Parviäly Vol 1 – Number 9 – Viikon 4 joukkueranking

29.06.2026, 16:31

Jälleen nähtiin kolme hyvää futismatsia ja Parviälyn on aika rankata joukkueet.

1. Butchers

Joukkue näytti ihan tavalliselta kuolevaiselta Helsingin Myllypurossa ja ilman Christian Powellia olisi käynyt kylmät.

Butchersin hyökkäyslinjaa on tituleerattu liigan parhaaksi, mutta nyt ryhmä joutui kyllä pelaamaan vähintään sääntöjen rajamailla pärjätäkseen ja näytti väsyneeltä viimeisellä neljänneksellä.

Puolustukseen pätee vanha sanonta ”jos se ei ole rikki, älä yritä korjata sitä” mikä näytti unohtuneen puolustuksen koutsi coach Calvachelta. Hän tuntui ylivalmentavan ja yrittävän hifistellä, kun pelkkä peruspelaaminen tuntui aiheuttavan suurimmat ongelmat ECG:lle.

Varsinkin Gourdine tuhosi kaikki jättien ajoitukset ottelun alussa ja siirto endiksi kadotti miehen kuvasta.

Kuitenkin porvoolaiset naarasivat pinnat kotiin, vaikka olivat tiukemmalla kuin kertaakaan viime vuonna.

Butchers jatkaa ykkösenä.

2. Crocodiles

Bye viikolla eikä syytä siirrellä alemmas tai ylöspäin.

3. Steelers

Iiso voitto ja iso sulka Steelersin valmennuksen hattuun. Joukkue ihan köysissä lähes koko ensimmäisen jakson, mutta niin vain kampesi itsensä peliin ja oli selvästi parempi toisella jaksolla.

Kuuppa Jarmani näytti juuri ne voittavan kuupan elkeet, mitä häneltä odotettiin

Steelersin syvyys voi koitua ongelmaksi ottelutahdin kiihtyessä, varsinkin rissut, sekä linjat menevät ohkaisella.

Steelers kuitenkin tukevasti kolmantena.

4. ECG

Pirteä esitys ja jätit menevät eteenpäin, nutta tässäkin ottelussa vastustaja olisi ollut voitettavissa.

ECG:n seuraava virstanpylväs olisi saada viimeisteltyä tiukat ottelut voitoiksi ja nyt olisi hyvä viikko aloittaa.

ECG neljäs

5. Roosters

Tänä päivänä jefujoukkueen kolme tärkeintä virkaa ovat, päävalmentaja, hyökkäyksen koordinaattori ja pelinrakentaja.

Roosters sai tästä hyvän oppitunnin ollen lähes kaikilla osa-aluella parempi, mutta noista kolmesta kaksi meni 100-0 steelersille ja se riitti.

Kukot sai rosterinsa kuntoon ja puolustus kyllä riittää, mutta hyökkäyksestä puuttuu edelleen se punainen lanka.

Paketti näyttää kasalta pelejä joita vedetään hatusta vuorotellen yksi kerrallaan.

Systemaattisuus on pahasti hakusessa ja jatkumoita peleille todella vähän.

Raadollisin esimerkki tuo flysweepin näköinen peli, missä rissu lähtee hölkkäämään takaviistoon sivulle.

Kolmas ottelu missä tuota kokeillaan ja tuloksena joka kerta miinusmerkkinen.

Miniminä tällaiselle pelille on pelaaja, joka osaa ja haluaa juosta, sekä vähintään yksi jatkumo.

Myös jatkuva venyttäminen juoksussa mietityttää Parviälyä, kun puhtaassa keskelle juoksussa löytyisi linjan vahvuudet.

Roostersin pleijarit alkaa heinäkuun ekalla viikolla paikallisvastustajaa vastaan.

Roostersin materiaali on kuitenkin niin paljon Saintsia ja Royalsia edellä, että Roosters viitoseksi.

6. Royals

Vaasalaiset jatkavat kuudentena.

Hyökkäys on tehnyt kaksi maalia tällä kaudella ja joukkue on 2-0, joten kyllä D on hommansa hoitanut.

Toki vastassa ollut kaksi liigan heikointa kuuppaa, mutta sarjataulukko ei vastustajan rostereita kysele.

Royalsin hyökkäyksen materiaali on liigan heikoin, eikä kuuppa Abbottin paluu  merkittävästi hyökkäyksen asetelmia paranna, mikäli rb:n paikalle ei löydy uskottavaa tekijää.

Mikäli Royalsin alkuperäisenä tarkoituksena on ollut vahvistaa joukkuettaan heinäkuussa, niin toimistolla on oltu kyllä hyvin hereillä otteluohjelman kanssa.

Vaasalaiset lähtevät bye viikolle minkä jälkeen Saints kohdataan uudestaan, nyt kotona, joten hyvinkin todennäköisesti joukkue 3-0  kuutoskierroksen Steelers -otteluun lähtiessä.

Tuolloin mitataan Royalsin heittopuolustus ensi kertaa tällä kaudella.

Royals jatkaa kuudentena

7. Saints

Ilmeisesti Steelers -ottelun eka jakso oli vain ohimenevä suonenveto, ainakin valmennus oli palannut Butchers viikon tasolle.

Mikäli vastustajalla pelaa laitahyökkääjä kuuppana, niin yleensä oma juoksu ja varsinkin ulkopuolelle menevä on ensimmäinen puolustettava juttu.

Tätä ei kukaan ollut kertonut Saintsin valmennukselle ja Royals kiitti.

Samaten hyökkäyksen puolella, mikäli linjasta tullaan juoksemalla läpi ja snäppi osuu joka neljäs kerta kohdalleen, niin ihan puhdas pocket heitto, tai keskelle juoksu ei välttämättä tuo onnea.

Pelinrakentaja Howard tuntui vielä tekevän kaikkensa Royalsin blitzien ajoituksen onnistumiseksi, snäppi lähti juuri kun olivat syöksymässä linjalle.

Parhaat pelit tulivat scrämblätessä ja Howard näyttäisi olevan jopa tarkempi juostessaan, silti yhtään suunniteltua rollout- tai bootleg -heittopeliä ei tainnut pelikirjasta löytyä.