Tylsyykö teurastajan työkalu
02.06.2023, 10:32
Tervetuloa Wirokit Stadionille seuraamaan Vaahteraliigan neljännen kierroksen ottelua. Vieraaksemme saapuu maineikas, jo vuonna 1986 perustettu porvoolainen Butchers
Seuran nimi olisi voinut perimätiedon mukaan olla myös Shotguns, mutta kyllähän musta-kultaisten katu-uskottavuus teurastajina on kuitenkin kovempaa luokkaa. Onneksi siis äänestyksessä Butchers sai enemmän kannatusta.
Crocodilesilla on takanaan kaksi todella vaikeaa vierasottelua Vaahteraliigan kauden 2023 kahta suurinta suosikkia vastaan. Ensin käytiin Helsingissä Käpylän pyöräilykäyttöön rakennetussa pyhätössä ja sen jälkeen Kuopiossa varsin komealla Väinölänniemellä. Kuopiossahan viime syksynä kärsittiin niukka finaalitappio. Silloin pelattiin kuitenkin Väre Areenalla.
Kauden alku on Crocodilesin osalta ollut diplomaattisestikin ilmaistuna sangen värikäs. Ensimmäisessä kotiottelussa Wirokit Stadionilla kaadettiin paikallisottelussa, Botnia Bowlissa, Wasa Royals 35-14. Sittemmin SAJL käänsi yhden miehen päätöksellä lopputuloksen 30-0 –tappioksi. Asiaa selvitellään edelleen.
Toisessa matsissa vierailtiin sitten Helsingissä ja Velodromilla. Kotijoukkue Roosters oli juuri niin vaikea vastustaja kuin olettaa saattoi. Silti vesipetoryhmä nousi lopussa ohitse voittaen ottelun numeroin 21-14.
Kauden kolmas ottelu Kuopiossa pelattiin nurmella, joka oli täysin uusi ja outo elementti Crocodilesille. Lisäksi reissuun jouduttiin ilman maanpuolustuksellisia reserviläisvelvoitteitaan hoitaneita Filip Zacokia ja Janne Särkelää. Valmennuspuolelta olivat lisäksi sivussa naisten maajoukkueen mukana olleet Samu Juppo ja Mikko Rissanen, eli hiukan siipirikkoisena reissuun mentiin.
Silti joukkue osoitti olevansa erinomaisessa tuloskunnossa. Etenkin puolustus oli silkkaa betonia aina kun tarvittiin. Lopputulos kirjattiin Crocodilesille 24-14, eli tuliaisina Savon maalta oli ensimmäinen voitto Vaahteraliigassa ikinä. Steelersille tappio kotikentällä oli ensimmäinen viiteen vuoteen. Huimaa tekemistä koko joukkueelta. Tuon ottelun jälkeen Steelersin tähtihyökkääjä Le’Anthony Reasnover sai neljän ottelun pelikiellon ja samaan hengenvetoon karisti Savonmaan tomut töppösistään. Eli kyllä on sattunut ja tapahtunut.
Historian lehtien havinaa
Noin vuonna 1380 perustetun Porvoon historiallisesti merkittävästä kaupungista tuleva kultakypäräinen Butchers osallistuu siis vastustajana kauden toiseen kotiotteluumme. Hankalia tyyppejä ovat vuosien saatossa olleet.
Pikkuisen kai saman tyyliin kuin sissipäällikkö Tapani Löfving aikoinaan Ison vihan aikaan venäläisiä vastaan tapellessaan. Löfving mellasti koko Etelä-Suomessa ja vielä Ahvenanmaallakin. Tiettävästi porvoolaiset teurastajat eivät ole ihan Åålantiin saakka ehtineet. Sitkeitä ja sinnikkäitä kuitenkin ovat. Ihan kuin purkka tukassa.
On sieltä Porvoosta muuten tullut muitakin kuuluisuuksia kuin tuo Löfving, joka oikeamminkin kyllä syntyi Narvassa, mutta kuoli Porvoossa. Kulttuuripuolella Albert Edelfelt, Kim Floor, Klaus Härö, Ilkka Remes ja vaikkapa vielä Merja Larivaara ovat yhdessä Paperi T:n ja kustantaja Werner Söderströmin tavoin niiltä hoodeilta. Missään nimessä ei sovi unohtaa naiskauneutta. Armo Aavikko, Hanna Ek, Janina Fry, Virpi Miettinen, Vanessa Kurri ja Carmen Mäkinen ovat kaikki porvoolaisten ylpeyksiä, eikä suinkaan aiheetta.
