Hyväkään taistelu ei riittänyt
09.08.2026, 15:15
Kotijoukkue Steelers oli vahvempi joukkueiden ensimmäisessä back-to-back –ottelurupeamssa vähemmän aurinkoisella Väinölänniemellä, jossa nurmeakaan ei oltu ehditty leikata. Onneksi sentään tällä erää kenttä oli varsin hyvässä kunnossa verrattuna joidenkin aikaisempien kausien hiekkalaatikkoleikkeihin. Numerot ottelussa kirjattiin kotijoukkueelle lopulta vain 35-33 (20-7).

Tappio oli Crocodilesille kauden toinen ja ensimmäinen vieraskentällä. Samalla tuloksellisesti huonosti sujuneet runkosarjapelit Kuopiossa saivat jälleen jatkoa.
Lähtökohdat kierroksen kärkikamppailulle Vaahteraliigan ykkösen ja kakkosen välillä eivät erityisesti imarrelleet sarjaa ennen viikonloppua johtanutta vierasjoukkue Crocodilesia. Väinölänniemelle nimittäin matkustettiin vielä tämän ottelun toimitsijakiellossa ollutta joukkueen päävalmentaja Jaime Hilliä, sekä viittätoista pelaajaa.
No, voisi sattua kenelle vain. Teoriassa. Nyt sattui Crocodilesille. Sen taakse on kuitenkin turha piiloutua. Loukkaantumisia ja poissaoloja osuu jokaisen joukkueen kohdalle viikosta toiseen Vaahteraliigassa, yliopistopeleissä ja kaikissa muissakin sarjoissa. Ja kuten vanha mantra menee, toisen epäonni saattaa olla toisen onni. Taistelu ottelun toisella puoliajalla oli hyvää, siitä ei pääse yli, eikä ympäri.
Vastaavasti kotijoukkue Steelers pääsi otteluun hyvin levänneenä. Joukkueen edellisestä sarjapelistä vierähti pari viikkoa, joten tässä kohtaa kotijoukkueella oli selkeä etu kamppailuun lähtiessä.
Eipä siis ollut oikeastaan yllätys, että miltei täydellä kalustolla operoinut kotijoukkue Steelers repäisi jo ensimmäisellä neljänneksellä 14-0 kaulan.
Aiemminkin kaudella murheenkryyninä Crocodilesin sopassa olleet erikoisjoukkueet olivat nytkin hiukan hankalasti toimiva konsepti. Kotijoukkue nimittäin teki ensimmäisen maalinsa lentopotkun palautuksesta Joshua Mackin toimesta. Aatu Tuokon potku oli sinällään aivan kelvollinen, mutta palloa palauttanutta Joshua Mackia ei saatu katolleen millään tavalla, vaan mies palautti potkun pohjiin saakka.
Kumpikin joukkue aloitti ottelun hermostuneesti. Crocodilesin Charles Akanno onnistui aiheuttamaan säkityksellään yhden rähmäyksen, vaikka sitä ei jostakin syystä tilastoihin säkiksi merkittykään.
Steelersin siirryttyä kahden touchdownin johtoon, sai Crocodiles vihdoin edes hiukan omaa hyökkäystään kulkemaan ja pystyikin kaventamaan numeroiksi 14-7 ennen ensimmäisen neljänneksen loppua CJ Fowlerin löydettyä kuuden jaardin heittopelillä Maurico Porchan. TD oli Porchalle kauden kuudes.
Joka tapauksessa jo ensimmäisellä neljänneksellä kävi kristallinkirkkaaksi, että Miguel Mäkisen, Isak Bergin ja Tuomas Hvitfeltin puuttuminen hyökkäyksen linjasta teki vieraiden hyökkäämisen todella erittäin vaikeaksi. Kolmikkoa stuntannut ryhmä ei suinkaan ole yksittäisinä pelaajina huono. Ongelma on se, että he eivät olleet pelanneet kertaakaan aikaisemmin yhdessä ja se näkyi aika karulla tavalla. Samoin näkyi se, että joukkueen potkaisija ja puolustuksen linjamies Eetu Mäki-Maunus putosi pelaavasta kokoonpanosta juuri ottelun alla.
Ero oli suuri potkupeleissä. Ja edelleen, syyllinen ei todellakaan ole Aatu Tuokko, joka on suurin piirtein potkaisijalistalla kolmonen. Syyllinen löytyy nimenomaan Steelersin erinomaisesta potkaisijasta, Iiro Pekkarisesta, jonka potkut ovat tällä hetkellä todennäköisesti Vaahteraliigan parhaita ja niillä potkuilla tehdään kenttäasetelmissa järjetön ero.
