U17 SM Trojans vs Crocodiles
U17 SM ottelu Jouppilanvuoren tekonurmella Wirokit stadionilla 16.6 klo 12:30
Lopputulos: 0-69 (0-47)
Otteluennakko
Otteluraportti
Crocodiles U17:n ylivoimaa Trojans-junnuja vastaan Raisiossa
0-69 ( 0-47)
Lyhyesti Crocojen U17-joukkuen kauden 2024 toisen ottelun voisi tiivistää siten, että vihreä
joukkue onnistui jokaisella osa-alueella ja vastustaja Trojans taas sitten ei onnistunut juuri
ollenkaan.
Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että varhain kesäkuun 16:n päivän sunnuntaiaamuna kello 5.30
Crocot lähtivät linja-autolla Seinäjoelta kohti Raisiota, auringon mukavasti paistaessa. Varhainen
lounas nautittiin Auran ABC:llä jo kello 8.30 jälkeen, koska ottelun oli määrä alkaa tasan kello 12
keskipäivällä. Mitä lähemmäksi Raison Kerttulan kenttää lähestyttiin, niin sitä tummemmaksi
muuttui taivaanranta. Luvassa olisi siis sadekeli luonnon nurmikentällä.
Sade ja tuulinen sää ei kuitenkaan Crocoja haitannut, sen näytti jo ensimmäinen neljännes, jonka
krokotiilit veivät selkein lukemin 0-33.
Jo ottelun ensimmäinen palautus enteili sitä, mitä tuleman pitää. Pallon kanssa vahvan
palautusjuoksun esitti Trojansin aloituspotkusta Crocojen Tomi Soini. Pelinrakentaja Aleksi
Peltokangas heitti palloa mallikkaasti ja juoksi itse, ja Soini täräytti ensimmäiset kuusi pistetä
tulostauluun. Lisäpisteen potkaisi Brandon ”Brädi” Niskanen ja peli oli lukemissa 0-7.
Trojansin hyökkäys ei saanut juurikaan mahdollisuuksia koko pelin aikana, siitä piti huolen
Crocodilesin vahva puolustuslinja. Turkulaiset pakotettiin puntaamaan, ja Trojansin ensimmäisen
hyökkäysyrityksen jälkeen pallon palautti Seinäjoen Juho Kasari syvälle omalle hyökkäysalueelle.
Pelinrakentaja Peltokankaan ja Tomi Soinin yhteistyö liikutti palloa lähes maaliin asti, lähelle uutta
yrityssarjaa, mutta päätuomari Jani Sipi mittautti neljännen yrityksen tuloksen, uusiin ei edetty ja
pelisuunta kääntyi, mutta vain hetkeksi. Trjojans hyökkäsi syvältä omalta alueeltaan, tuloksena
intteri, pelipallon nappasi Crocojen Jyri Jääskä ja jälleen hyökkäyssuunta vaihtui.
Edessä häämötti toinen touchdown, sillä maaliviiva oli vain kymmenen jaardin päässä ja näin
Viljami Viitasaari teki seinäjokelaisten toisen maalin ja peli oli lukemissa 0-13.
Maalin jälkeen Crocojen Niskanen potkaisi pitkän aloituspotkun ja potkujoukkueen mainio
taklauspeli sai aikaan sen, että Trojans lähti etenemään jälleen syvältä omalta alueeltaan.
Krokotiilien puolustus ei antanut turkulaisille mitään mahdollisuutta edetä, vaan peliä vietiin
puolustuksen toimesta edelleen kohti turkulaispäätyä. Trojans punttasi pallon pois omalta
kymmenen jaardin viivalta, pallon nappasi käsiinsä Kasari, joka rennosti juosten, lähes hölkäten,
vei pallon maaliin. Toki Kasarin palautusta auttoivat palautusjoukkueen mainiot blokit, jotka
napsuivat täsmällisesti kohteisiinsa. Peli oli lukemissa 0-19.
Jälleen nähtiin maalin jälkeen Niskasen mainio aloituspotku, ja niin vain turkulaiset pompottelivat
palautuksensa aikana palloa, ja Crocojen Väinö Rantakömmi peitti rähmätyn pelivälineen.
