Kuopio Steelers vs Crocodiles

Vaahteraliigan ottelu su 19.8.2018 klo 15:30 Väinölänniemi, Kuopio

Lopputulos: 44 - 28 (27 - 14)

Otteluennakko

Crocodiles jatkaa maakuntamatkailuaan reissaamalla Vaahteraliigassa kakkosena olevan kuopiolaisen Steelersin vieraaksi luonnkauniille Väinölänniemen Stadionille poikkeuksellisesti sunnuntaina pelattavaan kamppailuun.

Kuopiolaisjoukkue on kaikkea muuta kuin tyypillinen sarjanousija. Joukkueesta löytyy erittäin laadukkaat ulkomaanavut, joista Crocodilesille tuttu on mm. viime kaudella Seinäjoella pelannut Felix Ntwa. Puolustuksen takakentällä pelaava lappeenrantalaislähtöinen Santeri Inkinen puolestaan palasi Saksata Suomeen liittyen Steelersiin pelattuaan myös Seinäjoella.

Steelers voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Seinäjoen Keskuskentällä erittäin dramaattisen lopun myötä 41-39 kotijoukkueen punnerrettua johtoon reilu minuutti ennen loppua. Ei ollut tylsä peli, vaikka harmittikin melko paljon.

Crocodilesilla on edelleen, ainakin teoreettiset, mahdollisuudet punnertaa pudotuspeleihin. Siltä se ei todellakaan tuntunut kun taulukossa oli nolla voittoa ja viisi tappiota. Kaksi peräkkäistä kotivoittoa kuitenkin herätti kytevän liekin eloon. Pääsy neljän sakkiin kuitenkin edellyttää voittoa niin tässä kamppailussa kuin kauden päättävässä kotiottelussa Tampere Saintsia vastaan.

Jos kävisi niin onnellisesti, että tästä voitto saataisiin naarattua Kallaveden rannalta mukaan, vaatii se edelleen hiukan sopivia tuloksia myös muista otteluista. Ainoa asia, minkä Crocodiles kuitenkin voi tehdä on keskittyä omaan tekemiseensä ja tehdä parhaansa. Sarjataulukko kertoo lopputuleman Crocodilesin kohdalta 25.8. ehtoolla.

Peli alkaa Väinölännimen kentällä sunnuntaina klo 15.30 ja matsi on luonnollisestikin nähtävissä myös Ruutu+ -palvelusta.


Otteluraportti

Crocodiles tarjosi miehekkään vastuksen Vaahteraliigassa kakkossijan varmistaneen Kuopio Steelersin vieraana Kuopion Väinölänniemellä. Se nyt vain ei riittänyt. Näinpä pudotuspelejä nähdään vain ja ainoastaan, jos kaikki taivaankappaleet osuvat oikeaan asentoon, Crocodiles kaataa Saintsin ja arpakolikko putoaa oikein päin muiden tulosten mennessä nappiin. Haastavaa, muttei täysin mahdotonta.

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla vierasjoukkue roikkui hyvin kotijoukkueen menossa mukana. Laitahyökkääjä Patrick Wilson teki pelinrakentaja Jonathan Bakerin heitoista kaksi touchdownia, mutta vastaavasti joukkue hukkasi mm. niin sanotun onside-potkun, jonka se sai haltuunsa. Sillä vuorolla ei kuitenkaan saatu tarvittavia ja kipeästi kaivattuja pisteitä aikaiseksi, vaan homma valui hukkaan.

Jollakin tavalla vieraiden pelaamisessa ei ollut sitä soljuvuutta kuin aiemmissa voitollisissa otteluissa Porvoota ja Vaasaa vastaan. Varsinkin laitahyökkääjä Tino Ndongon ja keskushyökkääjä Justin Bellin pysäyttäminen oli täysin mahdoton tehtävä. Kaksikko teki tuhojaan miltei mielikuvituksellisella teholla.

Toki pisteille pääsivät ottelussa edelleen suurella sydämellä ja hirmuisella asenteella läpi kauden puskenut keskushyökkääjä Christian Powell ja kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt puolalainen laitahyökkääjä Andy Misiuro.

Vaikka Crocodiles kotikentällä oli kaataa kuopiolaiset, nyt ei toisella puoliajalla oltu oikeastaan lähelläkään. Vieraiden hyökkäyksessä tuntui aivan siltä, ettei Baker ollut toipunut maanantaina Roostersia vastaan saamastaan tällistä. Sen verran nihkeää hyökkääminen nimittäin oli, sillä Steelers oli opetellut tarkasti myös Christian Powellin juoksusuunnat. Varsinkin 14,5 taklausta saalistanut Donovan Hayden oli se mies jonka kiertäminen oli monessa kohdassa liian haastavaa. Silti Powell saalisti ihan huikeat 236 yhteisjaardia.

-          Hayden oli aivan huikea. Hän oli joka paikassa, tunnusti jenkin taidot myös vieraiden valmentajista Michael Mattingly.

Vierasjoukkueen sankareiksi on pakko laskea puolustuksen taklaajista J-P Koivumäki ja Henri Jaakkola, joka pelasi todennäköisesti uransa parhaan ottelun.

-          Liikutimme palloa ihan hyvin, mutta sitten pudottelimme tärkeitä heittoja. Vastaavasti puolustuksessa saimme heidät ahdistettua tilanteisiin, joissa oli kolmas yritys ja pitkä matka, mutta emme silti kyenneet pysäyttämään. Nuo asiat tappoivat meidät tänään, harmitteli joukkueen päävalmentaja Michael Mattingly.

-          Emme voi tehdä nyt muuta kuin treenata viikon hyvin, voittaa viimeisen pelin ja sen jälkeen toivoa parasta, lisäsi Mattingly.

© Crocodiles 2018

Powered by Capnova -- Design by Mainostoimisto Oddmob