Toisella neljänneksellä ero pisteissä kasvoi kotijoukkueen eduksi, mutta onhan se sanottava, että Crocodilesin puolustus piti numerot siedettävinä pakottaen kotijoukkueen tyytymään kahdesti kenttäpotkumaaleihin sen sijaan, että Steelers olisi päässyt tuulettamaan touchdowneja.
Jos ensimmäinen puoliaika olikin puolustusvoimien juhlintaa, se ei enää toisella puoliajalla ollut ottelun teema. Ei edes sinne päin.
Tauolla oli taas keksitty keinoja, joilla palloa saatiin liikutettua ja päästiin myös tulostaululle.
Jouduttuaan jättämään edellisen ottelun väliin, Arttu Blomqvist palasi nyt tehokkaana riviin. Kolmannen neljänneksen ensimmäisellä hyökkäysvuorolla puskettiin läpi kentän omalta 35 jaardin viivalta startaten. Matkasta Blomqvist kantoi palloa 18 jaardia kruunaten driven touchdownillaan, joka oli nuoren miehen neljäs kuluvalla kaudella.
Kummankin joukkueen seuraavat hyökkäysvuorot sujuivat ilman pistesuorituksia, mutta sen jälkeen Steelers onnistui. Slade Jarman tavoitti 20 jaardin heitollaan hurjassa vireessä olevan Isaak Marshallin ja kotijoukkue siirtyi 28-14 –johtoon.
Crocodiles iski kuitenkin heti takaisin. Juho Kasari antoi erinomaiset kenttäasetelmat 39 jaardin aloituspotkun palautuksellaan ja näin CJ Fowlerin operoima hyökkäys pääsi liikenteeseen omalta 45 jaardin viivalta. Parempaan ja parempaan vireeseen pääsevä Maurico Porcha vei Crocodilesin kahdella pitkällä heitolla jo neljän jaardin viivalle. Siitä Arttu Blomqvist puski illan toisen maalinsa ja lisäpisteen jälkeen oltiin numeroissa 28-21 kotijoukkueelle. Näissä numeroissa lähdettiin kamppailun viimeiselle neljännekselle.
Vierasjoukkueen puolustus pystyi pysäyttämään Steelersin hyökkäyksen ja erityisesti Charles Akannon ottelun toinen säkitys oli edesauttamassa tilannetta. Myös tämän lentopotkun Juho Kasari palautti mainiosti, tällä kertaa päästiin liikenteeseen omalta 43 jaardin kohdalta.
Ja aikaan saatiinkin vallan kelvollinen hyökkäysvuoro tälläkin erää. CJ Fowler ja Maurico Porcha hoitelivat käytännössä kahteen pekkaan homman maaliin saakka Alex Jämsénin avustuksella. Touvhdown syntyi kahdeksan jaardin heittopelillä, mutta harmittavasti lisäpistepotku epäonnistui ja numerot olivat edelleen kuopiolaisten eduksi 28-27.
Aloituspotkussa tapahtui todella harmillinen juttu Aatu Tuokon polven osuttua hiukan lyhyeksi jääneen aloitussyötön poiminnassa kenttään ja näin Steelers pääsi hyökkäämään 25 jaardin kohdalta, syvältä Crocodilesin alueelta. Kun vastassa on Vaahteraliigan kovimpiin kuuluva hyökkäys, tuloksen saattoi hyvin aavistaa. Seitsemällä yrityksellä Steelers sai pallon maalialueelle Joshua Mackin toimesta ja lisäpisteen jälkeen kotijoukkue johti ratkaisevan tuntuisesti 35-27.
Kellossa oli kuitenkin hyvin aikaa. Crocodiles lähti ajamaan takaa isäntiään ja starttasikin mainiosti Sifiso Salaman 21 jaardin palautuksella.
Kolmella CJ Fowlerin heitolla Justus Virtaselle, Aleksi Peltokankaalle ja Maurico Porchalle, tultiin eteenpäin 44 jaardia ja oltiin Steelersin 35 jaardin kohdalla. Uudet yritykset eivät lähteneet erityisen hyvin liikkeelle, sillä Fowlerin juoksulla ei edetty ja sen jälkeen tuli vielä viiden jaardin rangaistus. Sen sijaan Fowlerin lyhyt heitto Arttu Blomqvistille tuotti tarvittavat jaardit uusiin yrityksiin Steelersin 19 jaardin kohdalla.
