U17 SM Roosters vs Crocodiles
U17 SM ottelu Helsinki Velodromi 20.7 klo 14:00
Lopputulos: 8-32 (8-16)
Kuvat: J-P Peltokangas
@ruutuja_by_jp
Otteluennakko
Otteluraportti
Työvoitto vesisateessa Roostersista Helsingissä
8-32 ( 8-16)
Kolmen ylivoimaisesti voitetun ottelun jälkeen Crocodilesin U17-joukkueen voitto Roosterista tuli kovan työn tuloksena, sillä helsinkiläiset olivat tehneet kotiläksynsä huolella.
Sanotaan, että voitto on aina voitto, mutta tällä kertaa Crocojen voitto Roostersista ei tuntunut sellaiselta voitolta kuin aikaisemmat tämän kesän ottelut. Nyt krokotiilien peli oli sellainen, johon kotijoukkue Roosters oli valmistautunut huolella, syynä oli ennen kaikkea se, että finaalipaikka olisi vaatinut voiton Crocodilesista.
Ensimmäinen neljännes alkoi sateessa, ja sadetta kesti koko ottelun ajan. Roosters aloitti hyökkäyssarjansa, mutta pakotettiin lopulta punttaamaan. Crocojen ensimmäinen hyökkäyssarja päätyi kotijoukkueen intteriin ja punainen joukkue hyökkäsi toistamiseen. Roosters eteni pirteästi maalialueelle saakka, mutta Seinäjoen Aukusti Hemminki onnistui intterissä omalla maalialueellaan, ja näin tuli touchback ja Crokot pääsivät hyökkäämään 20 jaardin viivalta.
Tomi Soini näytti heti vahvaa juoksuvoimaansa ja juoksi ensimmäisellä yrityksellä lähes uuteen yrityssarjaan ja seuraavalla yrityksellä Soini juoksi uudet, ja Crocot olivat jo Roostersin 30 jaardin viivalla. Pelinrakentaja Aleksi Peltokangas piti pallon itse, riistäytyi irti vastustajan otteista, ja raketin lailla juoksi itse pallon kanssa maaliin ja tilanne oli Crocoille 0-6. Lisäpistettä yritettiin pelaamalla, mutta se ei onnistunut.
Maalin jälkeinen aloituspotku suoritettiin pitkänä ja potkujoukkue lähti mainiosti taklaamaan palauttajia, ja Crocojen Paavo Rantakömi taklasi palauttajan ja krokotiilit aloittivat vahvan puolustamisen. Aukusti Hemminki teki ottelun toisen intterinsä ja suunta vaihtui kohti Roostersin maalia. Tarjolla oli Soinin vahvaa juoksua ja lopulta Morten Mehtälän pääsi pallon kanssa maalialueelle, mutta Crocojen virheen ja siitä annetun rangaistuksen vuoksi maalia ei hyväksytty.
Ensimmäinen neljännes näytti, että kotijoukkueen puolustus on iso ja vahva.
Toinen neljännes alkoi Crocojen onnistuneella puntilla, Roosters pääsi hyökkäämään oman maaliviivansa tuntumasta. Crocot ryntäsivät läpi Roostersin hyökkäyslinjasta, pallonkantaja maahan Crocojen Eero Marttilan toimesta ja näin synty Roostersin oma maali. Ottelu oli lukemissa 0-8.
Roosters potkaisi aloituspotkun ja Crocojen Jyri Jääskä palautti komeasti 39 jaardin viivalle. Roosters kuitenkin pysäytti hyökkäyksen ja aloitti etenemään 31:n jaardin viivalta. Jääskä pelasi mainiosti ja taklasi pallon kanssa edenneen punapaidan ja peliä vietiin pari jaardia taaksepäin. Sade hieman hellitti ja Crocot alkoivat selkeästi päästä otteluun kiinni. Tukimies Eetu Suopuro antoi painetta Roostersin pelinrakentajalle ja helsinkiläisten peli ei edennyt. Seurasi pitkä heitto, Juho Kasari puolusti heittoa, mutta Roostersin laitahyökkääjä voitti tilanteen, Miika Kortesoja kuitenkin pysäytti läpijuoksun. Roosters sai uudet, oltiin Crocojen kenttäpuoliskolla, 34 jaardin viivalla. Suopuro ja Kasari tekivät sen mitä voivat, Roostersin palloa kantanut pelaaja taklattiin ulos kentältä. Roosters otti aikalisän. Aikalisän jälkeen tuli pitkä heitto ja kotijoukkueen maali. Lisäpisteen Roosters pelasi ja ottelu oli tasapisteissä 8-8.
Aloituspotkun palautti mainiosti Kasari, seurasi Crocojen ekat 36 jaardin viivalta. Peltokangas juoksi itse 45 jaardin kohdalle. Roostersin puolustuksen paitsion avulla Crocot pääsivät uusiin, ja tämä toisen neljänneksen lopulla tehty virhe oli kotijoukkueelle iso. Crocojen eteneminen päättyi kuitenkin Roostersin intteriin. Kotijoukkueelle tarjottiin jälleen mahdollisuus. Vieraat kuitenkin taistelivat, Soini teki pelinrakentajan säkityksen. Roosters eteni pitkän heiton avulla, mutta syyllistyi laittomaan blokkiin ja peli meni taaksepäin. Crocot pakottivat Roostersin punttaamaan ja krokotiilit pääsivät aloittamaan hyökkässarjansa syvältä omalta alueeltaan. Samalla kuultiin päätuomari Joonas Seppeliiniltä kahden minuutin varoitus ennen puoliaikaa.
