Otteluennakko: U17 Dragons vs Wasa Royals

10.06.2021, 12:25

Jyväskylä/Seinäjoki Dragons – Wasa Royals
12.6.2021 klo 16:00
U-17 SM-sarja.

Jenkkifutiskausikin pyörähtää käyntiin kun nuoremman polven kainalopalloilijat saavat vastaansa aina yhtä päräyttävän vastustajan rannikolta – eli Wasa Royalsin.

Yhdistelmäjoukkue Dragons on puheiden mukaan hurjassa kunnossa ja laajuutta löytyy nyt jokaiselle pelipaikalle. Viime vuoden hopeaa lähdetään kirkastamaan ja töitä tämän eteen on tehty ”kahdella rintamalinjalla” koko pre-seasonin.

Joukkueessa on tapahtunut vähän muutoksia joten se on sopivasti vuoden kokeneempi ja kuten tiedetään, nuorissa massa, nopeus ja voima kasvaa sitä mukaan kun saadaan tunteja alle.

Nimidroppailu on aina kuulunut vahvuuksiini joten antaa palaa, muutama nosto peliin.

Dragons:
-Puolustuksen linja. Kokoa ja voimaa kautta linjan. Mäki-Maunus ja Saarikoski luupin alle.
-QB Aalto. Treenannut edustuksen mukana koko harjoituskauden. Kehittynyt.
-RB Hirvonen, 100 metrin ennätys kova, jos pallo pysyy hyppysissä niin jälki voi olla julmaa.
-WR-Landen, ulottuva sekä pelirohkea. Nopeakin vielä.
-LB Taipale, läpimurtokausi. Iskee surutta kuin pajavasara. Treenannut edustuksen mukana ja toimittaa tehtaan takuulla.
-Uudet nuoret lohikäärmeet, treeni on maistunut ja omatoimista tehty. Jääskeläinen, Takamaa, Soini sekä Ojala esimerkkeinä esille.

Wasa Royals:
-Nuori joukkue, hyvä alun saadessaan yllätysvalmis. Kapea materiaali.
-RB Khalifa. Vaasan kruununjalokivi. Pystyy tekemään ihmeitä kunhan annetaan tehdä. Pelannut isommissakin ikäluokissa ja aina kelvolla tavalla.

Toivotaan hyvää kauden alkua ja kuten aina kun nuoremmat varsat päästetään laitumelle voi vauhti olla huimaa, toivottavasti nilkat eivät pyörähtele.

Peli Joupiskalla, yleisölle pitkästä aikaa viihdettä.