Kutkuttava välierä kotisuolla lauantaina!

18.09.19 19:47

U13-joukkue runkosarjan voittajana sai kotiedun ensi lauantaina pelattavaan välieräotteluun. Vastaan asettuu Jyväskylästä Jaguars, missä vahva juniorityö on viime vuosina alkanut kantamaan hedelmää. Jos meillä on tekemisen meininkiä tällä hetkellä junioritoiminnassa, niin on sitä Jyväskylässäkin.

Jaguars kävi runkosarjan ensimmäisessä pelissä Jouppilanvuorella pikkuvesipetojen vieraana toukokuun alkupuolella. Peli päättyi silloin murskalukemiin 58-0, mutta tästä pelistä ei kannata kovin isoja johtopäätöksiä tehdä. Molempien joukkueiden pelikirjat eivät vielä olleet hioutuneet sellaiseen iskuun, mitä on viime peleissä nähty. Silloin kylmässä säässä pelatussa pelissä krokotiilit olivat valmiimpia sarjakauteen Jyväskyläläisten vielä pohtiessa mihin päin palloa kannattaa suunnata. 

Tulevana lauantaina tullaan tekonurmella näkemään erittäin kovatasoinen ja jännittävä välierä. Jaguaarien pelinälkä ja voittamisen tahto on kohonnut kauden aikana merkittävästi. Heidän kautensa on ollut selkeästi nousujohteinen. Crocodiles taas saattaa kentälle kokeneen joukkueen, joka ei ole antanut eikä anna yhtään pistettä ilmaiseksi. Pikkuvesipetojen puolustuksen tekeminen runkosarjassa on ollut jäätävää. Ykköspuolustus ei ole antanut vielä yhtään pistettä vastustajalle ja kokeilukokoonpanoissakin on runkosarjassa päästetty vain neljä maalia. Siis yhteensä vain 28 pistettä.

U13 runkosarjaan osallistui yhdeksän joukkuetta, missä kaikki joukkueet kohtasivat toisensa kauden aikana.  Kahdeksan pelin aikana Crocodiles hyökkäys teki yhteensä huimat 400 pistettä. Pikkuvesipetojen pelit on varmasti vastustaja videoinut ja analysoinut, mutta pelikirjat on laitettukin täysin uusiksi välierään. Näitä viimeisten pelien pelejä on harjoiteltu jo pitkään ja yllätyksiä tullee myös pelaajien pelipaikoissa.

Päävalmentaja Janne Järvenpää kiitteleekin joukkueen joukkuehenkeä ja pelaajien monipuolisuutta.

"Meillä on joukkueena vahva luotto omaan tekemiseen. Haluamme pelaajille monipuolisia pelejä ja pelipaikkoja pelaajien henkilökohtaisen kehittymisen vuoksi. Olemme uskaltaneet ottaa runkosarjassa riskejä ja kokeilleet erilaisia juttuja, emmekä vielä ole paljastaneet kaikkia kortteja.”

Toisena isona juttuna päävalmentaja mainitsee muiden valmentajien tekemän työn joukkueen eteen.

"Meidän ikäryhmässä on useita valmentajia saatu sitoututettua lasten eteen tehtyyn työhön. Kimmo Kuvaja, Veli-Matti Mäki ja Janne Pisto ovat äärimäisen ammattitaitoisia valmentajia ja omaavat niin pitkän kokemuksen valmentamisesta ja pelin johtamisesta, että kehitys on ollut joukkueella hurjaa. Ei voi muuta kuin kiittää jo tässä vaiheessa joukkueen eteen tehdystä työstä kaikkia mukana olleita.”

U13 tekemisen meininkiä voidaan kutsua jo pieneksi ihmeeksi. Kauden aikana ei ole yhtään pelaajaa tippunut kokoonpanosta pois. Kaikki tukevat joukkueessa toisiaan ja kentälle mennään pitämään hauskaa: ”kun laitetaan hammassuojat suuhun ja kypärä päähän niin isketään täysillä, mutta kun niitä ei ole niin kentän laidalla ollaan myös vastustajien kanssa kavereita.”, toteaa joukkueen johtaja Rami Takamaa. Sarjakaudella näin tapahtuikin usean joukkueen kanssa ja etenkin välierävastustajan Jyväskylän kanssa on mukavat välit niin joukkueen valmennuksen, johdon, huollon kuin myös pelaajien kesken. U13 joukkueessa on saatu tekemiseen sitoututettua pelaajien lisäksi myös vanhemmat. Ottelutapahtumaa tehtäessä joukkueessa on 23 pelaajaa ja vähintäänkin saman verran on aikuisia erinäköisissä toimitsijatehtävissä. Tähän, kun lisätään lukuisat tukijat kauden aikana niin joukkueen johtajalla on helppo todeta: ”Olemme yhtä suurta vihreää perhettä”.

”Lauantaina on varmasti tasainen ottelu tulossa. Jaguaareissa on äärimmäisen kovia pelaajia ja tiedämme hyvin joukkueen valmennuksen taidon opettaa innovatiivisen pelikirjan mukaiset pelit pelaajille. Joukkue on sitkeä ja taistelutahtoinen. Meidän on hyödynnettävä omat vahvuudet ja pelaajien taidot. Meillä on joukkueessa äärimmäisen kovia yksilöitä, jotka osaavat pelata joukkueena. Yksilöistä moni on kiistatta Suomen parhaita omilla pelipaikoillaan, mutta jokainen jenkkifutisottelu lähtee 0 - 0 tilanteesta.”, toteaa Janne Järvenpää lähtökohtatilanteesta välieräpeliin.

Ottelu pelataan: La 21.9.2019 kello 13:00 Jouppilanvuoren tekonurmella

Tulkaahan katsomaan jännitysnäytelmää!

© Crocodiles 2019

Powered by Capnova -- Design by Mainostoimisto Oddmob