Crocodiles vs TAFT

Vaahteraliigan ottelu 11.06.2016 kello 16.00 Jouppilanvuoren tekonurmi, Seinäjoki

Lopputulos: 42 - 0 (21 - 0)

Otteluennakko

Viime kesänä Crocodiles ja seinäjokelainen hyväntekeväisuusseura, Apollo, tekivät yhdessä hyvää. Elettiin viikon verran pinkkiä aikaa ja sen päätteeksi Crocodilesin kotiottelussa turkulaista Anders Trojansia vastaan kerättiin yhdessä varoja Roosanauha -kampanjalle, eli naisten rintasyövän tutkimus- ja parannuskeinojen kehittämiseen.

Tuolloin peli päättyi komean draamankaaren jälkeen isäntien voittoon, kuten myös runkosarja tuon voiton myötä. Nyt panokset eivät pelissä ole sama luokkaa, kun vastaan asettuu vantaalainen TAFT, mutta tärkeistä sarjapisteistä tässä silti taistellaan.

Tälle kaudelle jalkapalloseura Apollo valitsi kohteekseen SYLVA ry:n, eli laji on sama, kohde on uusi. Edelleen tuetaan taistelua syöpää vastaan, mutta nyt kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, sekä heidän perheensä.

Viime kesän tapahtuma onnistui jopa yli odotusten. Crocodilesin cheerleadertytön kiersivät ottelussa lippaiden kanssa, Apollolla oli oma pisteensä matsissa ja vielä pelin jälkeenkin pukukopissa kiersi hattu pelaajien keskuudessa. Rahaa saatiin kerättyä reilut 650 €, joka oli rikkana rokassa kun kokonaispotti Apollon keräämänä oli 8107 €.

Tälläkin kertaa pinkki väri valtaa Eevia Areenan, mainokset ja pukee somasti myös Crocodilesin omaa tanssiryhmää Wild Life Dancersia matsin aikana. Kuten viime kesän kamppailussa, myös tauolla kokeillaan kenen kengästä siannahkasoikio lentää kauimpaa maaliin saakka. Viime suvena Jarkko Mäki-Maunus pisti pallon taivaalle yli 50 jaardin päästä maalista ja haarukkaan.

Mitäpä sitten itse pelistä ja siinä pelaavista joukkueista?

Erilaiset ovat olleet joukkueiden alkukaudet, sillä Crocodiles on aloittanut kolmella voitolla kaadettuaan Saintsin 62-0, Royalsin 17-6 ja Butchersin 35-7. Vastaavasti TAFT on hävinnyt kaikki kolme otteluaan Trojansille 15-57, Royalsille 0-17 ja Roostersille 31-20.

Menneet ovat kuitenkin menneitä, eikä näistä tekemisistä ole iloa lauantaina pelattavaan otteluun alkuunkaan. Nyt lähdetään tasapisteistä taistelemaan. Erityisesti kannattaa huomioida se, että TAFT pisti maanantaina todella vahvasti hanttiin hallitsevalle mestarille, Roostersille, vieraissa. Moni kuittaa tiukat numerot sillä, että Roosters ei peluuttanut jenkkikuuppaansa, mutta sillä ei ole heidän puolustamiseensa vaikutusta, eli TAFT:n hyökkäyksen kanssa on syytä olla hereillä.

Tällä viikolla puolustuksen tekemistä valvova Olli Makkonen, joka viime kauden päätteeksi siirtyi kentältä sivurajalle, antaa muutaman kommentin otteluun liittyen. Vahvaa uskoa omaan tekemiseen ainakin löytyy.

- Me lähdemme voittamaan peliä hyvällä puolustamisella ja tasapainoisella hyökkäyksellä, lisäksi meidän pitää pystyä olemaan henkisesti valmiimpia kuin Porvoo-pelissä ja vähentää typeriä virheitä, Makkonen kommentoi sitä, miten kamppailu ratkaistaan kotijoukkueen eduksi.

On hieman ironista, että hyökkäyksen koordinaattori Joni Mäkelä ei Porvoossa pelatun voitollisen ottelun jälkeen ollut millään tavalla tyytyväinen joukkueensa hyökkäyspeliin, vaikka voitto irtosi numeroin 35-7. Kaiken kukkuraksi keskushyökkääjä Kevin Marshall Jr jätti pelikentän jo ensimmäisellä neljänneksellä. Mitenkä vakavasti Niko Lesterin korvaama jenkki sitten oikein hajosikaan ja kuinka se
vaikuttaa Crocodilesin tekemiseen?

