Sami Sadeharju – juniorivuosien jälkeen USA:n kautta Vaahteraliigaan

24.09.2020, 13:06

Crocodilesissa pelattujen juniorivuosien jälkeen Sami Sadeharjulla edessä oli kova koulu amerikkalaisessa high schoolissa lajin emämaassa. Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen pelaaminen alkoi miesten Vaahteraliigassa.

Seinäjokelainen Sami Sadeharju,19, aloitti amerikkalaisen jalkapallon harrastamisen kahdeksan vuoden ikäisenä alkuvuodesta 2010, jolloin Crocoihin perustettiin f-junioreiden eli U11-ikäluokan joukkue. 
– Silloin harrastin myös judoa, ja olin juuri lopettanut jalkapallon pelaamisen. Judoa harrastin 13-vuotiaaksi asti.
Ensimmäisenä jenkkifutisvuotena Crocodilesin f-juniorit eivät osallistuneet sarjoihin, mutta kesän lopulla miteltiin kypärä ja harttarit yllä jo oman seuran e-junioreita vastaan harjoitusottelussa Jouppilanvuoren tekonurmikentällä. Seuraavalla kaudella F-joukkueen kanssa kesällä 2011 oltiin mukana jo junioriturnauksissa eri puolella Suomea. Sami Sadeharju täytti kesällä 2011 kymmenen vuotta.
– Olen aina rakastanut jenkkifutista. Meillä oli 2000- ja 2001-syntyneissä iso porukka. 
Crocodilesin juniorikoulun kasvattina Sami Sadeharju oli joukkueensa kanssa voittamassa SM-kultaa niin 15-vuotiaissa kuin 17-vuotiaissakin. 
Jodotaustasta oli vahva hyöty amerikkalaisen jalkapallon pelaamiseen. 
– Judo kehittää tasapainoa ja keskivartalon hallintaa. Silloin kun pelasin keskus- ja laitahyökkääjänä, niin ne olivat tärkeitä ominaisuuksia, niillä pelipaikoilla pitää olla ketterä ja pitää olla tasapainoa. 
Keskus- ja laitahyökkääjän pelipaikkojen lisäksi Sadeharju pelasi juniorina puolustuksen puolella takakentällä ja tukimiehenä.
– Olen pelannut varmaan kaikkia jenkkifutiksen pelipaikkoja, paitsi centteriä.
Sadeharjun juniorivuosiin Seinäjoella ajoittuu myös harjoitusolosuhteiden koheneminen ympärivuotiseksi Bullerintien monitoimihallilla, jossa voidaan talvellakin harjoitella amerikkalaista jalkapalloa tekonurmialustalla.

Lukioikäisenä Yhdysvaltoihin

Ensimmäisen Suomen lukiovuoden jälkeen Sami Sadeharju muutti vuoden 2018 elokuussa Yhdysvaltoihin. 
– Se tuli vanhemmiltani ehdotuksena, ja yhtenä päivänä päätin, että lähden Amerikkaan. 
Muutto Yhdysvaltoihin 17-vuoden iässä jännitti, mutta nuori mies tunsi olevansa silloin tarpeeksi kypsä muuttamaan ja elämään uudessa ympäristössä. Opiskelupaikka järjestyi Universal Playersin välityksellä.
– Otimme heidän kauttansa yhteyttä kouluihin, ja sovimme järjestelyistä ja kustannuksista.  
Opiskelupaikaksi valikoitui Baylor School Tennesseessä. Sadeharjun kanssa samassa koulussa opiskelivat suomalaiset jefupelaajat Santeri Valpas ja Roope Niskanen. 
– Baylor School on yksityinen high school, joka on pienen vuoren päällä, suuri ja hieno kampus, se oli oikeastaan ihan collegen näköinen. Koululla oli omat asuinalueet, ja urheilutilat olivat erittäin hyvät.
Ensimmäisenä ennen opiskelujen alkua edessä oli amerikkalaisen jalkapallon leiritysviikko.
– Se oli käytännössä viikon mittainen kidutus, jonka tarkoitus oli melkein jopa hajottaa meidät, jotta jaksaisimme enemmän. 
Leiritysviikolla oli viiden päivän aikana neljät treenit jokaisena päivänä.

