Jokohan yhdestoista kerta toden sanoisi

06.09.2024, 18:02

Kun ryhtyy kirjoittamaan ennakkoa kahden pisimpään Vaahteraliigassa pelanneen seuran edesottamuksista ja kohtaamisesta Vaahteramaljassa, siitä tulee väistämättä varsin pitkä tarina. Niinpä kannattaakin harpata yli, elleivät sattumukset, tilastot ja tarinat kuulu mielenkiinnon kohteisiin

Näitä on nimittäin tarjolla kun puhutaan Helsinki Roostersin ja Seinäjoki Crocodilesin kohtaamisista, menneistä ja tulevasta. Niitä muuten on sitten ollutkin ihan reippaanpuoleisesti. On kohdattu oikeastaan kaikissa mahdollisissa otteluissa, mitä tulee suomalaiseen jenkkifutikseen.

Vastakkain on oltu tietenkin runkosarjassa, mutta sen lisäksi on kohdattu välierissä, pronssiotteluissa ja Vaahteramaljassakin. Kaiken kruunaa tietenkin se, että sen ainoan kerran kun sarjassa pelattiin virallisia harjoitusotteluita, joukkueet kohtasivat Jouppilanvuorella.

Mielenkiintoinen yksityiskohta lienee myös se, että joukkueet ovat tainneet aiheuttaa toisilleen seurahistorian suurimmat tappio. Kaudella 2011 Crocodiles voitti Joupiskalla numeroin 84-0. Vieraissa on tullut parikin kertaa pataan noin 60 pisteellä ja Seinäjoen Keskuskentälläkin kertaalleen vuonna 2018 peräti 88-21.

Kaksi parasta vastakkain

Kaiken järjen mukaan kaksi parasta kohtaavat aina taisteltaessa mestaruudesta. Sunnuntain ottelu on järjestyksessä 45. Vaahteraliigan loppuottelu, eli Vaahteramalja.

Runkosarja on runkosarja ja sen avulla haettiin semifinaaleihin ne neljä parasta joukkuetta. Tällä kaudella nelikko olikin selvillä varsin hyvissä ajoin. Sarjassa pudotuspelien ulkopuolelle jääneet eivät kyenneet tällä kaudella haastamaan kärkiryhmää oikein millään tavalla.

Vaahteraliigan runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Crocodiles selvitti tiensä ensi sunnuntaina Helsingissä Bolt Arenalla pelattavaan Vaahteramaljaan kaatamalla lauantaina runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Kuopio Steelersin vieraskentällä selkein 35-14 –numeroin.

Kuopiossa homma ei suinkaan alkanut ihan seinäjokelaisryhmän valmennustiimin laatiman käsikirjoituksen pohjalta. Steelers otti muutamassa minuutissa 14-0 –johtoaseman. Mene ja tiedä, hiipikö siinä sitten taas kerran mieleen se, että hommahan hoituu helposti. Oli muuten toinen kerta tällä kaudella kun savolaiset kokivat ihan totaalisen sulamisen juuri Crocodilesia kohtaan hävittyään runkosarjassa 31-28 jatkoajalla. Tuossa pelissä vieraat johtivat jo 28-7, mutta kuin ihmeen kaupalla kotijoukkue nousi sillasta ja punnersi väkisin voittoon.

Vaahteramaljassa siis vastaan asettuu suomalaisen jenkkifutishistorian ylivoimaisin joukkue, Helsinki Roosters, joka puolestaan pudotti omassa semifinaaliottelussaan loppuottelusta viime vuonna mestaruuden voittaneen Porvoo Butchersin tyrmäävin 41-14 –numeroin, jotka eivät jättäneet selittelyille mitään sijaa.

Runkosarjan ylivoimainen ykkönen, Roosters, on kuluvalla kaudella hävinnyt vain kahdesti. Jälkimmäinen tappioista tuli Vaasassa joukkueen jo varmistettua sarjan voittonsa. Samaan aikaan myös Crocodiles hävisi merkityksettömän kamppailunsa Porvoossa. Toinen tappio Roostersille tuli kesäkuun lopussa vieraissa Steelersille.

Crocodiles puolestaan kärsi Butchers –tappion lisäksi myös kolme muuta tappiota, joista kaksi tuli juuri Roostersille. Wirokit Stadionilla Roosters oli vahvempi heinäkuun alussa numeroin 27-19 ja kuukautta myöhemmin numerot kirjattiin Käpylän pyöräilystadionilla kotijoukkueelle 42-35 melkoisen ihmeellisen lopun jälkeen. Kauden neljäs tappio Crocodilesille tuli Kuopiossa melko rammalla ryhmällä, mutta tuo tappio on unohdettu jo kauan sitten.

