Se sama vanha tarina

09.09.2024, 10:39

Roosters v Crocodiles 49-14 (28-7)

Crocodilesin haaveet Vaahteramalja XLV:n voitosta murenivat hyvin nopeassa tahdissa Helsingin Töölössä Bolt Arenalla punaisissaan pelanneen Roostersin osoitettua isännän otteita ja sen, miksi joukkue oli tällä kaudella sarjassa täysin omaa luokkaansa.

Valkoisissa paidoissaan esiintynyt Crocodiles ei olisi selvinnyt pelistä voittajaksi, vaikka mukana olisivatkin olleet elintärkeät LaQuinston Sharp ja Filip Zacok, sen verran vakuuttavaa oli helsinkiläisten tekeminen. Sen sijaan se on fakta, että materiaalillisesti Crocodilesilla ei riitä paikkaajia samaan malliin kuin Roostersilla.

Peliä ei ratkaissut vastatuuli, rankkasade, ylämäki, suuren roolin ottelussa ottanut tuomaristo tai mikään muukaan ulkopelillinen detalji, sen ratkaisi Roostersin erinomaisuus.

Crocodilesin voitto olisi vaatinut niin maksimaalista suoritusta, kaikkien pelaajien parasta onnistumista ja Roostersin epäonnistumista. Nyt ei moista ollut horisontissa siintämässä edes pikkuisen hiukkastakaan.

Ottelu alkoi näennäisen hyvin Crocodilesin hyökättyä ensimmäisenä, mutta tuo hyökkäysvuoro päätyi melkoisen flipperipallon jälkeen pelivälineen päädyttyä aivan maaliviivalla Roostersin haltuun. Tosin sitä miettii, että mitenkäs se sääntö menikään siitä, voiko kenttä aiheuttaa rähmäyksen. Ilmeisesti voi, koska näin yksi ottelun tuomareista selkein sanakääntein kertoi.

Vaikka tuosta hyökkäysvuorosta olisi Crocodiles onnistunut jotakin loihtimaankin, silti kurottavaa olisi loppupeleissä ollut niin paljon, että touchdown olisi lopullisten numeroiden valossa ollut vain kosmeettinen ehostus selkäsaunalle.

Ottelussa kävi karulla tavalla ilmi se, miksi tälläkin kertaa joukkueen kaulaan pujoteltiin hopeiset mitalit. Ne ovat jo peräti kymmenennet ja vain Turku Trojansilla on samanlainen saldo finaaleista, kuin Crocodilesilla: 10 tappiota ja yksi mestaruus. Ruokkiiko tämä sitten joukkuetta tavoittelemaan kultaista hetkeä tulevaisuudessa, vai vaivutaanko vain apeuteen on toinen juttu.

Tämä hopea oli kuitenkin jollakin tavalla erilainen kuin moni muu on ollut. Viime kauden jälkeen joukkue muuttui radikaalisti. Monien kokeneempien pelaajien tilalle tuotiin omista junioreista nuoria pelaajia, kuten esimerkiksi hyökkäyksen linjan Aatu Koliini. Kaikki importit vaihtuivat. Päälle päätteeksi vielä ruotsalainen päävalmentajakin pistettiin 10 päivää ennen sarjan alkua kierrätykseen. Tilanne oli kaiken kaikkiaan diplomaattisestikin ilmaistuna epävarma.

Kaikesta huolimatta joukkue venyi erinomaisesti päävalmentaja Charlie Oveyn ja nuoren hyökkäyksen koordinaattorin, Arttu Aallon, johdolla. Siinä mielessä pelkästään pääseminen Vaahteramaljaan oli onnistuminen. Toivottavasti kipinä jäi kytemään nuoren joukkueen sieluissa siitä, että päivänä jonakin hopea kirkastetaan.

Crocodilesin pisteistä ottelussa vastasivat Janne Särkelä ja, kuinka ollakaan, jälleen kerran Christian Powell.

Ottelua värittivät melkoiset lipputalkoot molempiin suuntiin, Roostersin konemaisen stabiili suorittaminen ja vastaavasti Crocodilesin melkoinen ailahteleminen. Vesipedot tekivät ajoittain useitakin hyviä suorituksia, joita seurasi selkeitä virheitä, eikä oikein pystytty pitämään pallostakaan huolta samalla tavalla kuin Roosters.

Kokenut, vahva, hyvin valmennettu helsinkiläisjoukkue todellakin ansaitsi mestaruutensa. Mestaruuden sai tililleen myös Crocodiles-kasvatti Juhani Koivumäki kuuden SM-hopean seuraksi. Eittämättä onnittelut ovat kohdillaan sekä Roostersille, että Junnulle.

Tämä kausi on nyt taputeltu. Kiitos hienoista hetkistä, jännittävistä vaiheista ja mielenkiintoisesta kokonaisuudesta. Kohti uutta kautta!