GM Havulehto tyytyväisenä

28.07.2018, 19:57

Kuten Crocodiles aiemmin tällä viikolla jo tiedotti, valmentaja Michael Mattingly jatkaa seurassa myös kaudella 2019 hänen allekirjoitettuaan uuden sopimuksen.

Seuran GM, Ari Havulehto, kertoi hiukan ajatuksiaan Mattinglyn sopimuksen julkistamisen jälkeen.

– Mielestäni on hyvä, että tässä vaiheessa saadaan ensi kauden asioita vietyä eteenpäin, aloitti Havulehto.

– Hankalan alkukauden jälkeen jotain on tehty kuitenkin ilmiselvästi oikein. Treenit ovat olleett kuitenkin aivan toista tekemistä ja eri maata kun viime vuonna, Havulehto jatkoi.

– Nyt kun päävalmnetajan kanssa on sopimus tehty, on seuraava steppi saada niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin koordinaattorit selville, sekä  kaikkien apuvalmentajaien kanssa asiat sovittua. Meillä asioista neuvotellaan jo, joten ihan tyytyväisin mielin tässä voi olla, Havulehto lisäsi.

– Kun päävalmentaja on selvillä saamme ryhtyä rakentamaan joukkuetta tässä vaiheessa kautta jo tulevaa varten ja se on pelkästään hyvä asia, päätti Havulehto.