Taas mennään Vaahteramaljaan

05.09.2026, 13:03

Kolmas peräkkäinen semifinaali isäntäjoukkue Kuopio Steelersin ja Seinäjoki Crocodilesin välillä päättyi niin kuin kaksi edellistäkin. Steelers pullisteli runkosarjassa ja konttasi semifinaaleissa. Tällä kertaa Crocodilesin voittonumerot Väinölänniemen nurmella kirjattiin 20-14 (7-8).

Itse asiassa kyseessä oli neljäs peräkkäinen kausi, kun Crocodiles lopetti kuopiolaisten pelikauden Vaahteraliigassa. Ihan mukava trendi. Toivottavasti se jatkuu edelleen.

Lähtökohdat Crocodilesin hyökkäyksen kohdalla olivat Kuopion Väinölänniemellä diplomaattisestikin ilmaistuna sangen haastavat. Kolmesta kauden aloittaneesta keskushyökkääjästä kaksi oli sivussa. Julius Tuominiemen polvi leikattiin tällä viikolla ja mainiosti tällä kaudella pelannut Arttu Blomqvist oli myös sivussa.

Olihan myös Steelersillä omat haasteensa poissaolojen kanssa. Idioottimaisin niistä oli tietenkin sarjan eliittipelaajiin kuuluvan Joshua Mackin itselleen ansaitusti hankkima pelikielto. Peli olisi todellakin ollut merkittävästi hankalampi, jos Steelersin hyökkäyksessä olisi ollut tuon tason pelaaja mukana.

Crocodilesin puolustus oli perinteisesti se työkalu, joka aiheutti sen, että kotijoukkueen hyökkäys ei tehnyt koko ottelussa ainuttakaan touchdownia. Ehkä se JMack olisi ollut käyttökelpoisempi kentällä kuin katsomossa, mutta mistäs me sen voisimme tietää. Steelers pysyi tyylilleen uskollisena myös siinä, että joukkue otti ottelussa yhdeksän rangaistusta. Crocodiles otti rangaistuksia nyt kolme.

Merkittävintä ottelussa taisi olla se, että Crocodilesin puolustus ei antanut kotijoukkueen hyökkäykselle lainkaan pisteitä. Kaikki pisteet tulivat loistavan potkaisija Iiro Pekkarisen jalasta, pois lukien kahden pisteen arvoinen oma maali.

Ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan Steelers joutui punttihommiin otettuaan mm. kaksi rangaistusta vääristä aloituksista.

Omalla ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan Crocodiles sai nopeasti hankittua uudet yritykset nopeasti. Pienenä kaniinia hatusta Crocodiles tarjoili kotijoukkueelle jokerikortin heittämällä Maurico Porchan keskushyökkääjäksi. Maaliin saakka ei kuitenkaan päästy, vaikka lähelle kumminkin. Lähellä ei lasketa.

Toisella, erittäin pitkällä, hyökkäysvuorollaan kotijoukkue Steelers pisti ensimmäisen kerran pisteitä taululle. Iiro Pekkarisen 51 jaardinen kenttäpotkumaali on kova suoritus millä mittarilla hyvänsä, etenkin Väinölänniemen hiukan kehnolla luonnonnurmella. Näin kotijoukkue siirtyi toisen neljänneksen alkuun 3-0 –johtoon.

Crocodilesin hyökkäys oli palannut samaan moodiin, jossa se oli käytännössä koko alkukauden ennen viime viikonlopun Roosters-matsia. Nyt ei saatu hyökkäystä rullaamaan kuin tavallaan. Tavallaan siinä mielessä, että edettiin kyllä, mutta ei maaliin saakka. Hidasta ja kankeaahan se todellakin oli.

Juoksu ei oikein ollut se ase, millä olisi voitu aiheuttaa päänsärkyä isännille, eivätkä heittopelitkään menneet edes hiukkaa sinne päin, minne niiden olisi pitänyt mennä. Toisen neljänneksen puolivälissä tuntui siltä, että kotijoukkueen pelisuunnitelmat toimivat selvästi Crocodilesia paremmin.

Eikä homma mennyt tippaakaan paremmaksi. Crocodiles joutui aloittamaan seuraavan hyökkäysvuoronsa todella syvältä omalta alueeltaan ja lopulta huonon snäpin jälkeen tuloksena oli safety ja kaksi lisäpistettä kotijoukkueelle oman maalin merkiksi.

