Kohti ensimmäistä vierasottelua
03.07.2026, 12:44
Crocodilesin kausi Vaahteraliigassa jatkuu muutaman viikon tauon jälkeen kauden ensimmäisellä vierasottelulla. Suuntana on Manserockin kotikaupunki, Tampere. Siellä kohdataan kauden toiseen kotiotteluunsa valmistautuva Saints.

Tamperelainen Saints on tähän mennessä pelannut kolme ottelua. Kaksi ensimmäistä joukkue pelasi vieraissa häviten ensin Porvoossa Butchersille 48-9 (35-0). Tamperelaisten pisteistä vastasivat joukkueen vaarallisimpiin pelaajiin kuuluva Logan Collier touchdownillaan ja Janne Sulinin aiheuttamalla omalla maalilla, sekä lisäpistepotkulla.
seuraavaksi Kuopiossa kompastuen Steelersiin 49-13 (14-0). Kuopiossa joukkue kuitenkin pelasi kauden parhaan ensimmäisen puoliaikansa, mutta isännät menivät menojaan ottelun toisella puoliajalla. Tällä kertaa Saintsin pisteet teki heittomaalit viimeistellyt Raafael Uotila.
Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Saints hävisi kolmannen peräkkäisen ottelunsa, kun Wasa Royals haki Pyynikiltä pisteet lukemin 14-7 (14-0). Tässäkin matsissa pelinrakentaja CJ Howard osoitti olevansa kelpo pelimies tarjoilemalla Logan Collierille kotijoukkueen ainoan touchdownin.
Siinä missä Saints on hävinnyt kaikki ottelunsa, on Crocodiles voittanut kummatkin ottelunsa. Tähän mennessä on pelattu kahdesti ja molemmat ottelut kotoisella Wirokit Stadionilla. Molemmat helsinkiläisjoukkueet, Roosters ja East City Giants, ovat joutuneet Crocodilesin raatelemaksi. Otteluille yhteistä oli se, että kotijoukkue paransi peliään ratkaisten kamppailut toisella puoliajalla.
Kauden avausmatsissa vastassa oli Roosters, joka johtikin peliä tauolla, mutta lopulta isännät ottivat voiton numeroin 24-17 (12-14). Kotijoukkueen pisteiden teon aloitti ottelussa 100 jaardia juossut Arttu Blomqvist ja sitä jatkoi Alex Jämsén koppaamalla kiinni CJ Fowlerin heiton. Toisella puoliajalla onnistuivat Maurico Porcha Fowlerin heitosta ja iltansa kruunannut pelinrakentaja Fowler omalla juoksullaan.
Myös toisessa kotiottelussa helsinkiläisvieraat, tällä kertaa East City Giants, meni johtoon ennen kuin kotijoukkue havahtui. Fowler löysi erinomaiset liikkeet tarjoilleen Porchan touchdownin arvoisesti, mutta vieraat menivät kenttämaalilla 10-7 –johtoon. Tässäkin ottelussa 100 jaardia juossut Arttu Blomqvist vei Crocodilesin maalillaan taukojohtoon matkalla 33-13 (13-10) –voittoon.
Tässäkin ottelussa CJ Fowler juoksi itse touchdownin ennen kuin löysi 21 jaardin heitollaan Justus Virtasen ja täydensi toisen mainion iltansa juoksemalla toisen maalin itse.
Lauantain otteluun lähdettäessä kotijoukkueesta kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota keskimäärin 186.7 kiinniottojaardia ottelua kohden ottaneeseen Logan Collieriin, sekä koko liigan heittojaardeissa kakkosena olevaan CJ Howardiin, jolla on tähän mennessä kasassa 694 jaardia. Collierilla on kasassa 18 koppia ja yksi maali.
Saintsin puolustus ei ole erityisemmin loistanut. Joukkueen paras taklaaja on Roope Jukko 8.5 taklauksellaan, mutta liigan tilastoista hän löytyy vasta sijalta 23.
Crocodilesin hyökkäys on ollut mukavan tasapainoinen, eli tarjolla on sekä juoksua, että heittoa. Juosten on edetty keskimäärin 156 jaardia ottelussa ja heittäen hiukan yli 200. Tämähän on aivan erinomainen asia, sillä se vaikeuttaa selvästi vastustajan puolustuksen ajatusmaailmaa.
