Powellin neljäs kausi Crocoissa alkaa

14.11.20 13:38

Yhdysvaltalainen keskushyökkääjä Christian Powell pelaa Crocodilesin miesten edustusjoukkueessa vuonna 2021 jo neljännen perättäisen kautensa seinäjokelaisväreissä.

– Se vain on tapahtunut näin. Nyt oli mahdollista kesän jälkeen jäädä tänne asumaan ja valmentamaan, ja pelaamaan, Powell sanoo tyytyväisenä.
Miesten edustusjoukkue valmentautuu tällä hetkellä kauden ulkopuolisessa harjoittelussa. Viime kausi oli tynkä, mutta tulevaan kauteen valmistaudutaan siten, että se olisi jälleen kokopitkä kausi.
– Se oli myös yksi syy, miksi halusin pelata edelleen täällä, lyhyen kauden jälkeen jäi nälkää, nyt suuhun jäi puolikas maku. Haluan ehdottomasti pelata täyden kauden.
Crocojen miehet ovat jo tehneet yhdessä harjoituksia Bullerintien monitoimihallilla. Joukkuekaverit ovat ilmaisseet innostuksensa ja ovat iloisia, että Christian Powell on edelleen joukkueen jäsen.
– Olen myös itse tyytyväinen, että olen täällä. Kaikin puolin on hyvät tunnelmat.
Christian Powell saapui Seinäjoelle kaudelle 2018. Samana vuonna alkoi miesten edustusjoukkueen uudelleen rakentaminen, ja Powell on ollut tässä työssä olennainen osa jo kolmen kauden aikana.
– Haluan itse kehittyä, mennä eteenpäin joka vuosi. Tiedän roolini hyökkäyksessä, tiedän mitä minun pitää tehdä, ja tiedän mitä odotan itseltäni.

Edessä erilainen valmistautuminen kauteen

Christian Powell on aiemmin saapunut Suomeen hyvissä ajoin ennen kauden alkamista, mutta tällä kertaa hän elää, työskentelee ja asuu talven yli Suomessa. Tämä tuo mukanaan kokonaisvaltaisesti erilaisen valmistautumisen Vaahteraliigakauteen.
– Meillä on nyt yhdessä palaajien ja valmentajien kanssa paljon aikaa valmistautumiseen ja joukkueen rakentamiseen. On tämä erilaista, kun että tulisin ennen kauden alkua Suomeen.
Kolmen kauden jälkeen Seinäjoki on Powellin toinen koti. Ihmiset ja paikat ovat tulleet tutuiksi.
– Se on hieno tunne. Seinäjoki on minulle enemmän kuin amerikkalainen jalkapallo. Tämä on nyt osa elämääni.
Los Angelesin seudulta Kaliforniasta kotoisin oleva Christian Powell pelasi amerikkalaista jalkapalloa neljä vuotta Coloradon yliopistossa, ja hän vertaa tuota neljää vuotta Seinäjoen neljään kauteen.
– Olin Coloradossa neljä vuotta, ja se aika on osa minua loppuelämäni ajan. Seinäjoki on kokonaan uusi luku elämässäni. Näin sen näen, kentällä ja kentän ulkopuolella, muistoja, jotka säilyvät aina.

Motivaatiota ja itseluottamusta

Christian Powell haluaa jakaa joukkuekavereilleen motivaatiota ja itseluottamusta niin yksilön kuin joukkueenkin tasolla.
– Voimaantumista siinä tunteessa, että voimme kilpailla ja harjoitella kovemmin. Sitä haluan jakaa joukkueelle.
Samaa ajattelumallia Powell haluaa opastaa myös junioripelaajille, joiden kanssa hän nyt työskentelee valmentajana Seinäjoella.
– Se on huikeaa, että huomaan olevani esimerkkinä ja vaikuttaja nuorille pelaajille. Muistan sen iän itse, kun vanhemmat pelaajat olivat itselleni roolimalleja. Nyt saan kohdata nuoria pelaajia kasvoista kasvoihin, se on itselleni merkittävä asia. He tietävät, että he voivat jutella kanssani koska vain, ja mistä vain.
Christian Powell tietää oman arvonsa ja merkityksensä pelaajana, mutta hän myös tietää, että amerikkalainen jalkapallo on joukkuepeli, jossa koko joukkueen panos merkitsee.
– Olen yksi pelaaja muiden joukossa. Sain sellaisen kasvatuksen, että olen nöyrä, olen kiitollinen tästä kaikesta mahdollisuudesta, joka minulla nyt on.

