Tuttu mies linjaan

10.08.2023, 23:20

Sarjajohtaja Crocodiles leventää rosteriaan entisestään. Tällä kertaa tuodaan puolustuksen linjaan myös kokemusta, sillä 35-vuotias Hannu ”Bobo” Saarimaa on rutinoitu 193 cm pitkä ja 125 kg painava jässikkä.

Viimeksi mies on nähty kentällä kaudella 2020. Silloin tullut olkapäävamma pisti harrastuksen jäihin noin kolmeksi vuodeksi. Yhteensä vaasalaisen Vikingsin väreissä vuonna 2015 alasarjoissa harrastuksen aloittanut pelimies on pelannut aktiivisesti noin kuuden kauden verran.

Joulukuussa miehen perheeseen syntyi esikoinen, eli arki pyörii pitkälti lapsukaisen ympärillä. Saattaa siis hyvin olla, että paluu kentille tuo hiukan sitä omaa aikaa mukavalla tasolla arkeen.

– Itselläni on hyvät fiilikset loppukaudesta. Joukkue on tehnyt todella kovaa työtä ja sen näkee kyllä tuloksistakin, toteaa puolustuksen linjaa jykevöittävä Saarimaa.

Koko krokotiiliperhe toivottaa ”Bobon” ilolla tervetulleeksi takaisin!