Pitkä yhteinen historia

Roostersin ja Crocodilesin yhteinen historia starttasi jo toukokuussa 1992, jolloin Crocodiles sai sarjanousijana kylmää kyytiä ensimmäisellä reissullaan Helsingin Pallokentälle, mikä tuolloin palveli helsinkiläisjoukkueiden kotikenttänä.

Pataan tuli 27-0 niin että heilahti. Paljon paremmin eivät vierailut pääkaupunkiseudulle muutenkaan jatkuneet. Tuolloin sarjaa pääsääntöisesti dominoineet Roosters ja East City Giants olivat ylitsepääsemättömiä esteitä niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Ainoa mainitsemisen arvoinen merkintä tuli kaudella 1993, jolloin ECG:n kanssa päädyttiin tasapeliin numeroin 26-26. Muilta osin sarakkeet olivat sysimustaa luettavaa.

Ensimmäisen kerran Roosters ja Crocodiles olivat vastakkain Vaahteramaljassa kaudella 2000. Silloin päästiin lähelle, mutta jäätiin kuitenkin sateisella Velodromilla melko kauas isäntien otettua mestaruuden numeroin 25-17.

Seuraavalla kaudella nähtiin jotakin täysin ennen kuulumatonta. Vaahteramalja ei ollut koskaan lajihistoriassa matkustanut Kehä III:n ulkopuolelle. Runkosarjassa Roosters marssi voitosta voittoon kaataen matkalla myös Crocodilesin.

Syyskuun 1. päivän Velodromilla pelatussa Vaahteramaljassa nähtiin kuitenkin se ihme, että altavastaajana otteluun lähtenyt Crocodiles onnistui kaatamaan suuren ja mahtavan punakoneen numeroin 15-13 johdettuaan ottelua puoliajalla 13-6. Näin malja lähti suorittaman historiansa ensimmäistä maakuntamatkailua Mustajärven Masan kyydityksellä. Poliisitkin pysäyttivät bussin, mutta sakoitta selvittiin, koska poika oli menossa maailmalle.

Vaahteramaljassa on kohdattu ennen sunnuntaita yhteensä neljä kertaa ja kolme muuta on siis kirjattu Roostersille vuosina 2000, 2015 ja 2016. Välieräpelit puolestaan ovat nekin Roostersin eduksi 5-1 ja kokonaissaldo on 42-21 helsinkiläisten eduksi.

Tilastojen valossa – hyökkäys

Jos katsellaan pelkkiä tilastoja, voidaan ihan yhtä hyvin säästää matkakulut ja pysyä sunnuntaina kotona. Roosters on nimittäin joukkuetilastojen ykkönen niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Onneksi amerikkalainen jalkapallo ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista ja pelisuunnitelmallakin on oma osuutensa. Toinen juttu on aina se, miten hyvin tuota pelisuunnitelmaa pystytään noudattamaan, koska sehän vaatii koko joukkueen parasta mahdollista synkronisointia toimimaan virheittä.

Tilastot ovat tietenkin siitä mielenkiintoisia, että niitä voi tulkita monin eri tavoin. Joka tapauksessa runkosarjan osalta vaikuttaa ainakin yhden tulkinnan mukaan siltä, että Roosters tykkää mieluummin heittää kuin juosta.

Helsinkiläiset ovat hyökkäysvuoroillaan heittäneet 355 kertaa ja juosseet 331 kertaa, eli ero on lopulta marginaalinen. Crocodilesin kohdalla numerot ovat selkeämmät. Heittoja on ollut 351 ja juoksuja 297. Sinällään mielenkiintoista, sillä Crocodilesin vahvuuksiin kuuluu eittämättä keskushyökkääjä Christian Powell, joka tälläkin kaudella oli Vaahteraliigan etenijäkuningas ja TD-ykkönen juostuissa maaleissa.

Pelinrakentajavertailussa tekisi mieli sanoa, että Christian Arrambide on liigan ykköstykki. Nyt ei puhuta suinkaan pelkästä heittopelistä, vaan urheilullisuudesta ja kyvystä edetä omin jaloin tarpeen niin vaatiessa. Roosters on kyennyt aivan erinomaisesti luomaan Ambro Urjanssonille mahdollisuuden pelata omilla vahvuuksillaan, jolloin kukaan ei todellakaan pääse väittämään QB:n tontin olevan minkäänlainen heikkous kukonpoikien kohdalla.

Toista se oli viime vuonna kun Urjansson edusti Kuopio Steelersiä. Taitaa olla niin, että Savon maakunnassa ei kyetty rakentamaan Urjanssonille sopivaa hyökkäystä, sillä nythän mies näyttää hetkittäin ihan Patrick Mahomesilta.