Joka snäppi täysillä

Hyökkäyksen pelaajana Christian Powell tietää, että jokainen peli on pelattava niin vahvasti kuin vain pystyy. Keskushyökkääjä on vain yksi osa hyökkäystä, ja Powell tietää hyökkäyksen linjapelaajien merkityksen omalle pelilleen pallon kantajana.
– Annan heidän tietää aina, että en voisi tehdä mitään ilman hyökkäyksen linjapelaajia. Jos pelaamme hyvän pelin, menen heti kiittämään linjaa. Annan heidän tietää, että he ovat isossa roolissa aina kun menen eteenpäin pallon kanssa. Minä vain satun olemaan se, joka kantaa palloa.
Amerikkalainen jalkapallo on joukkuepeli, jossa samalla jokaisella on myös oma roolinsa yksilönä.
– En halua ottaa kaikkea kunniaa itselleni, vaan joukkuehenki on yksi, joka ratkaisee. Itse teen pelit sadan prosentin teholla, ja niin toivon myös muun joukkueen tekevän.
Christian Powell eteni kaudella 2020 huikeita jaardeja, mutta hän vakuuttaa niiden tulleen kovalla työllä.
– En anna periksi. En koskaan lopeta, menen eteenpäin, se vain on minun tyylini.

Haave ammattilaisuudesta elää

Christian Powell osallistui vuonna 2016 NFL-joukkue Pittsburgh Steelersin leirityksiin, mutta ammattilaisen ura ei auennut. Unelma NFL-pelaamisesta ei kuitenkaan edelleenkään ole pois suljettu.
– Näen, että minulla on vielä monta vuotta pelaajana jäljellä, 26-vuotias urheilija toteaa.
Pelaamista Powell aikoo jatkaa niin kauan, kun tulostaso kehittyy ja vauhti kasvaa. Sitten kun tulokset alkavat laskea, ja nopeus tippua, niin on aika miettiä jotain muuta, mutta se aika ei ole vielä lähellä.
– Pidän huolta kehostani, tiedostan sen, että keho ei toimi samalla tavalla kuin 20-vuotiaana, eli nyt pitää tehdä lisää töitä.
Tällä hetkellä Powell haluaa pelata. Se on hänen unelmansa, pelata amerikkalaista jalkapalloa.
– Se on vain niin yksinkertaista. Haluan pelata ja nauttia pelaamisesta, ja kehittyä joka vuosi paremmaksi pelaajaksi. Ja niin kauan kuin pelaan, unelma myös ammattilaisuudesta on avoinna.
Yksi tulevaisuuden suunnitelma on työskentely amerikkalaisen jalkapallon valmentajana ja työskentely urheilijoiden kanssa, eli se sama työ, jota Powell tällä hetkellä Seinäjoella tekee kuntosalivalmentajana ja Crocodilesin nuorten pelaajien valmennustehtävissä.
– Amerikkalainen jalkapallo on ollut huikea osa elämääni, ja peli on vienyt minua eri puolille Yhdysvaltoja, ja nyt Eurooppaan ja Suomeen.
Ja vaikka Christian Powell on elänyt ison osa elämästään amerikkalaisen jalkapallon kanssa, niin edelleen laji tarjoaa opittavaa, jatkuvasti ja jopa loputtomasti asti. Se on yksi amerikkalaisen jalkapallon kiehtova ominaisuus haastavana urheilulajina.
– Tämä on jatkuvaa oppimista ja jatkuvaa kasvamista. Kentällä on oma maailmansa, mutta kentän ulkopuolella ovat ne ihmissuhteet, jotka rakentuvat lajin parissa. Laji tarjoaa elämän mittaisia ystävyyssuhteita.

Teksti: Jussi Mustikkamaa
Kuva: Timo Aalto

 

 

 

 

 

 

 

 

© Crocodiles 2020

Powered by Capnova -- Design by Mainostoimisto Oddmob