Chicken wingsejä vai tappajakukkoja?

15.08.2023, 14:22

Crocodilesin kausi on sujunut kentillä erinomaisen hyvin tähän saakka. Kymmenestä ottelusta Crocodiles on viheriöllä voittanut jokaisen. Tällä tahdilla on jo onnistuttu varmistamaan runkosarjan voitto ja kotietu syyskuun alussa pelattavaan semifinaaliotteluun. Tilanne vaikuttaa päällisin puolin erinomaiselta. Ja miksei se sitä olisi?

Tänään vieraaksi saapuva helsinkiläinen Roosters rankattiin liigavalmentajien toimesta sarjan ykköseksi kauden alla. Yllättäen Roosters on kuitenkin joutunut taistelemaan ihan tosissaan paikasta pudotuspeleissä, eikä se vielä ennen illan ottelua ole edes varma. Tosin kyllähän jokainen jenkkifutista seuraava tajuaa, että niin perinteikäs ja erinomaisesti valmennettu seura kuin Roosters on, sen pullahtaminen ulos pleijareista olisi melkoinen shokki.

Nyt ei sitten muuten puhuta suomalaisesta vuonna 1964 perustetusta rock-yhtyeestä, vaan ihan jefuiluhommilla mennään. Rockbändi sen sijaan on sekin aikamoinen instituutio, joka on tehnyt keikkaa peräti kolmellatoista eri kokoonpanolla vuosina 1964-68. Siinä on äijää vaihdettu kohtuu tiukkaan tahtiin.

Tänään siis sitten nähdään popsiiko vesipetolauma chicken wingsejä, vai nylkeekö tappajakukko krokotiiliä niin, että illalla saa suutari vääntää koko punakonemiehistölle uudet bootsit. Luvassa on, kuten aina kun vuonna 1979 perustettua Roostersia vastaan pelataan, huikea kamppailu. Tällä kertaa ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa kotijoukkueella ei ole sinällään isompaa panosta kuin kunnia.

Illan otteluun tullaan tilanteessa, jossa Crocodiles on ottanut 10 peräkkäistä voittoa. Roosters puolestaan haki edellisestä kamppailustaan arvokkaan voiton mestarijoukkue Steelersistä. Steelers on puolestaan yllättänyt monet häviämällä kotikentällään peräti neljä ottelua viidestä. Roostersin saldo viidestä viimeisestä ottelusta on neljä voittoa ja vain yksi tappio. Tuo tappio tuli sarjakakkoselle, Porvoo Butchersille.

Jos tuli tilitettyä rangaistuksista Crocodilesin kohdalla ottelussa Royalsia vastaan se oli sittenkin ihan partiolaisten puuhailua verrattuna Väinölänniemen kohtaamiseen Steelersin ja Roostersin kesken. Vierasjoukkueen 21-7 –voittoon päättyneessä kamppailussa rangaistukset menivät jaardeissa kotijoukkueelle 139-125.

Hiven historiaa ennen tosi asiaa

Kuten jo keväällä tuli todettua, Roosters on suomalaisessa jenkkifutiksessa ihan omassa kastissaan. Seura on ollut mukana perustamassa Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liittoa, eikä muuten ole koskaan liioin pudonnut Vaahteraliigasta. Lisäksi seura taitaa olla ainoa, joka on ottanut mittaa jenkkiyliopiston joukkueista harjoitusotteluiden tiimoilla. Ellei ole ainoa, niin ainakin stadilaiset ovat pelanneet niitä eniten.

Perjantai-illan peli on muuten 61. virallinen koitos Vaahteraliigan otteluissa näin kahden seuran välillä. Jokohan sitä uskaltaisi kutsua jonkinasteiseksi klassikoksi? Ehkä se jätetään muiden päätettäväksi. Joka tapauksessa aika harvassa ovat ne ottelut, joita on useammin pelattu kuin tätä matsia.

Ja kuten osa tarkkaavaisista lukijoista saattaa myös muistaa, kertaalleen nämä joukkueet ovat kohdanneet myös Vaahteraliigan virallisessa pre-season –ottelussa. Mahtaako kukaan tietää, pitäisikö tuo oikeasti laskea mukaan. Mahtaako sillä edes olla merkitystä?

