Wilkersonista pelinrakentaja vesipetoihin
15.01.2018, 21:16
Viimeiset kaksi kauttaan Wilkerson on pelannut Saksassa GFL:n Franken Knightsissa ja Munich Cowboysissa pelattuaan yliopistourallaan Erie Community Collegessa, Morrisville State Collegessa ja Alfred State Collegessa.
Viime kaudella Wilkersonin joukkue, Munich Cowboys, voitti 14 ottelustaan vain kolme. Wilkerson puolestaan pelasi kaudella 2017 10 ottelua juosten itse kahdeksan touchdownia ja heittäen seitsemän. Voisi sanoa, että Crocodilesille on pitkästä aika pelinrakentaja, joka on uhka myös juoksupeleissä.
Edellisellä kaudellaan GFL:n kakkostasolla Wilkerson oli joukkueensa paras pallonkantaja tehden yhdeksän touchdownia juosten ja heittäen siinä sivussa 18 maalia
Kerro hiukan, mikä olet miehiäsi?
– Olen 24-vuotias 190 cm pitkä pelinrakentaja ja muuten varsin suuren perheeni ainoa lapsi. Olen ollut pelinrakentaja lukiosta saakka, vaikka olen kyllä pelannut käytännössä kaikkia muitakin pelipaikkoja, paitsi kulmapuolustajan tonttia, joka on mielestäni lajin vaikein pelipaikka. Jenkkifutista olen pelannut 6-vuotiaasta saakka. Olen syntynyt ja kasvanut Buffalossa, mutta lukion kävin Tennesseessä.
Oletko harrastanut muita lajeja?
– Kyllä. Olen pelannut baseballia ja lukiossa myös hiukan koripalloa.
Millainen yliopistourasi oli?
– Olin varsinainen reissumies. Aloitin yliopistopelit Erie Community Collegessa ja pelasin siellä kaksi vuotta. Sen jälkeen siirryin Morrisville State Collegeen yhdeksi kaudeksi ja päätin yliopistourani Alfred State Collegessa kahden kauden ajan.
Vuonna 2015 olin USA College All American Pre-Season pelaaja ja samana vuonna USCAA -konferenssin All Conference valinta.
Fanitat siis Billsiä, mutta onko sinulla suosikkipelaajia?
– Tietenkin. Kaikkien aikojen suosikkini on pelinrakentaja Donovan McNabb ja nykyinen edelleen pelaava suosikkini on Aaron Rogers.
Eurooppa ei ole sinulle vieras temmellyskenttä. Olet siis ollut Saksassa jo kaksi kautta?
– Kyllä. Ensin Franken Knightsissa ja viime kauden Munich Cowboysissa.
Mikä sai sinut valitsemaan Crocodilesin ensi kauden seuraksesi?
– Pidän Crocodilesin voitokkaasta ja hienosta historiasta yhdistettynä ensi kauden joukkueen talenttiin ja import-pelaajien laatuun.
Oletko jo ehtinyt Googlettaa Seinäjoen?
– Kyllä olen. Olen tehnyt hiukan tutkimustyötä ja kaupunki vaikuttaa kauniilta. Tuskin maltan odottaa sinne pääsemistä. Olen myös etsinyt jonkin verran tulevia joukkuetovereitani netistä ja olen innoissani päästessäni pelaamaan niiden huippukavereiden kanssa.
Mitä sitten vapaa-aikanasi puuhaat?
– Kun en ole lajin kanssa tekemisissä tykkään treenata salilla, rentoutua, katsella telkkaria ja syödä!
Mitä tiedät tähän mennessä Vaahteraliigasta?
– Tiedän paljon Vaahteraliigasta. Aion taistella mestaruudesta, en sen vähemmästä.
Oletko jo ehtinyt jutella päävalmentaja Mattinglyn kanssa?
– Kyllä. Olemme itse asiassa keskustelleet aika usein viime aikoina. Olemme aloittaneet suunnitelmat dynaamista ja hyvää kautta varten.
Lue myös
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
- Nyt lakujen makuun
- Tekeviä käsiä ja vilkasta mielikuvitusta!
- Palkintosadetta Crocodilesille
- Se sama vanha tarina
- Jokohan yhdestoista kerta toden sanoisi
Viimeisimmät artikkelit
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
Viimeisimmät kommentit
- Crocodilesin jenkkitrio valmis :
- Vahvistuksia molemmin puolin palloa! :
- Crocodilesin hyökkäyksen linja vahvistuu! :
- Kolme uutta pelaajasopimusta solmittu! :
- Uusia sopimuksia Crocodilesissä :
Arkistot
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016