Crocot eivät etene, ja Roosters pakottaa tällä kertaa vierasjoukkueen punttaamaan. Seurasi ottelun kannalta iso peli. Roostersin palloon koskenut pelaaja ei saanut puntattua palloa haltuun, pallo oli vapaasti pelattavissa ja vihreä joukkue peitti pallon. Peltokangas heitti ja Kasari nappasi pitkän kaaren kiinni, touchdown Crocodiles. Peltokangas juoksi itse lisäpisteen maaliin ja puoliajalle mentiin lukemissa 8-16. Crocodiles teki siis toisen neljänneksen loppuun tärkeän ellei peräti ratkaisevan ryöstön.
Puoliajalla aurinko pilkotti pilvien lomasta ja sade hellitti, mutta heti kolmannen neljänneksen alettua sade yltyi. Crocodiles aloitti hyökkäämällä, neljännes lähti liikkeelle Peltokankaan mainiolla heitolla, jonka Kasari melkein sai kiinni. Seuraavalla yrityksellä Soini pääsi irti ja kiersi vasemmalta, mutta ei aivan päässyt uusiin. Hyökkäyssuunta vaihtui, ja Kasari sai saman tien intterin. Crocodiles hyökkäämään. Peltokankaan ja Mehtälän yhteistyö toi uudet. Märkä pallo toi haasteita, ja hyvin heitetty pallo ei tartu Kasarin hyppysiin. Crocojen hyökkäyksen linja vuosi, mutta pelinrakentaja pelasti tilannetta omalla juoksullaan, mutta kimpussa oli neljä punaista pelaajaa. Ja näin Crocot joutuivat punttaamaan.
Roosters hyökkäsi, ja Hemminki iski palloa heitosta maahan, nyt vuorostaan oli Roostersin aika puntata ja Kasari palautti, Crocojen ekat 35 jaardin kohdata. Soinille palloa, ja mies juoksi vasemmalta yli puolen kentän. Nyt oli Kasarin vuoro ottaa pallo kiinni syvällä Roostersin alueella. Sitten oli vuorossa Peltokankaan omia juoksuja. Alkoi viimeinen neljännes, edelleen tilanteessa 8-16. Taistelu voitosta oli hurjaa.
Crocot eivät päässeet uusiin ja maaliin, vaan Roosters lähti omalta 24 jaardin viivalta hyökkäämään. Crocopuolustus antoi hyvin painetta ja Jääskä suoritti huikean intterin ja eteni aina Roostersin viidelle jaardille asti. Peltokangas heitti Mehtälälle keskelle, mutta märkä pallo ei pysynyt käsissä. Ennen neljättä yritystä Crocot ottivat aikalisän. Pelinrakentajan omalla juoksulla päästiin aina yhden jaardin viivalle asti, sitten hyökkäyssuunta vaihtui. Roosters hyökkäsi, ja Crorot antoivat painetta, ja tuloksena oli ottelun toinen safety, oma maali, eli kaksi pistettä lisää Crocoille. Tämän kaksi pistettä taklasi jälleen Marttila. Ottelu lukemiin 8-18.
Roosters potkaisi pallon Crocoille, ja taas saatiin hyökätä. Vauhdissa oli tällä kertaa Soini, useammalla yrityksellä ja juosten. Juosten eteni myös Peltokangas aina neljän jaardin viivalle, ja lopulta Soini teki maalin keskeltä läpi juosten. Tilanne 8-24. Vastustajan henkinen selkäranka murtui.
Seuraavaksi elettiin viimeistään ottelun lopullisia ratkaisuhetkiä, kun Jääskä otti jälleen intterin. kun ottelua oli jäljellä kuutisen minuuttia. Crocot etenivät kohti maalialuetta, jossa Mehtälä nappasi pelinrakentajan heiton kiinni, eli TD, ja kun Peltokangas teki kahden pisteen arvoisen lisäpistesuorituksen juosten, oli ottelun loppulukema 8-32 valmis.
Päävalmentaja Ari Havulehto arvio Crocojen voittaman ottelun jälkeen, että puolustus teki tämän pelin, hyökkäys ei niinkään.
– Tiesin kaksi viikkoa sitten ECG pelin jälkeen, että tämä ei tule olemaan helppo peli, Havulehto totesi.
Roostersin tavoite oli voittaa Crocodiles, jotta helsinkiläiset olisivat päässeet finaaliin. Roostersilla oli siis edessä pakkovoitto, ja heidän pelaajamateriaalinsa on hyvä.
– Kauden avauspelissä ylisuoritimme Roostersia vastaan.
Vastustajan valmennus oli katsonut Crocojen pelifilmit tarkkaan, ja seinäjokelaisten pelaajat osattiin lukea. Sateella oli tietysti oma osuutensa pelissä, mutta Havulehto painotti omien pelaajiensa asennetta. Nyt ei menty täysillä.
– Olimme pelanneet kolme peliä ennen tätä, ja olimme voittaneet ne ylivoimaisesti, mutta tietyt asiat pitää unohtaa. Se, että ei tulla täysillä tässä lajissa, niin se näkyy tuollaisena, Havulehto arvioi oman joukkueensa tekemistä kentällä.
Neljän voitetun ottelun jälkeen kaikki on edelleen omissa käsissä ja nyt tilanne nollataan ja suunnataan katseet seuraavaan peliin.
– Nyt alamme katsomaan nauhoja, keskitytään tuleviin otteluihin ja tehdään tarvittavat muutokset.
Teksti: Jussi Mustikkamaa