Juuri sen verran parempia
07.07.2023, 23:18
Crocodiles v United Newland Crusaders 38-35 (21-7)
Vasta nyt pitkältä kolmen viikon tauolta pelihommiin palannut kotijoukkue Crocodiles otti kauden seitsemännen voittonsa viheriöllä. Ei se todellakaan helpolla tullut, sillä lohjalainen United Newland Crusaders oli ensimmäinen joukkue, joka pisti vesipedot todella tiukalle. Eikä pelkästään tiukalle, vaan suorastaan ahtaalle.
Lopulta kotijoukkue pystyi kuitenkin pitämään ensimmäisellä puoliajalla hankkimansa johdon. Voiton arkkitehteihin kuului ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu Christian Powell, joka voitti juoksukilpailussa peräti neljä touchdownia taitureineen Seth Rowlandin jaardilla 213-212.
Kelpo jälkeä tekivät myös Ville Ollonqvist ja Zach Whitehead miltei 40 pistettä takoneesta hyökkäyksestä kaksi touchdownia kopanneen Janne Särkelän lisäksi.
Puolustuksen ykkösnimiä olivat takakentän Aatu Tuokko, Eric Irvin, tukimiehistä Juhani Koivumäki ja linjasta Seth Zins. Ilahduttavaa oli se, että puolustus säkitti pelinrakentajan peräti kolme kertaa tässä kamppailussa.
Kokonaisuutena ottelu oli yhtä suurta henkistä ja fyysistä vuoristorataa. Ottelu oli taatusti kaikkien niiden yli 520 katsojan mieleen, jotka paikalle olivat saapuneet. Jännitystä matsista ei todellakaan puuttunut ja ensimmäiset elementit siitä nähtiin heti ensimmäisillä hyökkäysvuoroilla.
Ensin Crocodiles lähetti lyhyen aloituspotkun ja heti perään vieraiden uusi pelinrakentaja Raleig Yeldell viskasi pallon Aatu Tuokon hyppysiin syötönkatkoksi. Omalla vuorollaan Christian Powell ei erehtynyt vaan juoksi touchdownin. Powellin illan toinen TD oli miehelle jo 90. Vaahteraliigassa, eli kaikkien aikojen kärki lähestyy hyvää kyytiä.
Erinomaisesti valmennettu Crusaders on tällä kaudella ollut pelillisesti todella haastava vastustaja Crocodilesille. Niin nytkin. Vaikka joukkue tuli hiukan rampana peliin, taistelu kentällä oli rajua. Kotijoukkueella oli oikeastaan päinvastainen tilanne, sillä loukkaantuneista kehiin palasivat laitahyökkääjät Kristian Ristilä ja Wiljami Koskela ja alkukauden muista syistä sivussa olleista tukimies Jaska Värinen ja linjamies Anssi Hannelin.
Voitto on voitto. Helpolla se ei kuitenkaan irronnut. Crusadersin ei todellakaan tarvitse hävetä esitystään Wirokit Stadionilla. On mielenkiintoista katsoa, minkä verran lohjalaiset vielä hankkivat uusia pelaajia Euroopasta Andy Veran ja Curtis Slaterin lähdettyä toiseen suuntaan menneellä viikolla.
Crocodilesin syyskierros jatkuu ensi viikonloppuna maakuntamatkailulla itäiselle Uudellemaalle sarjassa kakkosena olevan Porvoo Butchersin vieraaksi. Luvassa on todellinen testi, sillä Butchers on Seinäjoella kärsimänsä tappion jälkeen ottanut voittoja solkenaan.
Myös kaksi seuraavaa peliä pelataan vieraskentillä. Porvoon jälkeen retkeillään Vantaalle pelaamaan raadonsyöjiä, eli Helsinki Wolverinesia vastaan ja sen jälkeen sitten kohdataan kuninkaalliset vieraissa Vaasassa. Käytännössä lienee melko varmaa, että playoffiin saadaan kotietu voittamalla viidestä viimeisestä matsista kolme ottelua. Mieluiten tietenkin useampia. Illan peli kuitenkin näytti sen, että tällä kaudella Vaahteraliigassa ei helppoja pelejä ole.
Lue myös
- Lisää soppareita
- Tervetuloa Seinäjoki Crocodilesin syyskokoukseen torstaina 19.12.2024 Elinkeinotalolle klo 17.30
- Keskushyökkääjä Sipp Crocodilesiin
- Peaky Blindersiä, BBQ:ta ja Birminghamia
- Pelinrakentaja vaihtuu uudelle kaudelle
- Kaksi uutta Vaahteraliigaan
- Lippupalloa Seinäjoella
- Lähde mukaan kehittämään toimintaa!
- Kausikortit myyntiin
- Kiitos kaikesta ja onnea uusiin haasteisiin
Viimeisimmät artikkelit
- Lisää soppareita
- Tervetuloa Seinäjoki Crocodilesin syyskokoukseen torstaina 19.12.2024 Elinkeinotalolle klo 17.30
- Keskushyökkääjä Sipp Crocodilesiin
- Peaky Blindersiä, BBQ:ta ja Birminghamia
- Pelinrakentaja vaihtuu uudelle kaudelle
Viimeisimmät kommentit
- Crocodilesin jenkkitrio valmis :
- Vahvistuksia molemmin puolin palloa! :
- Crocodilesin hyökkäyksen linja vahvistuu! :
- Kolme uutta pelaajasopimusta solmittu! :
- Uusia sopimuksia Crocodilesissä :
Arkistot
- joulukuu 2024
- marraskuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016