Parviäly No 1 – Vol 13 Viikko seitsemän takana

20.07.2026, 16:33

Vaahteraliigan seitsemäs peliviikko on taputeltu. Eihän siitäkään ilman yllätyksiä selviydytty. Jyvät alkavat erottua akanoista ja joukkueita alkaa pudota pleijarijunasta.

1. Crocodiles (4-0)

Crocodiles oli bye-viikolla ja kotietua ajatellen koko joukkue varmasti hieroi käsiään muiden pelatessa jälleen ristiin.

Tästä alkaa crocojen härkäviikot aina pleijareihin asti. Ihan ensimmäisenä pitäisi löytää päävalmentaja seuraavaan kolmeen otteluun.

Jatkaa ykkösenä.

2. Steelers (4-2)

Steelers puolustus ei jättänyt Royalsille mitään palaa, mutta samalla hyökkäyslinja oli ensimmäistä kertaa suurissa vaikeuksissa Royalsin boksin kanssa.

Keskushyökkääjä Mack osoitti yllättävän nopeasti turhautumisen merkkejä, kun tilaa ei löytynyt.

Kuopiolaiset ovat tähän mennessä olleet pelillisesti parempia jokaisessa pelaamassaan ottelussa, mutta silti kaksi kirvelevää tappiota rasittaa kotietutaistelua.

Kuitenkin kaikki on heillä omissa käsissä ja peli kulkee. Eipä siis muuta kuin ottelu kerrallaan eteenpäin.

Steelers Jatkaa toisena.

3. Butchers (3-2)

Kyllähän Butchers on tällä hetkellä sarjan viihdyttävin joukkue, otteluista ei draamaa puutu.

Kotijoukkue oli selvästi Roostersia parempi joukkue, mutta ne pisteet ratkaisevat.

Puolustamisesta ratkaisuhetkillä näkee jo toista viikkoa putkeen, ettei joukkue ole ollut tällaisissa tilanteissa hetkeen. Toki voi myös kysyä laitettiinko puolustajat ensimmäisen puoliajan ja ottelun lopulla taitojensa edellyttämiin tilanteisiin.

Tappio tarkoitti kaksikon Powell & Isom työkuorman pysymistä tulevaisuudessa vähintään samalla tasolla. Tämähän puolestaan ei missään nimessä ole Butchersin kannalta ideaali tilanne veteraani pelaajille.

Tällä viikolla Butchers aloittaa pleijaritaistelun Seinäjoella. Tappiolla saattaa joukkue joutua tekemään töitä ihan vakavissaan saavuttaakseen kotiedun.

Selvä asia on, että Butchersin odottaisi reagoivan jollain tapaa. Onko sitten tulossa vahvistuksia kentälle tai sivurajalle valmennukseen.  Omissa ei voi kolista kuutta kertaa joka ottelussa, mikäli mestaruus halutaan uusia.

Butchers putoaa yhden sijan kolmoseksi.

4. Roosters (2-3)

Eihän siinä hirveästi tyylipisteitä haettu Porvoon Keskuskentällä, mutta eipä niitä tässä lajissa tarvitakaan. Roosters oli Kaapo Viuhan intterin jälkeen jo lähes elvytyksessä pleijaripaikan suhteen, mutta otti lopulta valtavan voiton.

Systemaattinen hyökkäyspeli on edelleen kateissa, mutta isot pelit, sekä Ambro Urjanssonin noukkimat matchupit pitivät kukonpoikiennokan pinnan päällä.

Toki on myös muistettava hyökkäyksen pelaavan käytännössä ilman jenkkejä. Kyllä Parviäly nyt kysyy tosissaan, että kannattaako tänne tuottaa jenkeistä pelaaja laitahyökkääjän paikalle katselemaan peliä sivurajalta?

Ainakin puolustuksen rosteri kapeni ottelun loppua kohti sitä vauhtia, että bye-viikko tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Roosters jatkaa nelosena.

5. Saints (2-4)

Tamperelaiset ovat piristyneet ja ilmoittautuivat pleijarikamppailuun mukaan.

Sarjaohjelmaa tutkaillessa he tulevat erittäin todennäköisesti pysymään tuossa kamppailussa ihan kalkkiviivoille asti.

Kierrosten 10 ja 11 pelit Roostersia vastaan tulevat olemaan ratkaisevassa asemassa.

Joukkue on kuitenkin viikko toisensa jälkeen valmiimpi paketti ja hyökkäyksen pelikirjasta on löytynyt toimivia päivityspaketteja. 

Pelaajina Collier & McCoy ovat tietysti ihan omaa luokkaansa, mutta Parviälyä ilahduttaa myös runsas seuran omien kasvattien esiinnousu.

Mäenpää, Angervo, Koskenkanto, Tuomi, Tuominen ja Illikaiset näyttävät viikko toisensa jälkeen valmiimmilta liigapelaajilta.

Saints nousee vitoseksi.

6. Royals (2-2)

MoniVaasan pelaaja varmasti mietti kotimatkalla, että ”tätä kuuppaako me odotettiin takaisin kuukausi?”

Jotenkin Vaasassa tuntuu vuodesta toiseen olevan talon tapa tehdä asiat tosissaan, mutta joukkueen tärkeimmälle pelipaikalle otetaan Temun alekorista vain joku, josta odotetaan sitä ”löytöä”.

Viime vuonna sentään yritettiin omalla kasvatilla joka kyllä haastaisi nykyisen pelinrakentajan ihan tosissaan, mutta Parviälyn data ei riitä muistamaan koska Royalsilla olisi ollut Top 3 -kuuppa liigassa.

Abbottista pelaamattomuus näkyy karusti läpi jo ihan perustekemisessä.  Lähtien ihan itsensä suojelemisesta heiton jälkeen tai edes aloituslinjan tunnistamisesta hänen lähtiessään scramblaamaan.

Mikäli kuupassa lähdetään ”säästämään” niin siinä kyllä yleensä säästetään myös ottelumäärissäkin, kun pleijarit jää pelaamatta.

Royals saattoi juhannustauolla hukata etsikkoaikansa hyökkäyksen kanssa, mutta nyt on kyllä Vaasassa vaikeiden ratkaisujen aika.

Puolustus sentään antaa joka tapauksessa mahdollisuuden voittaa joka ilta.

Royals kutosena.

7. ECG (1-6)

Joukkueen kokemattomuus paistaa vielä läpi ja pleijarit jää tänä vuonna kokematta.

Vastoinkäymisistä ei päästä yli ja usko tekemiseen romahtaa siinä vaiheessa kun sen pitäisi nousta pari napsausta.

Uusi pelinrakentaja ei paljon Ukrainan vahvistusta kummempi ole. Varsinkin juoksussa hän näyttää kyllä nopealta, mutta homma menee neppailuksi, eikä kaveri saanut rahastettua nopeutta jaardeiksi.

Yhtään ”break the ankles” -movea , tai  yleensä murrettua taklausta ei tainnut ottelussa näkyä.

ECG voi tuloksissa mennä kuupparuletin taakse, mutta suurimmat ongelmat ovat edelleen aivan samat kuin kauden alussa. Puolustus vuotaa kuin seula ja minkäänlaista korjausarjaa ei uusien pelaajien tai koordinoinnin kautta ole nähty.

ECG putoaa seitsemänneksi.