- Ei ole mistään vakavasta kyse, haluamme että Kevin on 100% kunnossa Turkua vastaan, vakuuttelee Makkonen ja ettei Marshallin puuttuminen vaikuta gameplaniin.

-Ei vaikuta, lähdemme toteuttamaan hyökkäystä omilla vahvuuksillamme, Makkonen vakuuttaa. Tähän asti tuo plan on hiukan vaihdellut. Saints silputtiin lyhyillä syötöillä riekaleiksi kun taas Royals viipaloitiin pidemmillä ratkaisuilla. Porvoon peli oli jo lähtökohtaisestikin erilainen, sillä alusta oli uusi ja ajoitukset tietenkin uusia. Silti heittopeli toimi taas mellevästi.

Nyt vastassa on kuitenkin hyvä puolustuksen takakenttä ja pelinrakentaja Justin Sottilare saa olla laitahyökkääjiensä tavoin hereillä. Sottilaren saldo on toistaiseksi 14 heitettyä maalia, eikä lainkaan syötönkatkoja. Viime kaudella Sottilare heitti yhteensä 30 touchdownia ja 14 syötönkatkoa, eli eteenpäin on menty.

Crocodiles on omalla tavallaan mennyt pelillisesti eteenpäin jokaisessa ottelussaan ja tuota jatkumoa teitenkin halutaan nähdä tässäkin kamppailussa.

- Nyt on vastassa hyvät takakentät molemmin puolin palloa. Linjapelissä meillä puolustaan on etua kumpaankin suuntaan, pohdiskelee Makkonen ottelun asetelmia nimeten vierasjoukkueen pelaajista erityisesti Joel Sislerin ja Jim Barryn sellaisiksi kavereiksi, joita kannattaa seurata.

Omistaan Makkonen haluaa nostaa esiin tutut alkukaudesta loistaneet kasvot, eli tukimies Jaska Värisen, joka pelaa avauskauttaan Vaahteraliigassa ja edellisessä ottelussa keskushyökkääjän tontille kulmapuolustajan paikalta näppärästi siirtyneen Niko Lesterin.

Vaikka ottelun ympärillä on monenlaista tapahtumaa ja toimintaa, ei Makkonen näe tai koe sen olevan häiriötekijä.

Tämä on meillekin loistava mahdollisuus vaikuttaa tärkeän asian puolesta, Makkonen lsiää viitaten Apollon ja Crocodilesin yhteiseen ponnistukseen SYLVA ry:n tukemiseksi.

- Ainakin kympin pistän lippaaseen, lupaa koutsi. Samaa me toivomme kaikilta Teiltä otteluun saapuvilta. Nyt jos koskaan on hieno tilaisuus nauttia matsista ja auttaa hyvää taistelua syöpää vastaan.

Otteluraportti

Vantaalainen TAFT ei ollut voittanut Crocodilesia Vaahteraliigassa, eikä sen puoleen missään muuallakaan, viimeiseen 24 vuoteen. Eikä voittanut vieläkään. Kuten usein Seinäjoella, TAFT jäi taas jalkoihin, vaikka Crocodiles ei edes yrittänyt tarkoituksellisesti murjoa vieraitaan kohtuuttomasti.


Vielä ensimmäisellä neljänneksellä TAFT vaikutti huomattavasti paremmalta joukkueelta kuin numerot lopulta kertoivat sen olevan. Joukkue valitsi hyökkäysvuoron pelin alussa, otti pallon vastaan ja joutui luopumaan siitä saman tien.

Kotijoukkue puolestaan käytti heti ensimmäisen hyökkäysvuoronsa hyväkseen ja varsinkin saksalainen laitahyökkääjä André Feuerherdt oli todella liekeissä poimien driven aikana neljä koppia ja tehden lopuksi touchdownin. Miehellä oli erinomainen tilaisuus tehdä jo alussa toinenkin TD, mutta tuuli ja aurinko kombinaatio pistivät miehen räpeltämään pallon hyppysistään. Silti saksalainen oli kerrassaan komeassa kunnossa.

