Monsteras

Monsteras on aikuisten +16 vuotiaiden tai sinä vuonna täyttävien kisoihin tähtäävä sekajoukkue. Joukkue on perustettu elokuussa 2019. Joukkueessa harrastaa sekä miehiä että naisia. Treenaamme kolme kertaa viikossa ja lisäksi vapaaehtoinen akrovuoro torstaisin. Joukkueessamme sitoutuminen, motivaatio ja hyvä asenne ovat lähtökohta, emme katso valmiiksi osattuja taitoja joukkuetta valitessamme. Lähdemme rauhassa joukkueen tahdin mukaan etenemään ja sen mukaan mennään jatkossakin. Päätähtäin olisi nähdä joukkue vielä joku vuosi SM -matolla. Joukkueessa kaikki kannustavat toisiaan, valmentajista lähtien. Joukkueemme suola on yhteishenki ja muiden tsemppaaminen! Kaiken voi saavuttaa kun uskoo itseensä ja joukkueeseensa. Näistä asioista koostuu vahva joukkue. Tarkoituksena on treenata kovaa, mutta välillä myös huumori valtaa salin. Tavoitteena on saada urheilijoille paljon onnistumisen kokemuksia, niin yksilönä kuin joukkueenakin. 

Mukaan mahtuu vielä! Joukkue täydentää naisia ja miehiä ympäri vuoden, sekä alkukaudesta täydennyksissä. Miehet voivat hakea joukkueeseen ilman lajitaustaa. Naisilta odotamme cheerleadingista tai voimistelusta lajikokemusta.

Ota yhteyttä: 

Sähköposti: monsteras(a)crocodiles.fi (Heidi)
Puh: 0400756902 (Niko)

Harjoitusajat

Ma 18:30 - 20:00 Pajuluoman koulu
Ke 18:00 - 19:30 Pajuluoman koulu
To 17:30 - 19:00 Elisa Monitoimihalli
Su 12:00 - 14:00 Pajuluoman koulu


Valmennus

Joukkueenjohtaja
Maiju Syrjälä

kuvatulossa.jpg

 

Valmentaja
Heidi Lahti

kuvatulossa.jpg

 

Valmentaja
Niko Kivimäki

kuvatulossa.jpg

© Crocodiles 2019

Powered by Capnova -- Design by Mainostoimisto Oddmob