Vihreä joukkue pääsi jälleen hyökkäämään. Peltokangas heitti ja Morten Mehtälä nappasi pallon
maalialueella, tilanne tämän jälkeen oli jo 0-25, vaikka menossa oli vasta ottelun ensimmäinen
neljännes.
Maalin jälkeen Trojans hyökkäsi, mutta Crocojen Miika Kortesoja teki ison pelin, napaten pallon
Trojansin laitahyökkääjän käsistä ja Kortesoja juoksi pallon kanssa maaliin asti. Lisäpiste pelattiin
ja näin saatiin vielä kaksi pistettä lisää tulostauluun, joka näytti jo lukemat 0-33.
Trojans palautti palloa maalin jälkeen, mutta jälleen turkulaisilta pallo irtosi, ja Crocot peittivät
pelivälineen. Alkoi toinen neljännes.
Toisen neljänneksen alussa sade yltyi. Soini juoksi jälleen pallon kanssa lähelle maalialuetta ja
pelinrakentaja Peltokangas juoksi itse pallon kanssa maaliin. Lisäpisteen potkaisi haarukoiden
väliin Niskanen. Ottelu oli lukemissa 0-40.
Kotijoukkue Trojans hyökkäsi, rähmäsi pallon ja Crocojen Nuutti Karling peitti rähmätyn pallon eli
pelisuunta vaihtui taas vierasjoukkueen hyökkäyspeliksi. Peltokankaan ja Mehtälän yhteistyö sujui
ja Mehtälä nappasi pallon kiinni maalialueella ja kun Niskasen vahvasta potkuista tuli jälleen
lisäpiste, niin puoliajalle päästiin lukemissa 0-47.
Toinen puoliaika kulki sitten nopeasti, sillä ottelussa oli otettu käyttöön suora aika, koska toisen
joukkueen pistejohto oli yli 34 pistettä. Tätä sääntöpoikkeusta käytetään junioreiden ottelussa.
Toinen puoliaika alkoi Kasarin maalilla ja Niskasen lisäpotkulla, lukemat olivat 0-54.
Viimeinen neljännes toi vielä kaksi maalia, joista toisen teki Crocojen puolustuksen Miika Kortesoja
intteristä, siihen lisäpisteen potkaisi Niskanen ja ottelun viimeisen touchdownin teki Mehtälä, tähän
lisäpisteen teki Niskanen, tällä kertaa pelatun lisäpitesuorituksen ansiosta kahden pisteen
arvoisesti. Ottelu päättyi lukemiin 0-69.
Ottelu oli kahden hyvin erilaisen joukkueen kohtaaminen. Seinäjoki on pitkään yhdessä pelannut,
kurinalainen, osaava, vahva ja taitava tiimi, kun taas Turun joukkueesta moni pelaaja on tullut
hiljattain lajin pariin. Turkulaisten rosteri oli myös selkeästi seinäjokelaisten rosteria pienempi,
kotijoukkueen pelaajat joutuivat operoimaan kahteen suuntaan, kun Crocodiles puolestaan sai
sekä hyökkäyksen että puolustuksen pelipaikoille täsmällisen miehityksen. Se kertoo siitä, että
Crocodiles on onnistunut U17-joukkueen rakentamisessa ja yhteistyössä myös muihin seuroihin
erittäin hyvin ja pitkäjänteisen työ tuloksena, ja siitä pitää maininta antaa sekä taustajoukoille,
huollolle että ennen kaikkea vaimennukselle.
Kahden pelatun ja voitetun tämän kauden SM-sarjan ottelun jälkeen on hyvä lähteä
harjoittelemaan nöyrästi ja kovalla työmoraalilla kohti seuraavaa matsia, joka on kotiottelu
lauantaina heinäkuun kuudentena päivänä hallitsevaa mestaria, ECG:tä vastaa tutulla Seinäjoen
kotisuolla eli Jouppilanvuoren tekonurmella.
Tähän kotiotteluun tarvitaan myös kotiyleisön määrältään suuri ja ennen kaikkea kuuluva kannustus,
sillä jenkkifutishan on tunnetusti parasta paikan päällä.
Teksti: Jussi Mustikkamaa