Ensimmäisellä puoliajalla Sottilaren tarjoilusta pääsivät touchdownien muodossa nauttimaan vielä sekä 41 jaardin siivulla Niko Lester, että kolmen jaardin heitolla Thomas toistamiseen.

Ainoan millään tavalla merkittävän drivensa TAFT sai aikaan juuri ennen taukoa, mutta sekin hyytyi yhden jaardin viivalle ja kellosta loppui aika.

Toisen puoliajan aluksi Timothy Thomas katkaisi julmasti vieraiden selkärangan palauttamalla avauspotkun saman tien pohjiin saakka ja näin oli matsi todellakin taputeltu kotijoukkueen siirryttyä 28-0 –johtoon. Kaksi viimeistä touchdownia olivat silkkaa ehostelua.

André Feuerherdt ja Timothy Thomas kaunistelivat vielä tilastojaan edesauttaen myös pelinrakentaja Justin Sottilarea pitämään miehen statistiikan timanttisena. Sottilare on tällä kaudella heittänyt jo neljässä ottelussa peräti 19 touchdownia ja yhteensä 1116 jaardia. Kertaakaan ei vastustaja ole päässyt nappaamaan syötönkatkoa miehen heitoista.

Kaikesta Sottilaren tekemisestä huokuu luottamus paitsi omaan tekemiseen, myös hyökkäyksen linjaan ja laitahyökkääjiin. Voisi väittää, että koskaan aikaisemmin seuran historiassa ei tällaista ilmasirkusta ole vielä kaupungissa nähty, vaikka hyviä pelinrakentajia on ollut aiemminkin joukkueessa.

Tänäänkin Sottilare käytti laitahyökkääjäkalustoaan laajalla rintamalla. Koppeja poimivat Thomasin ja Feuerherdtin lisäksi Spencer Cutlan, todella pirteästi pelannut Vili Rajamäki, sekä Niko Lester ja jopa keskushyökkääjä Jie Li. Juuri tämä tekee Crocodilesin heittohyökkäyksen pysäyttämisestä tällä hetkellä vaikeaa. Vaihtoehtoja on paljon.

Ottelun ensimmäisen neljänneksen jälkeen Crocodilesin puolustuksessakaan ei ollut paikalla kuin yksi ulkomaalaispelaaja, puolustuksen parhaana palkittu ranskalainen Pierre Courageux. Siitä huolimatta vieraat eivät päässeet mihinkään. Eteneminen oli kuin sitä kuuluisaa täin taaperrusta tervassa.

Hyväähän tässä ottelussa oli se, että kerättiin ropoja SYLVA ry:lle, mutta sen lisäksi arvokasta peliaikaa tuli joukkueen nuoriso-orkesterille runsaanpuoleisesti. Jokainen down, jokainen minuutti tuo kokemusta, jota tarvitaan jos jossakin vaiheessa halutaan nähdä enemmän kotimaisia pelaajia vastuunkantajina.

Oli hienoa huomata, että kerrankin palkintoraati löysi hyökkäyksen onnistujan linjamiehistä. Sentteri Mikael Paloniemi tekee nimittäin sellaista työtä, jota ei satunnainen alan harrastaja todellakaan huomaa. Pysti meni taatusti oikeaan osoitteeseen. Toisaalta pyttyjä olisi voinut helposti tyrkyttää Sottilarelle, Feuerherdtille tai Thomasillekin. Eipä joukkueesta nyt oikein huonoja suorittajia löytynyt vielä kun puolustuskin pystyi nollaamaan vierasjoukkueen pistesarakkeen.
Courageuxin lisäksi Lauri Anttila, Joonas Raatikainen ja tänään joukkueessa debytoinut Santtu Karjalainen onnistuivat varsin mainiosti.

Nähtäväksi jää, miten hyökkäyskaruselli toimii kovempia yhdistelmiä vastaan, sillä ensi viikonloppuna edessä on aina niin mieluisa matka Suomen entiseen pääkaupunkiin, Turkkuseen, jossa huomattiin, että suomikuupalla ei mennä edes Airistolle saakka ongelle, vaan uusi jenkki tuotiin kiireen vilkkaa paikkaamaan pelinrakentajaosastoa.


© Crocodiles 2019

Powered by Capnova -- Design by Mainostoimisto Oddmob