Joka tapauksessa Roosters on historiatilastossa edellä selkeästi voitoin 39-21. Ihan mielenkiintoista sen sijaan on se, että viimeisistä viidestä ottelusta peräti neljä on päättynyt Crocodilesin voittoon. Joukkoon mahtuu tuo yksi tappio, joka tuli viime kaudella vieraskentällä.

Keväällä joukkueet kohtasivat Velodromin karulla alustalla. Tuolloin jännittävä ottelu kääntyi lopulta Crocodilesin eduksi numeroin 21-14. Se oli muuten se edellinen kerta ennen viime perjantaita tällä kaudella kun Crocodiles on ollut ottelussa tappiolla. Silloin Roosters johti kamppailua viimeisellä neljänneksellä 14-13 ennen kuin vierasjoukkue naulasi ottelun nimiinsä.

Yksi erikoisimmista otteluista joukkueiden välillä pelattiin Seinäjoella 26.7.2014. Erikoinen se ei ole sen takia, että Crocodiles voitti sen, eikä edes sen vuoksi, että numerot olivat 45-0. Erikoiseksi sen tekee vieraiden pelinrakentaja Eino Matikaisen saldo. Mies heitti 28 heittoa, joista peräti seitsemän päättyi syötönkatkoon. Toinen erikoisuus oli rangaistukset, joita Roosters sai 100 jaardia. Crocodiles sen sijaan, ainakin ottelun pöytäkirjan mukaan, sai vain yhden ja sen mitta oli kolme jaardia. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

Crocodiles ja Roosters ovat myös kohdanneet Vaahteramaljassa neljä kertaa. Kaikkihan sen tietävät, että helsinkiläisillä on mestaruuksia reilut 20 ja Crocodilesilla se yksi. Se tuli kuitenkin juuri Roostersia vastaan Velodromilla vuonna 2001 numeroin 15-13. Myös vuotta aiemmin kohdattiin ja silloin Roosters oli parempi 25-17. Sen jälkeen kohdattiin sekä 2015, että 2016 ja molemmat menivät Roostersin nimiin. Vuoden 2015 ilotulituksessa numerot olivat 45-31 ja vuotta myöhemmin kaatosateessa 10-0.

Viimeksi Roosters voitti mestaruuden 2019 ja sen jälkeen ote maljaan on ollut tiukasti savolaisvaikutteinen. Edellisen kerran joku muu kuin Steelers tai Roosters on voittanut mestaruuden vuonna 2011, jolloin Wolverines kaatoi Crocodilesin 30-27.

Mitä sieltä tulee

Roosters on aina ollut kuin loistavalla tavalla kalibroitu sveitsiläinen ultraupea kello, jonka tikitystä ei edes kunnolla kuule. Hiukan toisesta maailmasta haettuna, se sellainen aavikkotaipaani tuolta Australian keskiosista. Myrkyllinen, tappava ja tehokas. Sitä se aina on ollut ja sitä se on ollut tälläkin kaudella kun päävalmentaja Juha Hakala sai oikeat palat palapeliinsä.

Alkukaudesta Roostersin hyökkäys yski pahemman kerran, vaikka voimakkaasti mainostettu ja Suomen kentillä täysin ylivoimainen hyökkäyksen linja tekikin parhaansa antaakseen aikaa McGill Universityssä pelanneelle kanadalaispelinrakentaja Dimitri Sinodinokselle. Siitä huolimatta kanadalaisen heittotarkkuus ontui, kunnes Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapui Danny Kittner. Kyseinen gentlemanni ehti keväällä olla mm. NFL-joukkue Chicago Bearsin leirillä, eli nyt ei puhuta lainkaan ulkomaanarvasta, vaan kovan luokan tekijästä ja se on todellakin saatu havaita myös kentällä.

Kittner on ehtinyt pelata noin puolet kauden otteluista ja niissä mies on napsinut heittoja kiinni reilut 800 jaardia noin 140 jaardin keskiarvolla tehden siinä sivussa kahdeksan touchdownia. Ehkä kannattaa pitää silmällä hiukan tarkemmin. Jos sekään nyt sitten auttaa, eli ehkä vain yritetään minimoida tuhot.