Raju leiri herätti todellisuuteen

Suomessa amerikkalaisen jalkapallon leiritys kestää yleensä yhden viikonlopun ajan. Baylor Schoolin kauden aloitusleiri oli viikon mittainen. 
– Ensimmäisissä harjoituksissa juoksimme kaveria päin, minua vastaan tuli 60 kiloinen pelaaja, ja itse painoin silloin 95 kiloa. Ajattelin, että tämä on helppo nakki, mutta hän meni suoraan minun yli, ja ajattelin, että mihin olen tullut. Yhdysvaltalaiset pelaajat olivat paljon räjähtävämpiä kuin minä, silloin alussa, kun menin sinne. 
Ensimmäisen treenisession lopussa oli harjoite, jossa juostiin täysillä ja hetki levättiin. Takakentän pelaajana Sadeharju joutui juoksemaan pitkän matkan. 
– Ajattelin, että nyt näytän valmentajille, että minulla on suomalaista sisua, että kyllä mä jaksan. Sen jälkeen oksensin kentän sivurajalla. Tajusin, että jäljellä oli vielä kolmet treenit samana päivänä. Loppuleiri olikin pelkkää sinnittelyä. Ensimmäisenä oli motivaatio, ja sitten se muuttui sinnittelyksi, mutta aina kun selvisi jostain raskaasta, niin se kyllä palkitsi. Jos kehittyi, niin valmentajat sanoivat siitä, mutta he olivat todella ankaria verrattuna Suomen valmentajiin. High schoolin valmentajat uskalsivat huutaa ja vaikka töniä, siten että pelaaja lensi selälleen. 
Tennessee on Yhdysvaltojen parhaimpia amerikkalaisen jalkapallon osavaltioita high school-tasolla, ja Baylor Schoolin Red Raiders-joukkue on yksi Tennesseen parhaimmista high school-joukkueista.
– Sen huomasi suoraan valmentajista, heidän työnsä oli olla jenkkifutisvalmentajia. Meillä oli valmentajana yksi entinen NFL-pelaaja, Eric Westmoreland, jonka ei olisi rahan vuoksi täytynyt valmentajaa. Valmentajat tekevät siitä kulttuurista erilaisen. He eivät hyväksyneet virheitä ja kehuja ei tullut, ellei sille ollut syytä. Heillä oli meille kaikille kovat tavoitteet.

Viiden lajiharjoituksen viikkotahti

Koulun alettua syyslukukaudella amerikkalaisen jalkapallon lajiharjoituksia oli viidet viikossa ja perjantaisin oli vuorossa pelipäivä. Talvi- ja keväturheilulajina Sami Sadeharjulla oli yleisurheilu, jossa Samin lajeina olivat kiekko ja kuula.
Sadeharjun pelipaikaksi Baylor Schoolin amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa valikoitui hyökkäyksen sisemmän laitahyökkääjän rooli.  
– Ensimmäisissä harjoituspeleissä meidän aloittava Tight End loukkaantui, ja minut laitettiin aloittavaksi Tight Endiksi. Olihan siinä pienet paineet, meidän ykkönen oli ulkona ja minä olin ensimmäisessä oikeassa pelissä kentällä. Voitimme sen pelin.
Vaikka voitto tulikin ensimmäisessä ottelussa, niin sunnuntaina filmihuoneessa valmentajilla ei ollut joukkueelle mitään hyvää sanottavaa. 
– Jokainen pelaaja sai huutoa, kun katsoimme filmiä. 
Filmin katsominen pelin jälkeen on Sadeharjun kokemuksen mukaan erittäin tärkeää. 
– Mun mielestä Suomessakin pitäisi enemmän katsoa filmiä, ja katsoa heti virheet, kun ne vielä ovat muistissa. Filmin katsomista kaipaa. Huutoa tuli valmentajilta heti kentällä pelin aikana ja filmiä katsoessa. Suomessa kentän laidalla pelaajalle ei puhuta paljon mitään, kun kentällä on tehnyt virheen. 
Filmiä katsottiin Yhdysvalloissa valmentajien kanssa sivurajalla myös pelin aikana, sillä valmennukseen kuului valmentaja, joka kuvasi peliä ottelun aikana, ja liikkuvaa kuvaa katsottiin sivurajalla pelaajien kanssa tablettitietokoneelta. 
– Suomessa virheet piirretään pukukopissa puoliajalla taululle. Jenkeissä virheet näytettiin sivurajalla videolta.

Joukkue eli vahvasti pelin mukana

Sami Sadeharju arvioi, että Baylor Schoolin joukkue voittaisi minkä tahansa suomalaisen miesten Vaahteraliigajoukkueen. Tekeminen ja tunnelma yhdysvaltalaiskoulussa on omalla tasollaan, niin joukkueen, valmentajien kuin katsomon ja kannustajien osalla.
– Suomessa joukkue saattaa vain seisoa sivurajalla. Yhdysvalloissa joukkue kannustaa omiaan, siellä mennään voittamaan ja nöyryyttämään vastustajaa. Pukukopissa koko joukkue tanssi ja lauloi yhdessä.
High schoolin pelikausi kesti syksyllä vähän reilut kolme kuukautta, ja jokaisena perjantaina oli edessä ottelu, jossa yleisöä saattoi olla katsomossa yli kymmenentuhatta henkeä.
Koulupäivät alkoivat salitreeneillä aamulla kello 6.30, ja sitten aamukahdeksalta edessä oli opiskelua koulussa. Jenkkifutistreenit olivat syyslukukaudella koulun jälkeen.