On mielenkiintoista, että urheilun puolelta Sami Hyypiä ja Stadista porvoolaistunut Pasi Rautiainen löytyvät melkoisen pyöräilijäkatraan ohessa Wikipediasta, mutta jenkkifutareita siellä ei mainita. On meinaan melko törkeää. Missään nimessä ei sovi unohtaa aktivisti Eurgen Schaumania, joka kylläkään ei ole aito porvoolainen. Salamurhaajana paremmin tunnettu heebo syntyi Harkovassa ja kuoli Helsingissä. Tokihan tuo Bobrikovin ampunut Schauman kyllä uudelleenhaudattiin Porvooseen.
Jaa, mutta palataanpas jenkkifutiksen äärelle…
Butchers kohdattiin ihan ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla divarissa, missä porvoolaiset olivat ilkeitä, isoja ja pirullisia vastustajia. I divisoonassa otettiin pataan 22-10 kotikentällä. Voisi kai sanoa, että viha-rakkaussuhteelle kylvettiin siemenet jo tuolloin.
Vuosikymmenten saatossa Crocodiles on onnistunut hienoisesti kääntämään otteluiden kokonaissaldon edukseen. Kun mukaan lasketaan playoff-ottelut ja yksi jatkoajalla hävitty EFL-matsi, kohtaamisia on ollut yhteensä 52 kappaletta. Näistä kaikista koitoksista Crocodiles on voittanut tasan 30 porvoolaisten 21 voittoa vastaan. Kertaalleen on pelattu tasan. Nykyisinhän ei tasapelejä enää nähdäkään, mutta seinäjokelaisjoukkueen ensimmäisellä Vaahteraliigan kaudella 1992 numerot olivat vieraskentällä 17-17. Kotikentällä voitto irtosi 16-14.
Lähes puolet, eli tarkalleen ottaen 19 keskinäisistä otteluista on muuten ratkennut puoleen tai toiseen yhden maalin erolla (0-8 pistettä). Ihan tiukkaa on ollut.
Yksi tiukimmista koitoksista pelattiin Porvoon Keskuskentällä heinäkuussa 1996. Kesäinen myrsky ja myräkkä oli tehnyt nurmesta lähinnä lasten kahluuallasta muistuttavan mutalammikon, jossa ei juuri hienouksia nähty. Crocodiles onnistui kuin ihmeen kaupalla nousemaan voittoon kahden pisteen lisäpistesuorituksella numeroin 8-7.
Butchers meni tuossa pelissä johtoon heti ottelun alussa, mutta Asko Miilumäen toisen puoliajan juoksulla Crocodiles nousi pisteen päähän. Seuran nykyinen puheenjohtaja Jari Jalava muisteli tilannetta Crocodilesin 20-vuotis historiikissa: ”Tauolla me päätimme, että teemme optiohyökkäyskikalla kaksi lisäpistettä, jos siihen vain suinkin tarjoutuu mahdollisuus maalin jälkeen.”
Näin todellakin kävi. Nykyisin UNC:n valmennustiimissä vaikuttava Kari Titola toimitti pelivälineen Vesa Jalavalle, joka juoksi kaksi lisäpistettä. Ei se voitto silti helpolla tullut. Raikku Vasanoja saalisti juoksuhaudoissa peräti 13 taklausta ja Shawn Myers tukki käytännössä yksinään isäntien juoksun. Huikea matsi se oli joka tapauksessa. Ja huikean kauden jälkeen Crocodiles muuten voitti myös ensimmäisen mitalinsa Vaahteraliigassa kaadettuaan pronssiottelussa Turun Yläkentällä Trojansin.