Fowlerin oman neljän jaardin juoksun päätteeksi kahden minuutin varoituksen jälkeen kotijoukkueen puolustuksesta Henry Lehtonen esitti rottamaisuuden, joka meni tuomaristolta syystä tai toisesta täysin ohitse. Mies ajeli noin puolitoista jaardia rajan ulkopuolella surutta pelinrakentaja Fowlerin tilanteessa, jossa hän oli täysin vailla mitään suojaa. Tällaiset tilanteet vaarantavat pelaajien terveyden pahimmalla mahdollisella tavalla, eikä sen pitäisi koskaan jäädä rankaisematta. Nyt ei lippua tullut, mutta vieraat iskivät silti.
CJ Fowler löysi jo kolmannen kerran huikean ottelun pelanneen Maurico Porchan maalialueelta ja mies viimeisteli illan kolmannen touchdowninsa tuoden Crocodilesin kahden pisteen päähän Steelersistä.
Vierasjoukkueen suureksi pettymykseksi kahden lisäpisteen yritys ei tuottanut tulosta ja näin ottelu ratkesi dramaattisella tavalla Steelersin eduksi kahden pisteen erolla.
Vaikka tästä kärkikamppailusta tappio tulikin, mitään ei ole menetetty kotiedun suhteen, sillä joukkueethan kohtaavat jo tulevana lauantaina uudelleen Wirokit Stadionilla.
Kuopiossa vierasjoukkueen sankareita olivat ehdottomasti kolme maalia, 13 koppia ja peräti 170 kiinniottojaardia saalistanut laitahyökkääjä Maurico Porcha, sekä pelinrakentaja CJ Fowler, jonka saldo oli 270 heittojaardia, 54 juoksujaardia ja kolme heitettyä maalia. Missään nimessä ei voi unohtaa todella raskaita jaardeja taistellutta Arttu Blomqvistia, joka teki kaksi touchdownia.
Puolustuksessa Aatu Tuokko oli vieraiden parasta A-ryhmää. Jos ei erikoisjoukkueissa sujunut, niin varsinaisessa leipätyössään Aatu oli todellakin mies paikallaan keräten kahdeksan taklausta. Vaikka tilastot eivät sitä sanokaan, oli Charles Akannolla kaksi säkkiä. Kolmen taklauksen lisäksi mies kaatoi pallonkantajan 2.5 kertaa 12 jaardin miinuksille ns. töffeleissä, eli tackles for losseissa. Ajoittain tuntui myös siltä, että Panu Huttu oli NB:n tontiltaan lähes joka paikassa.
Vaikka ottelun alkupuolella näytti siltä, että edetään kuin se kuuluisa täi tervassa, Crocodilesin hyökkäys otti lopulta miltei sata jaardia enemmän kuin Steelersin vastaava osasto. Se on melko kova suoritus. Valitettavasti jaardeilla ei otteluita voiteta, mutta hyväähän tuo kuitenkin lupaa. Jospa ensi viikonlopulle saadaan parsittua kasaan edes kolmasosa poissaolleista, silloin pitäisi olla ihan hyvät saumat pärjätä jopa paremmin kuin eilen.
Lue myös
- Hyväkään taistelu ei riittänyt
- Mestaruutta ei ratkaista, mutta paljon on pelissä
- Näitä on pyydetty – täältä tulee
- Parviäly No 1 – Vol 15 seuraava ranking
- Litsari pikkuveljen poskelle
- Lauantaina kauden ensimmäinen Botnia Bowl
- Parviäly No 1 – Vol 14 Siirtosirkuksen kanssa kohti elokuuta
- Lännestä lihaa linjoihin
- Sitkeä taistelu ei riittänyt
- Crocodiles sarjakärjessä Butchersin kimppuun
Viimeisimmät artikkelit
- Hyväkään taistelu ei riittänyt
- Mestaruutta ei ratkaista, mutta paljon on pelissä
- Näitä on pyydetty – täältä tulee
- Parviäly No 1 – Vol 15 seuraava ranking
- Litsari pikkuveljen poskelle
Viimeisimmät kommentit
Arkistot
- elokuu 2026
- heinäkuu 2026
- kesäkuu 2026
- toukokuu 2026
- huhtikuu 2026
- helmikuu 2026
- tammikuu 2026
- joulukuu 2025
- marraskuu 2025
- lokakuu 2025
- syyskuu 2025
- elokuu 2025
- heinäkuu 2025
- kesäkuu 2025
- maaliskuu 2025
- helmikuu 2025
- tammikuu 2025
- joulukuu 2024
- marraskuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- toukokuu 2019
- maaliskuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016