Vaahteraliigan historiassa Crocodiles ja Saints ovat kohdanneet yhteensä 15 kertaa. Saldo on suosiollinen Crocodilesille voitoin 12-3. Ensimmäiset keskinäiset koitokset nähtiin kaudella 2008, jolloin Crocodiles voitti ensin vieraissa 32-23 ja toistamiseen kotikentällään 40-38. Viime kaudella Crocodiles voitti myös molemmat keskinäiset pelit. Wirokit Stadionilla numerot olivat 21-6 ja Pyynikillä 28-21. Saintsin viimeisin voitto on kaudelta 2019, jolloin joukkue voitti kotonaan 28-21 hävittyään aiemmin Wirokit Stadionilla 20-7.
Luonnollisestikaan menneillä otteluilla ei ole yhtään mitään merkitystä tulevaan.
Crocodilesin kohdalta voi sen sanoa pelaajistosta, että ainakin vaikuttaisi siltä, että pari ensimmäistä matsia missannut Eetu Mäki-Maunus palannee kentälle Mikael Kuusiston tavoin. Ilmeisesti myös kotijoukkueen rivit ovat täydentyneet kauden ensimmäisten kolmen pelin rosterin osalta.
Takki auki on turha Tampereelle mennä. Yleensä sellainen aiheuttaa vain ikäviä yllätyksiä ja turhaa päänsärkyä. Toivottavasti joukkue on sisäistänyt päävalmentaja Jaime Hillin sanat sen suhteen, että on pystyttävä aloittamaan nopeammin molemmilla puolilla palloa.
Matsi alkaa jo klo 14.00 Pyynikillä. Ellei ole mahdollisuutta lähteä paikalle katsomaan ottelua, niin ei siinä muuta kuin Ruutu+ -palvelu auki ja peli käyntiin sitten sitä kautta.
Crocodiles v Saints All time
Kausi Ottelu Tulos Voitot
2025 Saints v Crocodiles 21-28 12 3
2025 Crocodiles v Saints 21-6 11 3
2019 Saints v Crocodiles 28-21 10 3
2019 Crocodiles v Saints 20-7 10 2
2018 Crocodiles v Saints 38-37 9 2
2018 Saints v Crocodiles 40 -0 8 2
2017 Saints v Crocodiles 49-14 8 1
2017 Crocodiles v Saints 29-14 8 0
2016 Saints v Crocodiles 14-42 7 0
2016 Crocodiles v Saints 62-0 6 0
2010 Crocodiles v Saints 35-0 5 0
2010 Saints v Crocodiles 10-31 4 0
2009 Saints v Crocodiles 14-47 3 0
2008 Crocodiles v Saints 40-38 2 0
2008 Saints v Crocodiles 23-32 1 0
Lue myös
- Kohti ensimmäistä vierasottelua
- Parviäly Vol 1 – Number 9 – Viikon 4 joukkueranking
- Parviäly Vol 1 – Number 8 – Ensimmäinen joukkueranking
- Toinen voitto helsinkiläisistä – edessä pitkä tauko
- Vastassa vahvistunut ECG
- Kausi käyntiin voitolla
- Parviäly Vol 1 No 7 – analyysiä Saintsista
- Kausi alkaa – Friday night lights
- Parviäly Vol 1 No 6 – Analyysiä ECG:stä
- Vakuuttavaa dominointia – SM-kultaa U19
Viimeisimmät artikkelit
- Kohti ensimmäistä vierasottelua
- Parviäly Vol 1 – Number 9 – Viikon 4 joukkueranking
- Parviäly Vol 1 – Number 8 – Ensimmäinen joukkueranking
- Toinen voitto helsinkiläisistä – edessä pitkä tauko
- Vastassa vahvistunut ECG
Viimeisimmät kommentit
Arkistot
- heinäkuu 2026
- kesäkuu 2026
- toukokuu 2026
- huhtikuu 2026
- helmikuu 2026
- tammikuu 2026
- joulukuu 2025
- marraskuu 2025
- lokakuu 2025
- syyskuu 2025
- elokuu 2025
- heinäkuu 2025
- kesäkuu 2025
- maaliskuu 2025
- helmikuu 2025
- tammikuu 2025
- joulukuu 2024
- marraskuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016






