Parviäly Vol 1 No 4 – analyysiä Roostersista

21.05.2026, 09:08

Seikkailujaan jatkava Parviäly on paikallistettu liikkumasta etelän suunnilla ja ryhmä siirtyy eteenpäin analysoidessaan Vaahteraliigan joukkueita. Seuraavana on vuorossa Crocodilesin kesäkuun avausvastustaja Helsinki Roosters.

Viime kaudella Roosters taipui lopulta neljänneksi ja koki offseasonilla ainakin valmennuspuolella isoja muutoksia.

Perinteisesti Roosters on luottanut omiin kokeneisiin valmentajanimiinsä, tai hautonut valmentajat ensin organisaation sisällä, missä koutsit on opetettu ns. ”talon tavoille” ja siirretty vasta sen jälkeen eteenpäin.

Pitkästä aikaa Roosters on kuitenkin tilanteessa, jossa kaksi tärkeintä valmentajapestiä onkin suoraan seuran ulkopuolelta tulleiden käsissä.

Tietysti tämä voi myös tuoda myös uutta ajattelua, mutta kyllä näiden koutsien pitää myydä itsensä ja systeeminsä pelaajille a.s.a.p.

Roostersin alkuohjelma ei ainakaan tätä urakkaa helpota, sillä kahdella ensimmäisellä kierroksella joukkue matkaa Pohjanmaalle ja tunnetusti matka on sinne pitkä, sekä ylämäkeä molempiin suuntiin.

Päävalmentajaksi Roosters ryösti Butchersin puolustuksen koordinaattorin Lasse Voipion, joka ehti toimia myös Porvoon päävalmentajana pari vuotta. Niin kuin jo on todettu jälki oli hyvää.

Nyt hän on puhtaasti päävalmentaja ja saa hyökkäyksen koordinaattoriksi brittiläisen Samuel Astleyn. Nimi tuntuu ihan varmasti tutulta, sillä hän koutsasi Crocojen hyökkäyslinjaa viime kaudella.

Astleyn valintaa linjakoutsiksi tuskin kukaan olisi ihmetellyt, mutta koordinoinnista näytöt ovat varsin olemattomat ja valinta osuu nimenomaan sille alueelle missä ne ongelmat viime vuonna olivat.

No, annetaan Samuelin kokata ja katsotaan mitä syntyy, mutta etukäteen tässä se suurin epävarmuustekijä Roostersin staffissa.

Puolustuksen koordinaattoriksi Sampo Ranta on perusvarma valinta ja HC Voipio on vielä tukemassa häntä. Tällä puolen palloa palikat ovat varmasti kohdallaan.

Pelaajistoa kun katsellaan, niin viimeisintä rosteria ei ole kovin helppo löytää mistään

Selvää kuitenkin on, että  QB Ambro Urjansson on oleva se tärkein pelaaja joukkueelle.

Ambro tarvitsee uskottavan juoksuhyökkäyksen mitä kautta pääsee hyvällä rytmillä viljelemään playaction/RPO heittoja.

Mikäli tuloksen tuottaminen jää yksin Ambron heiton varaan, Rroosters saattaa jopa notkahtaa ulos pleijareista.

Tuota juoksuhyökkäystä johtamaan Roosters hankki Sidney Gibbsin, joka pelasi collegea 2 divisioonan Shaw Universityssa ja juoksenteli yhteensä lähes 3500 jaardia neljässä kaudessa.

Collegen jälkeen ura jatkui saksan GFL:ssa, missä jälki oli tehokasta ja juoksukeskiarvo lähes 10 jaardia/kanto, eli kyllä Sidney osaa juosta, mikäli tilaa saadaan vähänkin raivattua.

Ulospäin siirryttäessä Ambrolla löytyy kyllä ruokaa. Siellä on nippu nuoria ja nopeita laitahyökkääjiä Raitasen ja Tähkäpään johdolla, höystettynä jenkkirissu Devon Smithillä.

Smith on hiukan kokeneempaa kalustoa ja hän on pelannut Kanadassa, Meksikossa, sekä  GFL:ssa. Tilastoja löytyy 2023 kaudelta, missä miehellä oli lähes 70 kiinniottoa ja 1000 jaardia.

Linjapuolella Rosterissa on neljä pelaajaa, mutta Tony Koskisen ja Samuel Vehkomäen nimet tuosta listasta puuttuvat, eikä jenkkiä ainakaan vielä ole julkaistu.

Mikäli Koskinen & Vehkomäki tosiaan pukevat punanutut päällensä, niin tacklet ovat solidit, mutta muu osasto ei vielä parvea vakuuta ja tarvitsisi jenkkisentterin keskelle.

Puolustuksessa jenkkivalinnat osunevat linjaan Ethan Hurstin ja Will Lydlen vahvistaessa punapaitoja.

Lydle nähtiin Roostersissa kaudella 2023 kaudella ja äijä oli pelimies. Pari kautta sen jälkeen on mennyt  Keski-Euroopassa ja kesällä katsellaan onko taso säilynyt.

Hurst on myös Saksan kautta Suomeen loikannut nopea DE, joka viime kaudella Potsdamissa voitti koko GFL:n säkkitilaston. Collegea Hurst pelasi NAIA-tasolla Rocky Mountain Collegessa Montanan osavaltiossa.

Tilastoja sieltä kertyi neljältä kaudelta (2020-23), joista selkeästi paras oli kausi 2021, jolloin Ethan kirjautti 8.5 säkkiä ja 59 taklausta.

Näiden veijarien ja parin kovan suomalaisen myötä DL kestää kyllä vertailun.

Näiden kaverusten signaus luonnollisesti auttaa myös nuorta takakenttää, jota näin etukäteen voisi pitää puolustuksen solmukohtana.

Toki koordinaattori Rannalla on varmasti annettavaa tälle ryhmälle, mutta oppirahoja eittämättä maksellaan.

Aronpään kipparoima tukimiesosasto on muutaman signauksen jälkeen hyvässä kuosissa ja yhdessä linjan kanssa pitää kyllä vastustajan juoksujaardit pieninä.

Jos sitten Roosters paketoidaan, niin oikeastaan minkäänlaista WOW-efektiä ei tule millään osa-alueella. Valmennus epäilyttää eniten ja etenkin hyökkäyksen osalta. Parvi ei myöskään laita yhtään pelipaikkaa ihan puhtaaseen ykköskoriin liigassa.

Roostersin jenkit ovat ok pelureita, mutta ei noissakaan mitään maata mullistavia gamechangereita löydy.

Parviälyn veikkauksena Roosters taistelee sijoista 4-6.

Roosters on tosiaan Crocojen avausvastustaja perjantaina 5.6 Wirokit Stadionilla klo. 18.30.

Roostersin vieraaksi Helsinkiin Crocor matkustaa vipalla kierroksella 29.8.