Babacos (2006-2009 syntyneet)
Babacos on junioreiden level 3 joukkue ja tulevalla kaudella tavoitteenamme on kilpailla 1-2 kaksi kertaa. Joukkue koostuu 2006-2009 syntyneistä urheilijoista ja treeneissä pääpaino on level 3 stuntti- ja akrotaitojen harjoittelusta. Lisäksi harjoituksiimme kuuluvat erilaiset fysiikka- ja peruskuntoharjoitteet.
Babacos harjoittelee kolmesti viikossa Pajuluoman koulun salissa maanantaisin 18-20, torstaisin 16.30-18 ja sunnuntaisin 18-20. Kilpailujen lisäksi joukkue esiintyy seuran näytöksissä.
Babacos valmennuksesta vastaa Fanny Lampakka, Elisa Laine ja Veera Väisänen. Joukkueenjohtajana toimii Anita Ivalo.
Joukkueen toimintamaksu on syksyn osalta 100€ sekä kevään osalta 50€. Toimintamaksuilla katetaan joukkueen valmennus, tilat, kilpailuihin osallistuminen, leirit sekä muut joukkueen toimintaan vaikuttavat kulut. Toimintamksun lisäksi kaikille harrastajille tulee seura- ja jäsenmaksu. Mahdollisia lisäkustannuksia voi tulla esimerkiksi kilpailumatkoista ja ruokailuista kilpailuissa. Lisäksi jokaisella tulee olla cheerleadingin kattava vakuutus sekä kilpailulisenssi.