Kotiinpaluun aika – ja Vaahteraliiga

Sami Sadeharju palasi keväällä 2019 Tennesseestä Seinäjoelle. Aluksi ajatuksena oli palata toiseksi vuodeksi opiskelemaan Bayloriin, mutta kotimaan lukio-opinnot vetivät takaisin Suomeen. 
– Saatan mennä vielä collegeen, mutta suoritan nyt lukion loppuun kotimaassa. 
Suomeen palaamisen jälkeen Sami Sadeharju vakavasti mietti sitä, että jatkaako hän kotimaassa pelaamista. Kuukauden miettimistauon aikana Sami päätti kuitenkin pelata U20-sarjaa, ja hän sai myös pelipaikan miesten Vaahteraliigajoukkueesta Seinäjoella. Amerikkalaisen jalkapallon urheilukulttuurien välinen eroavaisuus Yhdysvaltojen ja Suomen välillä iski kuitenkin rajusti vastaan. 
– Se oli iso askel alaspäin todella hyvin valmennetusta joukkueesta. Se pelihän on ihan erilainen Suomessa. Yhdysvalloissa nopeus ja räjähtävyys on kaikki kaikessa. Säännöllisesti se on sama, mutta sitä pelattiin ihan eri tavalla ja tasolla myös, siellä nopeus voittaa voiman joka kerta. Jokainen pelipaikka on ihan sairaasti nopeampi kuin Suomessa. Kaikkeen juostiin täysillä, tempo oli erilainen.
Kotimaan kentillä motivaatio löytyi, vaikka motivaatio pelaamiseen Samilla oli Yhdysvalloissa paljon suurempi kuin Suomessa. 
– Olen aika hiljainen, ajattelen nykyisin jenkkifutiksesta kun jenkki, mutta en välttämättä jaksa saada joukkuetta hurraamaan kaikesta. Yhdysvalloissa hyvän taklaamisen jälkeen koko sivuraja ja koko katsomo alkoi hyppimään. Sellaista joukkuetta on vaikea voittaa. Hyvä henki kasvattaa momenttumia, jolla vastustaja jyrätään. Suomessa ei oikein ole sellaista.
Sami Sadeharju muistelee kesän 2019 olleen raskas, koska hän pelasi Suomessa sekä U20- joukkueessa sekä miesten Vaahteraliigassa. Takana oli raju lukukausi Yhdysvalloissa ja aikaa palautumiselle ei ollut. 
– Jos olisin mennyt toiseksi vuodeksi High Schooliin, niin kesä 2019 olisi pitänyt levätä. Kun tulin Suomeen, niin pelikausi alkoi heti, ja keho ei saanut sitä palautusaikaa, joka olisi pitänyt olla. Se oli raskasta.

Opiskelua ja jenkkifutista

Kausi 2020 Sami Sadeharjulla meni Crocodilesin edustusjoukkueen riveissä, tällä kertaa hän teki näyttäviä otteita puolustuksen puolella Vaahteraliigakentillä. 
– Syksyllä alkoi kolmas vuosi lukiossa, ja keväällä 2021 edessä on ylioppilaskirjoitukset. Kaudelle 2021 pitää treenata kovempaa kuin nyt. Kun löydän kovan treenaamisen motivaation, tiedän, että minusta tulee paljon parempi pelaaja kuin mitä nyt olen. En tiedä, missä haluan syksyllä 2021 opiskella, Suomessa vai Yhdysvalloissa. Kirjoitan nyt ensiksi kirjoitukset, ja katsotaan sitten. 
Sami Sadeharju tietää, mitä amerikkalaisen jalkapallon harjoitteleminen ja pelaaminen yliopistotasolla Yhdysvalloissa vaatii. 
– Kovaa treeniä, ihan hemmetinmoista treeniä. Kyllä mä olen valmis, pärjään siellä, mutta siihen pitää treenata. Pitää keskittyä vain itsensä parantamiseen, siihen vaiheeseen, että itse ei tarvi hakea, vaan sut haetaan. Kyllä parhaat pelaajat sitten löydetään ammattilaisiksi. 
Amerikkalainen jalkapallo on vihreän kentän fyysinen shakkipeli, laji, jossa pitää olla älykäs, nopea, räjähtävä, ketterä ja vahva. 
– Jenkkifutis on monipuolinen peli, siihen tarvitaan käytännössä kaikkea urheilullista osaamista, siihen tarvitaan vahvuutta, tasapainoa, kaikessa pitää olla hyvä, jos haluat olla paras. Laji on todella tekninen, suunnittelu ja pelien tekeminen on todella mielenkiintoista. Ja sitten pitää tietää todella paljon.

Teksti: Jussi Mustikkamaa
Kuvat: Sami Sadeharjun kotialbumi