Viime kaudella oli muuten keskinäisessä koitoksessa niin tiukkaa Wirokit Stadionilla, että osa katsojista taisi jo lähteä pois varmana kotijoukkueen tappiosta. Jenkkifutis osoitti hienouttaan lajina, luonnollisestikin kotijoukkueen kannalta katseltuna. Kun aivan viimeisillä sekunneilla Akseli Syrjänen palautti upeasti Mikko Seppäsen lentopotkua ja sitten mentiin Janne Särkelän kopilla hiukan lähemmäksi. Kellossa oli vaivaiset viisi sekuntia ja Eetu Mäki-Maunus pisti pallon haarukkaan kääntäen ottelun 15-13 kotijoukkueelle 37 jaardisella kenttäpotkumaalillaan. Sankarin viitta sopi nuorelle miehelle jo silloin mainiosti.
Vieraskentällä pelattiin kaudella 2022 oikeastaan aika huonosti, mutta konstilla, toisella tai kolmannella kotimatkalle lähdettiin elokuun lopun vierasmatsista 35-9 –voitto mukana. Matsi oli runkosarjan viimeinen ja se pelattiin ilman Christian Powellia. Palloa kantoi useampikin soturi, Saidou Jallow ja Jaska Värinen kärjessä. Kumpikin teki myös yhden TD:n.
Vaikka Suomen ansioitunein jefuääni, entinen Butchersin pelaaja ja huippujournalisti, Mika Laurila muisteleekin, että ”Kun mä pelasin, niin yleensä hävittiin Crocodilesille. Paitsi 2003 pronssipelissä.” Yleensä erittäin pedantti Laurila puhuu nyt kyllä puuta-heinää-haketta-silppua. Äijä poimi kaulaansa kuusi SM-kultaa 2005-2010 ja kyllä siinä tuli vesipedoillekin pataan muutamaan kertaan niin, että niistä nahoista saatiin useammatkin bootsit aikaiseksi. Kauniisti sanottu kuitenkin.
Historiassa on kolmasti kohdattu Vaahteramaljassa. Ja kappas, kappas… Kaikki kolme kertaa Butchers on myös ollut vahvempi. Juuri tuon samaisen Laurilan pelatessa. Eli ei, ei tullut pataan läheskään aina.
Mitä sieltä tulee?
Porvoolaiset ovat pelanneet vasta kaksi ottelua siinä missä Crocodiles on kentillä nähty jo kolmasti. Oli ehkä hienoinen yllätys, että Butchers hävisi kauden avausottelunsa Wasa Royalsille, jonka siis Crocodiles kylvetti avausmatsissaan. Tappiolukemat Porvoon tekonurmella olivat tismalleen samat joilla Royals hävisi Seinäjoella, eli 35-14.
Toisessa ottelussaan, jonka senkin Butchers pelasi kotonaan tekonurmella, irtosi sitten selvä voitto United Newland Crusadersista lukemien oltua 42-21. Mustanuttuisten sankari oli tälläkin kertaa kokenut Micky Kyei tehden kolme touchdownia.
Kyein lisäksi vaarallisimpia aseita teurastajakoutsi Lasse Voipion pakissa ovat laitahyökkääjä Kristian Natunen, yleistyökalu Mikko Seppänen ja pelinrakentaja Brandon Gwinner. Teinitähti Luukas Eerolasta on kasvamassa Seppänen 2.0 Butchersille, joten hereillä on syytä olla. Gwinnerin lisäksi jenkkitrion täydentävät puolustuksen takakentän Zach Wright ja Bikembe Kearney.
Voipion ryhmä on ehdottomasti mukana taistelemassa playoffpaikoista. Ai niin ja vielä sen verran tuosta Butchersin rosterista, että sieltä löytyy pari krokotiilinvihreää nuttua kantanutta kaiffaria. Pelikentällä Asko Mäntymäki viihtyy yleensä blokkaavana tightendinä. Juha Havulehto puolestaan pitää järjestystä puolustuksen tukimiehille valmentajan roolissa. Äkkiseltään mieleen tulevat muuten myös Pekka Piminäinen, Roman Runner ja Toni Haukkamaa, jotka ovat edustaneet kumpaakin seuraa Efe Evwarayen ja edesmenneen Markku Tepsan tavoin. Voi niitä muitakin olla, mutta muisti on hiukan orastavan dementian runtelema. Ilmeisesti.
