Charlie Ovey moneen rooliin

11.01.2023, 10:24

Crocodiles on tehnyt valmentaja sopimuksen 29-vuotiaan englantilaisen Charlie Oveyn kanssa. Viime kaudella Ovey toimi Vaahteraliigassa pelanneen Kotka Eaglesin päävalmentajana.

Crocodilesissa Oveyn tehtäväkenttä tulee muuttumaan radikaalisti. Mies ottaa haltuunsa edustusjoukkueen puolustuksen koordinaattorin hommat Keary Iarussin apuna. Lisäksi vastuualueeseen tulee kuulumaan Crocodilesin naisten joukkueen valmentaminen.

Ja kuten ostoskanavalla, niin tässäkin kohtaa voidaan todeta, että eikä siinä vielä kaikki. Edellä mainittujen roolien lisäksi Ovey lähtee vetämään myös Crocodilesin KOOL-projektia, eli Kaikilla on oikeus liikkua.

Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta Ovey on ehtinyt tekemään valmennusurallaan jo paljon. Kotkan lisäksi Lontoosta kotoisin oleva Ovey on aikaisemmin työskennellyt puolalaisen Tychy Falconsin valmennusryhmässä päätoimisena ja Englannissa University of Hertfordshiressä ja University of Nottinghamissa osa-aikaisena valmentajana. Lisäksi CV:stä löytyy yksi kausi USA:ssa valmennushommissa.

Crocodilesiin siirtymisestään avoimesti innostunut Ovey tulee muuttamaan Seinäjoelle helmikuun alussa.

– Olen käynyt kolme kertaa Seinäjoella. Kahdesti U13-joukkueen kanssa ja kerran edustuksen ottelussa. Ero oli valtava. Junnupeleissä yleisö ja kaikki ihmiset olivat ystävällisiä ja juttelivat. Vaahteraliigan ottelussa tunnelma oli toisenlainen. Yleisö oli suorastaan vihamielinen ja vahvasti omiensa takana, naurahtaa Ovey.

– Kuka tahansa olisi innostunut saadessaan mahdollisuuden liittyä tällaiseen seuraan, jolla on perinteitä ja erittäin toimiva organisaatio. Joukkue oli jo viime kaudella erittäin vahva ja käsitykseni siitä, että meillä on mahdollisuus menestyä on vain vahvistunut juteltuani päävalmentaja Keary Iarussin kanssa, jatkaa Ovey.

Crocodiles-perhe toivottaa Charlien lämpimästi tervetulleeksi seuraan!