Peliraportti: Krokotiilit pesivät ahmojen turkit kuumalla kotisuolla U15 SM-sarjapelissä
05.07.2021, 14:21
Vihdoinkin. Tätä peliä on odotettu jo pitkään ja se näkyi pelaajien ilmeissä pukukopissa ennen peliä. Junnut pääsi avaamaan kautensa Jouppilanvuoren tekonurmella helteisessä säässä. Pienet vastoinkäymiset ahmaperheelle alkoi jo pelimatkan alkupäässä linja-auton rikkoutuessa, jonka johdosta peliä siirrettiinkin puolella tunnilla eteenpäin. Tällä varmistettiin normaalit lämmittelyt ja viimeisimmät kuvioiden hiomiset vieraspelijoukkueelle. Odotuspiina siis pelaajilla jatkui.
Kotisuo olikin valmisteltu taas viimeistä piirtoa myöten. Niin kuin on perinteisiin kuulunut. Kotijoukkue marssi savujen keskeltä krokotiilin kidasta kuumalle kotisuolle. Wolverines oli nostanut oman lippunsa salkoon ja peli oli valmis alkamaan.
Jo ensimmäinen neljännes osoitti sen, että pelejä on siirretty ja siirretty eteenpäin koronatilanteen vuoksi talvikauden edetessä. Normaalisti kausi alkaa toukokuun alussa tai jo huhtikuun puolella. Nyt eletään jo heinäkuuta, joten tätä ovat pelaajat odottaneet turhankin pitkään. Valitettavasti tämä pelien siirtäminen myöhäisempään ja viime kauden vähäinen pelien määrä näkyy myös harrastajamäärässä. Jotkin eivät jaksaneet enää käydä harjoituksissa, kun ei peleistä ollut tietoa. Useat harrastajat tipahtivat talvikauden aikana pois rosterista kotijoukkueellakin, mutta Wolverines tuli kuumaan kesäpäivään vielä pienemmällä pelaajamäärällä. Tämä ikäluokka on aina kärsinyt vähäisessä määrin rippileirien ja konfirmaatioiden ollessa pelipäivien aikaan samaan ajankohtaan. Perinteisesti tämän johdosta heinäkuu onkin pidetty välitaukona sarjassa. Pelaajia ohjattu käymään riparinsa nimenomaan heinäkuussa. Kotijoukkueellakin oli neljä pelaajaa rippileirillä pelin aikaan.
Pelitauko näyttäytyi useina rikkeinä kentällä. Väärä aloitus, väärä vaihto ja pelin viivyttäminen olivat varsinkin vierasjoukkueen etenemisen esteenä. Muitakin selkeitä pelillisiä virheitä nähtiin. Nämä johti syötönkatkoihin ja pallon rähmäyksiin. Pelikirjakin kotijoukkueen päävalmentajan mielestä voitiin heittää kolmen ensimmäisen minuutin jälkeen romukoppaan ja sitten alkoi soveltaminen.
Vierasjoukkueen isot linjamiehet eivät saaneet nopeita vesipetoja kuriin vaan vihreäpaitaiset oli jatkuvasti pelinrakentajan kiusana. Tämän johdosta vesipedot pääsi hyvistä kenttäasetelmista omiin hyökkäysvuoroihin. Puoliajalle mentiin tilanteessa 32–0. Ensimmäisellä puoliajalla pisteiden tekijöinä olivat:
#91 Aleksi Pärnänen TD + lisäpisteet
#36 Brandon Niskanen TD + oma maali
#29 Eemil Vainionpää TD + lisäpisteet
#33 Aleksi Peltokangas TD
#21 Joona Sarvikas lisäpisteet
Peli päättyi 46–0 Crocodiles voittoon. Toisella puoliajalla pisteiden tekijöinä olivat:
#23 Roope Takamaa TD
#91 Aleksi Pärnänen lisäpisteet
#21 Joona Sarvikas TD
Mahtavia juoksuja ja taklauksia pelissä esitti #32 Eero Marttila. Hienoja suorituksia pelin aikana teki muun muassa #17 Aukusti Hemminki ottamalla esimerkiksi syötönkatkon ja juoksemalla sen jälkeen lähes läpi kentän. #12 Juho Kasari nappasi toisen syötönkatkon. Myös kaikki ensikertalaiset suoriutuivat omasta pelipaikastaan loistavasti. Pippurinen #10 Miika Kortesoja oli yksi pelin ensikertalaisista paljon esillä ollut pelaaja. Nuori lupaus ja vasta 11 vuotias #47 Paavo Rantakömi oli myös pelikentällä taistelija vaikka joutuikin pienen loukkaantumisen takia jättämään pelin puoliajan kohdalla kesken. Paavolta terveisiä, että kaikki kunnossa. Saanko minäkin lehtipihvin?
Vierasjoukkueesta upeita pelisuorituksia esitti muun muassa #4 Sifiso Salama ja #17 Samuli Piipari. Täytyy sanoa, että kyllä kovia jätkiä ja yksi tyttö on ahmaperheessä, koska pienellä rosterilla ei paljon vettä ehtinyt parituntisen työrupeaman aikaan juomaan.
Tänään enemmän voittoa halusi Crocodiles. Kauden ensimmäisessä pelissä ei kaikki ollut vielä valmista, mutta kovalla asenteella nämä soturit paikkasivat pienet pelikuvioissa tapahtuneet virheet. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ja opetella pelikirjan kuviot kuntoon. Videopalaverin paikka? Seuraava peli onkin Helsingissä jo parin viikon päästä East City Giants joukkuetta vastaan. Tällöin pitäisi olla koko rosteri käytössä, joten kaikki pääsevät pelaamaan omalla pelipaikallaan.
Lue myös
- Lisää soppareita
- Tervetuloa Seinäjoki Crocodilesin syyskokoukseen torstaina 19.12.2024 Elinkeinotalolle klo 17.30
- Keskushyökkääjä Sipp Crocodilesiin
- Peaky Blindersiä, BBQ:ta ja Birminghamia
- Pelinrakentaja vaihtuu uudelle kaudelle
- Kaksi uutta Vaahteraliigaan
- Lippupalloa Seinäjoella
- Lähde mukaan kehittämään toimintaa!
- Kausikortit myyntiin
- Kiitos kaikesta ja onnea uusiin haasteisiin
Viimeisimmät artikkelit
- Lisää soppareita
- Tervetuloa Seinäjoki Crocodilesin syyskokoukseen torstaina 19.12.2024 Elinkeinotalolle klo 17.30
- Keskushyökkääjä Sipp Crocodilesiin
- Peaky Blindersiä, BBQ:ta ja Birminghamia
- Pelinrakentaja vaihtuu uudelle kaudelle
Viimeisimmät kommentit
- Crocodilesin jenkkitrio valmis :
- Vahvistuksia molemmin puolin palloa! :
- Crocodilesin hyökkäyksen linja vahvistuu! :
- Kolme uutta pelaajasopimusta solmittu! :
- Uusia sopimuksia Crocodilesissä :
Arkistot
- joulukuu 2024
- marraskuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016