Vaikka Butchers ainakin tilastojen valossa onkin ensisijaisesti juoksujoukkue, löytyy Gwinnerille kohteita helpostikin enemmän kuin keskiverto joukkueessa yleensä. Butchers on kahdessa ensimmäisessä matsissa juossut 45 kertaa ja heittänyt 31 kertaa. Crocodilesin vastaavat numerot kolmessa pelissä ovat 88 juoksua ja 65 heittoa. Merkillepantavaa on, että juoksuista 43 tuli Steelersiä vastaan.
Mitä täältä tulee?
Kuten tuossa tuli todettua, Crocodiles oli kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Royalsia ja Roostersia vastaan joukkue, joka valitsi pääsääntöisesti ensin heittopelin. Viime lauantaina Kuopiossa valittiin ensin juoksu. Ja tehokkaasti se valittiinkin, sillä Christian Powell käytännössä juoksi Steelersin yli 167 jaardia.
Päävalmentaja Keary Iarussi on ollut melkoinen taikuri haistamaan oikeat valinnat vastustajan mukaan, mutta kuten hän itse sanoo videohaastattelussa, ajoittain on tilanteisiin jouduttu myös pakonsanelemien ehtojen vuoksi. Kuopiossa ei esimerkiksi ollut matkassa kuin juuri neljä laitahyökkääjää, eli kohteita Zach Whiteheadille ei ollut järin paljon tarjoilla.
Nähtäväksi jääkin, mikä on tällä kertaa poppamies Iarussin valinta kun Butchers tarjoilee takakentällä parikin jenkkivahvistusta.
Puolustuksessa Crocodilesin puolustus on ollut yhtä iso, ilkeä ja tyly kuin se oli viime kaudellakin. Kyllä, jaardeja on annettu enemmän kuin on itse saatu, mutta vastustajan hyökkäys on pysäytetty useita kertoja kriittisillä hetkillä. On blokattu lentopotkua ja kenttämaaliyritystä ja on poimittu syötönkatkoja.
Crocodilesin ns. turnover ratio on 4-0. Eli vesipedot ovat ahnehtineet haltuunsa neljä kertaa pallon vastustajan hyökkäysvuorolla. Itse ei ole toistaiseksi vielä hukattu palloa kertaakaan omalla hyökkäysvuorolla. Vielä merkittävämpää on se, että Crocodiles on edennyt ns. red zonelle eli vastustajan 20 jaardin sisäpuolelle 10 kertaa ja tuloksena on ollut pisteitä jokaisella vierailulla. Sieltä on tehty 100% teholla yhteensä kahdeksan touchdownia ja kaksi kenttäpotkumaalia.
Se, mistä ei iloisia olla, on rangaistukset. Crocodiles on ollut tähän mennessä eniten rangaistuksia saanut joukkue. Se on melko outoa siinä valossa, että varsin harvoin voittavat joukkueet keräävät eniten rangaistusjaardeja ja niin, Crocodileshan on kentällä voittanut tähän mennessä kaikki pelaamansa matsit.
Tämmöisillä spekseillä mennään sunnuntaina Wirokit Stadionilla klo 16.30 lähtien. Älkää unohtako, että voitte edelleen lahjoittaa leluja sairaalassa oleville lapsille jokaisessa Crocodilesin miesten ja naisten matsissa!
