Kotietu parasta antia Vantaalta
30.07.2023, 13:52
Wolverines v Crocodiles 0-68 (0-47)
Crocodilesin vierailu Vantaalle evakossa pelannutta Helsinki Wolverinesia vastaan oli pelillisesti helppo palanen torttua. Kotijoukkueesta ei ollut oikein muuhun kuin kiusantekoon lähtien siitä, että vierasjoukkue pistettiin pukukoppiin Myyrmäkihalliin.
Ehkä pilkka osui kuitenkin kipeästi raadonsyöjien nilkkoihin, sillä vieraat saivat vetää alkulämpöjään hallissa sen sijaan, että olisivat olleet stadionilla kaatosateessa.
Ilmeisesti lämmittely onnistui hyvin, sillä matsi oli käytännössä taputeltu jo ensimmäisen neljänneksen jälkeen Christian Powellin juostua kolme maalia ja Zachary Whiteheadin maalattua kertaalleen. Oltiin jo vierasjohdossa 28-0.
Kun samanaikaisesti vieraiden puolustus pahoinpiteli isäntien hyökkäyspeliä miinuksille tämän tästä, ei voittajan veikkaaminen ollut vaikeaa. Sarjaykkösen ja -jumbon välinen tasoero näkyi ottelussa.
Toisella neljänneksellä Janne Särkelä kaunisteli tilastojaan kahdella hienolla heittomaalilla. Ensimmäinen oli 43 jaardinen siivu ja jälkimmäinen heitto Zach Whiteheadilta oli 16 jaardinen. Särkelän koppien jälkeen Filip Zacok aiheutti vielä oman maalin ja Eetu Mäki-Maunus potkaisi 35 jaardisen kenttämaalin. Näin taukonumerot olivat jo selkeät 47-0 vieraille.
Valmennus otti suurimman osan aloituksen pelaajista sivuun noin puolentoista neljänneksen jälkeen. Nyt saatiin mahdollisuus peluuttaa ihan koko porukkaa ja hyvin äijät pelasivatkin.
Keskushyökkääjän tontille istutettu Saidou Jallow juoksi vain kaksi jaardia vähemmän kuin Christian Powell, eli 102 jaardia ja sen lisäksi mies punnersi väellä ja voimalla kaksi touchdowniakin.
Whiteheadin paikan pelinrakentajana toisella jaksolla ottanut Heikki Toivola oli kerrassaan erinomainen. Kymmenestä heitosta peräti seitsemän tuotti jaardeja vieraiden hyökkäykselle, jonka saldoksi ottelussa tuli muhevat 507 jaardia. Wolverinesin eteneminen jäi 87 jaardiin.
Ihan oma lukunsa olivat rangaistukset. Niitä nähtiin paljon. Osa oli sellaisia, joita ei oikein hyvällä tahdollakaan voinut käsittää. Tuomarit viskoivat ottelussa eittämättä täysin aiheellisesti peräti 22 keltaista lippua, yhteensä 216 jaardia penalteja. Se on paljon se. Etenkin kun esimerkiksi Filip Zacokilta revittiin kypärää päästä ilman sanktioita.
Puolustuksen puolelta on syytä mainita huikean matsin pelannut Jaska Värinen, joka erittäin aiheellisesti palkittiin myös ottelun vakuuttavimpana pelaajana. Aatu Tuokko puolestaan tarjoili loppuhetkillä sellaisen pusun kotijoukkueen Kevin Adamsille, että siinä saattoi tovin aikaa mennä miettiessä, että mihin tulikaan törmättyä. Oli siellä pari muutakin mojovaa taklausta, eli ei muuta kuin highlight-settiä katselemaan,
Jos peli nyt ei varsinaisesti kovin kaunista ollut, se saatiin, mitä haluttiinkin. Voitto takaa kotiedun pudotuspeleissä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Nyt ruvetaan sitten lopuissa peleissä selvittämään, että kuka onnellinen saa matkustaa Seinäjoelle.
Paha sanoa, kuuluuko tiettyjen pelaajien tapoihin ihan yleisesti se, että pelin jälkeen ei rehdisti kätellä. Voihan se olla. Tuli sekin nyt todistettua. Ehkä se sopii tyyliin. Mene ja tiedä.
Kaiken kaikkiaan harmillisin juttu oli hyvän ottelun pelanneen Luka Hietalan loukkaantuminen aivan ottelun loppuhetkillä. Toivotaan, että kyseessä ei ole vakava vamma, vaan nuori mies palaa vielä kentälle kauden aikana.
Lue myös
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
- Nyt lakujen makuun
- Tekeviä käsiä ja vilkasta mielikuvitusta!
- Palkintosadetta Crocodilesille
- Se sama vanha tarina
- Jokohan yhdestoista kerta toden sanoisi
Viimeisimmät artikkelit
- Kuusi U19-maajoukkueeseen
- 10 Crocodilesin pelaajaa U15-maajoukkueeseen
- Powell karkaa kärjessä
- Kaikki Alman aamiaiset
- We’ll be back – Ensimmäiset sopimukset julki
Viimeisimmät kommentit
- Crocodilesin jenkkitrio valmis :
- Vahvistuksia molemmin puolin palloa! :
- Crocodilesin hyökkäyksen linja vahvistuu! :
- Kolme uutta pelaajasopimusta solmittu! :
- Uusia sopimuksia Crocodilesissä :
Arkistot
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016