Steelers sai vielä vastaan ottaa pallon tämän jälkeen ja käytti myös mahdollisuutensa erinomaisen tehokkaasti. Jälleen asialla oli Iiro Pekkarinen, nyt kenttämaali oli 50 jaardinen siivu. Aivan huikeaa tekemistä Pekkariselta, kuten on ollut koko kauden. Oltiin numeroissa 8-0 kotijoukkueelle.

Ennen taukoa Crocodiles sai pitkän hyökkäysvuoron aikaiseksi. Alex Jämsénin kopilla mentiin uusiin yrityksiin kriittisellä hetkellä kahden minuutin varoituksen aikaan. Eikä mennyt kuin tovi ja CJ Fowler löysi Joel Särkelän hyvin lähellä maalialuetta.

Todelliset asiantuntijat ovat rankalla äänensävyllä arvostelleet Crocodilesin hyökkäysvalintoja. No, se ja sama. Rakkikoirat räksyttävät, mutta selkeästi valmennuksella on kuitenkin jonkinlainen ajatus siitä, mitä pitää tehdä voittaakseen pelejä. Ei kai sitä muuten taas kerran matkustettaisi finaaliin täysin altavastaajan asemasta?

Driven lopuksi nähtiin sellainen koppi ottelun ehdottomalta supermieheltä, Maurico Porchalta, ettei lainkaan paremmasta väliä. Todella hämmentävän loistava suoritus, jossa poltettiin kuopiolaisten Marlo Siitonen. Tauolle mentiin Aatu Tuokon lisäpistepotkun jälkeen kotijoukkueen 8-7 johtonumeroissa

Suuria puheita tarjoillut kotijoukkueen pelinrakentaja Slade Jarman heitti kolmessa pelaamassaan ottelussa Crocodilesia vastaan tasan yhden touchdownin. Se ei ole kovin paljon. Eipä silti, toivottavaa jäi myös Crocodilesin pelinrakentaja CJ Fowlerin tekemiseen, mutta hän johti joukkueensa jatkoon heittämättä ainuttakaan syötönkatkoa, joita Jarman heitti kaksi.

Toisen puoliajan alussa Crocodilesin hyökkäys ei todellakaan lähtenyt rullaamaan edes hiukan sinne päin. Heti puoliajan aluksi Steelers nappasi pallon haltuunsa taaksepäin suuntautuneen epäonnistuneen heiton jälkeen ja Pekkarinen tienkin pisti pelivälineen lopulta maaliin. Numerot olivat kotijoukkueelle 11-7.

Ja kuinka ollakaan, kun Crocodilesin hyökkäys ei edennyt, Iiro Pekkarinen kengitti seuraavatkin pisteet taululle. Numerot olivat ny t yli nelikymppisellä potkulla 14-7 kotijoukkueelle.

Tämän jälkeen kuopiolaisten pisteet olikin nähty. Crocodiles sai vähitellen pelinsä toimimaan paremmin ja paremmin. Nuori U19-joukkueen pelinrakentaja, Aleksi Peltokangas, pelasi taas laitahyökkääjänä ja vastassaan hänellä oli ylistetty puolustuksen takakentän Pekkarinen. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta toisella kertaa Pekkarinen kärähti ja Peltokangas teki kauden toisen maalinsa loistavalla kopilla tuoden Crocodilesin pisteen päähän isännistä. Aatu Tuokon potkulla oltiinkin sitten tasanumeroissa 14-14.

Kun pelikellossa oli jäljellä noin seitsemän minuuttia, Steelersin pelinrakentaja Slade Jarman haki heitollaan omaa laitahyökkääjää maalialueelta pelin startattua kahdeksan jaardin viivalta, mutta paikalle tulikin Crocodilesin tukimies osastosta Arttu Tapola napaten syötönkatkon. Tapola palautti interin noin puoleen kenttään antaen vieraille oikeastaan ensimmäistä kertaa koko ottelussa hyvät kenttäasetelmat.

Ensimmäinen heitto meni miltei urkuria päähän, mutta toisella pelillä CJ Fowler pisti pallon keskushyökkääjän tontilta startanneen Maurico Porchan kainaloon ja nopea pelimies karkasi edeten aina viiden jaardin linjalle saakka.

Hyökkäyksen linja auttoi Porchaa seuraavalla downilla jo parin jaardin päähän maalista. Toisella yrityksellä Porcha ei enää jättänyt saumaansa käyttämättä, vaan juoksi pallon touchdownin arvoisesti päätyyn. Crocodiles siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa. Numerot olivat vieraille 20-14 kahdesti kokeillun lisäpistepotkun mentyä harakoille.