Heittohyökkäyksestä puhuttaessa on pakko nostaa esille myös se fakta, että Crocodilesin laitahyökkääjistä kukaan ei mahtunut tilastoiduissa kategorioissa, eli kiinniottojaardeissa tai kiinniotoissa, sarjan Top 3 –osastoon. Pistää miettimään, että lieneekö tämä uhka vai vahvuus? On helppo väittää, että ehdottomasti vahvuus.

Crocodilesin rissukalusto kestää kyllä vertailun niin Roostersin kuin koko Vaahteraliigankin suhteen vallan mainiosti. Hitaan alun ja pikkuvammojen takia J’Kobi Reddick nousi loistoonsa vasta kauden päästyä täyteen vauhtiin. Mies poimi Crocodilesista eniten koppeja, 47 kappaletta, ja eniten kiinniottojaardeja, 791 jaardia. Seuraavana onnistujana on puolestaan ex-kukonpoika, Verneri Rainio. Uransa parasta kautta pelaavan Rainion 44 kopilla jaardeja tuli 610.

Joel ja Janne Särkelän numerot puolestaan ovat lähes identtiset. Koppeja napsi veljeksistä enemmän Janne 29-26, mutta jaardeissa parempi oli Joel 498-437. Yhteensä veljekset tuottivat tusinan verran touchdowneja Crocodilesin kannattajien riemuksi.

Roostersin syömähammas laitahyökkääjistössä on ehdottomasti Bryce Nunnelly, joka poimi näppeihinsä 48 heittoa, 777 jaardia ja 16 touchdownia. Epäonninen Santtu Vehkomäki olisi takuuvarmasti tehnyt tällä kaudella pelottavaa jälkeä, mutta loukkaantumiset ovat vainonneet miestä. Rene Rautiainen ja Tarmo Pitkänen ovat paikanneet erinomaisesti Roostersin laitahyökkääjäkalustoa.

Juoksuhyökkäys on ollut Crocodilesin pelitavan kulmakivi siitä lähtien kun Christian Powell laskeutui Etelä-Pohjanmaalle. Seitsemättä kauttaan Vaahteraliigassa pelaava CP on jo rikkonut touchdown -ennätyksen, eikä kokonaisjaardiennätyskään enää kovin kaukana ole.

Välieräpelissä Powell aloitti rähmäämällä pallon heti ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan. Sen jälkeen Powell palasi kentälle, juoksi 140 jaardia ja teki yhden maalin. Siinä samalla tuli statement siitä, miten paljon mies halusi jälleen Vaahteramaljaan.

Punaisessa paidassa keskushyökkääjiä, joiden kanssa on syytä olla varovaisia, on kaksi. Ykkösenä tietenkin Ethan Greenfield, joka oli keskushyökkääjätilastossa kakkonen Powellin jälkeen niin tehdyissä maaleissa kuin jaardeissakin. Toinen varteenotettava pelimies pallonkantajana on Lassi Pajarinen, Roosters-kasvatti, jonka pysäyttäminen on aivan yhtä tärkeää kuin Greenfieldinkin.

Tilastojen valossa – puolustus

Nyt päästään kohtaan, joka taatusti puhutaan puhki moneen kertaan kaikkialla. Case Juhani Koivumäki. Vielä viime kaudella Crocodilesin asussa pelannut turkulaistunut tukimies on tähän mennessä pelannut kuudesti Vaahteramaljassa. Ja kuudesti on saanut kaulaansa hopeaa. Nyt Roostersin asuun siirtynyt pelimies on pelannut vahvan kauden ollen punakoneen puolustuksessa neljänneksi paras taklaaja. Pakko kuitenkin toivoa, että Junnu saa jälleen hopeaa.

Kokonaisuutena Roostersin puolustus on aivan huikea. Julian Bell ja välierässä maagisia otteita esittänyt Oskari Toijala ovat takakentän hallitsijat. Bell on hiukan kärsinyt kolhuista, mutta saattaisi kuvitella, että sellainen shamaani löytyy pääkaupunkiseudun miljoonaisesta asujaimistosta, joka parsii miehen kasaan finaaliin.

Kesken kauden mukaan naaratut Ville Valasti ja Okko Outinen ovat Malek Jaradatin kanssa niin kovia pelimiehiä linjassa, että siinä saa Crocodilesin nuori hyökkäyksen koordinaattori, Arttu Aalto, miettiä pitkään ja harkiten, miten tuosta päästään ohi, ympäri tahi läpi. Moni on yrittänyt, harva on onnistunut.