Jos ei keskushyökkääjä Lassi Pajarinen olisi loukkaantunut jo kauden alussa, olisi Roosters eittämättä ollut ihan sarjan kärjessä. Juoksupelin löytymiseen meni oma aikansa, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä paremmin se on myös karttalehdille paikallistettu. Roosters nimittäin poimi viime kaudella liigassa pelannen Kotka Eaglesin RB-kaksikon itselleen ja kone on saatu elvytettyä käyntiin. Yusufa Lehtinen ja Ville Hämäläinen ovat nostaneet profiiliaan todella komeasti.

Eli mitä sieltä sitten tulee? Karrikoidusti sieltä on ainakin viime aikoina tullut inside zone –juoksua ja pitkää heittoa Kittnerille. Tosiasiassa tuohon on ehdottomasti lisättävä täsmäase laitahyökkääjäkalustosta, Santtu Vehkomäki, joka on atleettinen ja aivan huikea pelimies. Steelersiä vastaan nuorukainen taisi poimia muuten pari maalia, eli silmät auki myös hänen kohdallaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tähän voisi listata melkoisen määrän pelaajia, niin kova on Roostersin materiaali.

Mitä täältä tulee

Nyt alkaa homma kuulostaa naarmuuntuneelta LP-levyltä. Jonnet ei tiedä. Long Play record lontoonkielellä siis. Eli älppäri. Kun siinä on naarmu, alkaa se jumittaa ja toistaa itseään. Eli hiukan sama juttu tämän asian kanssa Crocodilesin pelisuunnitelmaa analysoidessa.

Periaatteessa edelleen tulee tasapainoista tekemistä, vaikka juoksu on hiukan vienytkin voiton. Aloitussnappeja on yhteensä Crocodiles –hyökkäykselle kertynyt 546 kappaletta. Näistä juoksulla on menty 312 kertaa ja heittäen 234 kertaa. Jaardeja on juosten otettu 1754 ja heittäen 1899.

Jollakin tavalla on vaikea liioin kuvitella, että heitetään pelkän tasapainon takia, jos joukkueen riveissä on semmoinen heppu, joka juoksee pikkuisen kovempiakin puolustuksia vastaan yli sata jaardia ottelussa. Se on kuulemma hyvän pelimiehen merkki. No, kauden 10 ottelussa Christian Powell on jäänyt alle 100 jaardin kahdesti, mutta myös juossut kahdesti yli 200 jaardia. Yhteensä miehellä on tilillään 1358 juostua jaardia, joista 202 tuli Royalsin kustannuksella viime perjantaina. Roostersia vastaan Powell juoksi Velodromilla 127 jaardia.

Tietenkin pitää heittää. Se on ihan selvä juttu. Tällä kaudella on heitetty ihan tasapainoisesti. Niistä pelinrakentajista, jotka ovat pelanneet säännöllisesti, Crocodilesin Zach Whitehead on onnistumisprosenteiltaan lähes 10 prosenttia parempi kuin seuraavana tilastossa oleva Butchersin Brandon Gwinner. Whiteheadin onnistumisprosentti on 66.4 kun taas selvästi eniten jaardeja heittänyt Roostersin Dimitri Sinodinos saa prosentikseen 54.2.

Aika olennainen juttu Crocodilesin pelamisessa on ollut myös se, että Whitehead on heittänyt vain kolme syötönkatkoa. UNC:n Raleigh Yeldell kykeni yhtä vähään, sen sijaan Roostersin Sinodinoksella syötönkatkoja on seitsemän, Butchersin Gwinnerillä kuusi ja Steelersin Ambro Urjanssonilla peräti 14. Pallonmenetykset ovat todellakin yksi olennainen elementti, joka kannattaa pitää vahvasti plussalla. Siinä Crocodiles on Vaahteraliigassa kakkonen hukattuaan muutaman kerran pallon Vaasassa. Ykkösenä on Butchers. Roosters on tilastossa hiukan miinuksella ja sijalla viisi.

Ottelun tärkein juttu Crocodilesille lienee se, että kukaan ei loukkaantuisi. Kehissä nähdään myös yksi uusi pelaaja sitten viime kotiottelun jälkeen espanjalaisen puolustuksen linjapelaaja Diego Paz Gonzalezin muodossa. Aiemmin myös ELF:n Barcelonassa pelannut nuori kaveri on oikeasti hiukan kirjoittamaton kortti. Nuoren miehen kanssa sopimus on tehty jo tovi sitten. Toivottavasti sieltä löytyy apuja.