30.5.2023 Videolla Eetu Mäki-Maunus: https://fb.watch/kVl3w9L873/
30.5.2023 Videolla Keary Iarussi: https://fb.watch/kVk-JN0lsK/
30.5.2023 Videolla Ville Ollonqvist: https://fb.watch/kVkXnKN77Y/
1.6.2023 Videolla Leonardo Lundberg: https://fb.watch/kVkU367WAJ/
1.6.2023 Videolla Arttu Tapola: https://fb.watch/kWGO-RKsyJ/
Kausi | Ottelu | Tulos | Cro v But |
---|---|---|---|
2022 | Butchers v Crocodiles | 9-35 | 30 1 21 |
2022 | Crocodiles v Butchers | 15-13 | 29 1 21 |
2021 | Butchers v Crocodiles | 47-14 | 28 1 21 |
2020 | Crocodiles v Butchers | 42-6 | 28 1 20 |
2019 | Crocodiles v Butchers | 30-29 | 27 1 20 |
2019 | Butchers v Crocodiles | 40-51 | 26 1 20 |
2018 | Crocodiles v Butchers | 23-17 | 25 1 20 |
2018 | Butchers v Crocodiles | 38-13 | 24 1 20 |
2017 | Butchers v Crocodiles | 40-14 | 24 1 19 |
2017 | Crocodiles v Butchers | 0-31 | 24 1 18 |
2016 | Crocodiles v Butchers | 52-19 | 24 1 17 |
2016 | Butchers v Crocodiles | 7-35 | 23 1 17 |
2015 | Butchers v Crocodiles | 14-22 | 22 1 17 |
2015 | Crocodiles v Butchers | 28-7 | 21 1 17 |
2014 | Crocodiles v Butchers | 18-26 | 20 1 17 |
2013 | Butchers v Crocodiles | 51-35 | 20 1 16 |
2012 | Butchers v Crocodiles | 35-42 | 20 1 15 |
2012 | Crocodiles v Butchers | 42-18 | 19 1 15 |
2011 | Butchers v Crocodiles | 10-21 | 18 1 15 |
2010 | Butchers v Crocodiles | 30-17 MB XXXI | 17 1 15 |
2010 | Crocodiles v Butchers | 42-30 | 17 1 14 |
2009 | Crocodiles v Butchers | 14-17 | 16 1 14 |
2009 | Butchers v Crocodiles | 14-21 | 16 1 13 |
2009 | Crocodiles v Butchers | 21-27 OT EFL | 15 1 13 |
2008 | Butchers v Crocodiles | 61-6 | 15 1 12 |
2008 | Crocodiles v Butchers | 7-16 | 15 1 11 |
2007 | Butchers v Crocodiles | 15-14 MB XXVIII | 15 1 10 |
2007 | Butchers v Crocodiles | 18-7 | 15 1 9 |
2006 | Butchers v Crocodiles | 16-37 | 15 1 8 |
2006 | Crocodiles v Butchers | 26-24 | 14 1 8 |
2005 | Butchers v Crocodiles | 17-7 MB XXVI | 13 1 8 |
2005 | Butchers v Crocodiles | 19-28 | 13 1 7 |
2004 | Butchers v Crocodiles | 16-21 3rd | 12 1 7 |
2004 | Crocodiles v Butchers | 42-0 | 11 1 7 |
2003 | Butchers v Crocodiles | 27-21 3rd | 10 1 7 |
2003 | Crocodiles v Butchers | 28-20 | 10 1 6 |
2002 | Butchers v Crocodiles | 7-35 | 9 1 6 |
1999 | Butchers v Crocodiles | 6-41 | 8 1 6 |
1999 | Crocodiles v Butchers | 46-13 | 7 1 6 |
1998 | Butchers v Crocodiles | 19-37 | 6 1 6 |
1997 | Crocodiles v Butchers | 17-19 QF | 5 1 6 |
1997 | Butchers v Crocodiles | 22-24 | 5 1 5 |
1996 | Crocodiles v Butchers | 20-7 QF | 4 1 5 |
1996 | Butchers v Crocodiles | 7-8 | 3 1 5 |
1995 | Butchers v Crocodiles | 14-7 3rd | 2 1 5 |
1995 | Crocodiles v Butchers | 16-7 | 2 1 4 |
1994 | Crocodiles v Butchers | 17-19 QF | 1 1 4 |
1994 | Butchers v Crocodiles | 27-14 | 1 1 3 |
1993 | Butchers v Crocodiles | 28-8 | 1 1 2 |
1992 | Crocodiles v Butchers | 16-14 | 1 1 1 |
1992 | Butchers v Crocodiles | 17-17 | 0 1 1 |
1990 | Crocodiles v Butchers | 10-22 1 div | 0 0 1 |
Lue myös
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
- Nyt lakujen makuun
- Tekeviä käsiä ja vilkasta mielikuvitusta!
- Palkintosadetta Crocodilesille
- Se sama vanha tarina
- Jokohan yhdestoista kerta toden sanoisi
Viimeisimmät artikkelit
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
Viimeisimmät kommentit
- Crocodilesin jenkkitrio valmis :
- Vahvistuksia molemmin puolin palloa! :
- Crocodilesin hyökkäyksen linja vahvistuu! :
- Kolme uutta pelaajasopimusta solmittu! :
- Uusia sopimuksia Crocodilesissä :
Arkistot
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016