Väinölänniemen digitaalissa oli aikaa jäljellä noin kuusi minuuttia, eli kotijoukkueella oli ruhtinaallisesti aikaa kääntää ottelu voitokseen.

Kotijoukkueen hyökkäys rullasi kohti vieraiden maalialuetta parilla Tuukka Lehtosen juoksulla uusiin yrityksiin, mutta Slade Jarmanin pitkä heitto Iiro-Pekka Paakkia kohti ei tuottanut tulosta Arttu Heikkilän puolustettua tilanteen loistavasti.

Jarmanin ja tukimiehen tontilta ajoittain keskushyökkääjäksi siirretyn Christopher Coxin juoksuilla ei homma edennyt ja näin edessä oli neljäs yritys ja seitsemän jaardia matkaa uusiin Crocodilesin 46 jaardin kohdalta. Kellossa aikaa oli 3:55 jäljellä. Eipä tullut siitä peliä lainkaan, sillä Charles Akanno ja Luka Hietala säkittivät pelinrakentajaa toistakymmentä jaardia. Näin pallo siirtyi vieraiden haltuun.

Maurico Porchan kolmella juoksulla ei uusiin yrityksiin päästy, mutta kelloa saatiin kulutettua ja samalla saatiin kulutettua kaikki Steelersin kolme aikalisää. Neljännellä yrityksellään Crocodiles starttasi 41 jaardin kohdalta Steelersin alueelta. Tässä kohtaa tarjottiin taas uusi kikka, eli Aleksi Peltokangas potkaisi pallon päädystä ulos.

Näin Steelers pääsi yrittämään vielä kerran pelin voittamista. Hyvin lähti liikkeelle drive Jarmanin tavoitettua ensin Isaak Marshallin ja heti perään Santeri Juvosen. Oltiin noin 44 jaardin kodalla Crocodilesin alueella ja edessä oli kahden minuutin varoitus.

Steelers tuli väkisin 14 jaardin kohdalle. Tarjolla oli semifinaalin voitto ja paikka finaalissa. Ensimmäinen heitto meni pieleen, kuten myös toinen. Kaiken lisäksi Steelers otti kiinnipitorangaistuksen ja siirryttiin 10 jaardia taaksepäin. Edessä oli toinen yritys ja 20 jaardia edettävänä. Tässä kohtaa Crocodilesin puolustuksen takakentän keisari, Aatu Tuokko, nousi esiin poimien ilmaan kimmonneen pallon syötönkatkoksi. Inter tarkoitti sitä, että peli ratkesi Jarmanin päivän toiseen syötönkatkoon.

Ottelun ehdoton johtohahmo oli Maurico Porcha, joka paikkasi loukkaantunutta Arttu Blomqvistia. Porcha keräsi juosten 136 nettojaardia juosten yhden TD:n ja napaten viisi koppia ja niillä 44 jaardia, sekä toisen touchdownin. Kokonaisjaardit olivat miehellä 201 jaardia.

Puolustuksesta voisi kehua miltei jokaista pelaajaa. Kun pystyy pysäyttämään runkosarjassa mielin määrin riehuneen Steelersin hyökkäyksen niin, ettei se tee pistettäkään ottelussa, voi sanoa homman onnistuneen jopa yli odotusten. Crocodilesin kokonaisjaardit ottelussa olivat 343 ja Steelersin 316. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että Steelers onnistui juoksullaan ottamaan vaivaiset 55 jaardia koko kamppailussa. Saattaa hyvin olla, että Joshua Mackin puuttuminen sitten kuitenkin vaikutti hiukan. Crocodiles puolestaan juoksi 161 jaardia tehden sen ratkaisevan eron kentällä.

Crocodilesin tukimies Saidou Jallow oli loistavassa vireessä keräten yhdeksän taklausta tililleen. Kuudesti taklannut Aatu Tuokko ja kahdesti taklannut Arttu Tapola puolestaan nappasivat elintärkeät syötönkatkot. Vaikka Steelers onnistui näennäisesti eliminoimaan Charles Akannon ja Kevin Pointerin, aiheutti kaksikko kyllä sen verran paniikkitilanteita pelinrakentaja Slade Jarmanille tarjoten muille puolustuksen pelaajille väylää taklauksiin, että aivan tyytyväinen voi olla myös heidän panokseensa.

Kaikki sen tietävät, että voitto tarkoitti matkaa Vaahteramaljaan. Crocodilesille edessä on jo 13 kerta. Voittoja on vain yksi, vuodelta 2001. Nyt olisi jo aika ottaa se toinen.