Myös hyökkäyksen linjan saksalainen linjamies Matthias Stockamp nähdään ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiottelussa puolustuksen linjan Hannu Saarimaan tavoin. Kumpikin on toki aiemminkin pelannut Crocodilesin väreissä, eli tuttuja miehiä kumpaankin linjaan.

Matsissa on mukana myös Lounea, joka tarjoaa Suomen nopeinta valokuitua! Eikä Lounea suinkaan pelkästään ilmesty paikalle, vaan jakaa peräti 500 kappaletta vihreitä fanipaitoja lipunostaneille katsojille. Ellet pääse perjantaina Wirokit Stadionille, katso matsi Ruutu+ -palvelusta! Myös pääyhteistyökumppanimme Wirokit pisti viikolla arvontaan lippupaketteja. On todella mahtavaa, miten kumppanimme huomioivat paitsi joukkuetta ja seuraa, myös kannattajiamme! Kiitos kiitos kiitos joka suuntaan!

KausiOtteluTulosCro vs Roo
2023Roosters v Crocodiles14-21 21 39
2022Roosters v Crocodiles41-1420 39
2022Crocodiles v Roosters24-1220 38
2021Crocodiles v Roosters44-2219 38
2020Crocodiles v Roosters34-1318 38
2019Roosters v Crocodiles61-3617 38
2019Crocodiles v Roosters21-2917 37
2018Roosters v Crocodiles71-717 36
2018Crocodiles v Roosters21-8817 35
2017Crocodiles v Roosters7-3517 34
2017Roosters v Crocodiles50-1217 33
2016Roosters v Crocodiles10-0 MB XXXVII17 32
2016Roosters v Crocodiles23-2717 31
2016Crocodiles v Roosters27-2916 31
2015Roosters v Crocodiles45-31 MB XXXVI16 30
2015Roosters v Crocodiles38-2916 29
2015Crocodiles v Roosters24-016 28
2014Crocodiles v Roosters45-015 28
2014Crocodiles v Roosters27-19 PS
2013Crocodiles v Roosters13-4814 28
2012Crocodiles v Roosters21-41 SF14 27
2012Crocodiles v Roosters44-2614 26
2012Roosters v Crocodiles14-2113 26
2011Crocodiles v Roosters84-012 26
2010Crocodiles v Roosters42-28 SF11 26
2010Roosters v Crocodiles20-2112 26
2010Crocodiles v Roosters24-2711 26
2009Roosters v Crocodiles36-33 SF11 25
2009Crocodiles v Roosters41-811 24
2008Crocodiles v Roosters50-5110 23
2008Roosters v Crocodiles27-4010 22
2007Crocodiles v Roosters13-169 22
2006Roosters v Crocodiles7-409 21
2006Crocodiles v Roosters37-08 21
2005Crocodiles v Roosters19-147 21
2004Roosters v Crocodiles42-17 SF6 21
2004Roosters v Crocodiles40-34 OT6 20
2003Crocodiles v Roosters17-266 19
2002Roosters v Crocodiles37-216 18
2001Roosters v Crocodiles13-15 MB XXII6 17
2001Roosters v Crocodiles35-75 17
2000Roosters v Crocodiles25-17 MB XXI4 16
2000Crocodiles v Roosters7-353 15
2000Roosters v Crocodiles47-73 14
1999Roosters v Crocodiles35-0 SF3 13
1999Crocodiles v Roosters11-443 12
1999Roosters v Crocodiles46-73 11
1998Roosters v Crocodiles48-73 10
1998Crocodiles v Roosters21-283 9
1997Roosters v Crocodiles17-143 8
1996Crocodiles v Roosters30-253 7
1996Roosters v Crocodiles53-02 7
1995Roosters v Crocodiles25-3 SF2 6
1995Roosters v Crocodiles38-162 5
1995Crocodiles v Roosters7-212 4
1994Crocodiles v Roosters37-162 3
1993Roosters v Crocodiles24-8 3rd1 3
1993Roosters v Crocodiles31-301 2
1993Crocodiles v Roosters30-281 1
1992Roosters v Crocodiles27-00 1