Kauden kahdesta aiemmasta kohtaamisesta jälkimmäisessä Crocodiles onnistui toki tekemään 35 pistettä Roostersia vastaan. Se on eniten tällä kaudella. Puolustus toki päästi maalin verran enemmän, eli saman verran jos saadaan aikaiseksi ja puolustus skarppaa hiukan, niin voidaan pärjätäkin.

Crocodilesin puolustus on parantanut tekemistään, mitä pidemmälle kausi on mennyt ja välieräottelussa Kuopiossa se näytti jo ihan hyvältä.

Valkoisissa paidoissa sunnuntaina pelaava Crocodiles pystyy myös laittamaan puolustuksen linjaan melko kovia pelimiehiä. Linjan päissä Coloradon yliopistossa viimeisen kautensa pelannut Taijh Alston ja Idahon yliopistossa kannuksiaan ansainnut Charles Akanno muodostavat yhdessä Indiana State yliopistossa pelanneen Filip Zacokin ja itävaltalaisen Felix N’Twan kanssa ihan toimivan yksikön.

Ei kai se siis mikään ihme ole, että Crocodiles puolustus on aiheuttanut eniten pelinrakentajan säkityksiä tämän kauden Vaahteraliigassa, 21 kappaletta. Roostersin vastaava lukema on muuten seitsemän. Lisäksi Crocodiles puolustus on taklannut pallonkantajan aloituslinjan takana lähes 60 kertaa Roostersin tehtyä saman tempun 45 kertaa.

Crocodilesin puolustuksen takakenttää on mainostettu miltei jokaisessa TV-lähetyksessä sarjan heikoimpiin kuuluvana. No, nuori se ainakin. Ja kokematonkin, ei käy kiistäminen. Silti vesipetojen heittopuolustus napsi 10 syötönkatkoaja päästi lopulta keskimäärin vain viisi jaardia enemmän ottelua kohti kuin Roosters.

Joka tapauksessa, kummallakin joukkueella on molemminpuolin palloa laadukkaita urheilijoita. Tämä lupaa ihan mielenkiintoista ottelua sunnuntaille.

Pelipäivä ja yleisö

Viimeisten 10 vuoden aikana Vaahteramalja on pelattu vain kerran sunnuntaina. Lahdessa vuonna 2021 katsojia vaivautui paikalle kokonaista 1001. Siinä olisi melkein voinut esitellä yleisön pelaajille.

Nyt alkuperäinen pelipäivä oli toki lauantaina 7. syyskuuta, mutta kun poppari päätti järjestää konsertin, nöyrät jenkkifutaajat painuivat syrjään ja siirsivät vähemmän merkityksellisen tapahtumansa sunnuntaille. Tämä muutos oli tiedossa hyvissä ajoin, mutta olisiko kenties ollut järkevämpää pelata viikkoa myöhemmin lauantaina? Ehkä. Toki sekin olisi varmasti aiheuttanut monenlaisia logistisia ongelmia ja muutenkin moista on turha pohtia.

Varmaa on kuitenkin, että siirtämällä ottelu lauantailta sunnuntaille tehtiin kyllä aikamoinen karhunpalvelus maakuntien väelle. Toisaalta, tuskinpa tuonne Töölöön erityisen paljon edes halutaan maakuntien väkeä, jos arvostus omaa lajia kohtaan on tällainen. Nythän on stadilaisilla jenkkifutisfaneilla tilaisuus näyttää määrällisesti, miten vahvaa tekeminen on. Ja jos väkeä tulee yli 4000, on homma mahtavasti hallussa.

Lauantaisin pelatut ottelut ovat vetäneet ihan kivasti yleisöä. Tampereella ja Seinäjoella mentiin lauantaimatseissa hulppeasti yli 3000 katsojan, Lahden toisessa ottelussa jäätiin puolestaan 1299 katsojaan ja Kuopiossa väkeä oli lauteilla noin 2000.

Sunnuntaina se sitten nähdään, kuinka paljon väkeä Bolt Arenalle saapuu. Olisihan se mahtavaa, että päästäisiin vanhojen aikojen huikeaan 10 000 katsojaan, mutta lienee utopiaa nykyisellään.

Jos nyt jotakin hyvää on sunnuntaista pelipäivänä sanottavissa, niin ainakin näillä näkymin sääennuste on erinomainen, eli taivaankappaleiden ollessa kohdillaan, matsi pelataan hyvässä ja aurinkoisessa syyskuun säässä, aivan kuten viime vuonnakin.

Ottelu alkaa Bolt Arenalla sunnuntaina klo 16.00. Toivotaan hyvää, reilua ja jännittävää näytöstä, jossa pelaajat ovat pääosassa ratkaisten kamppailun.