Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset

27.07.2015
Crocodilesin valmennus jatkaa

221b

Crocodilesin valmennus jatkaa

Vaahteraliigassa kakkoseksi kavunnut Crocodiles on solminut jatkosopimukset nykyisen valmennusryhmänsä kanssa. Tyytyväisyys toimintaan on ollut molemminpuolista, eikä jatkopestien sorvaaminen ollut hankalaa.

- Katsottiin tämän olevan toimiva konsepti. Perusasiat on saatu kuntoon hienosti ja näin joukkueenkin rakentaminen seuraavalle kaudelle päästään aloittamaan todella aikaisin, ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toimiva Henri Kotanen myhäili tyytyväisenä.

Crocodilesin kausi on ollut hitaasti kiiruhtamista ja kaksi viimeistä peliä niin hyökkäys kuin puolustuskin on päässyt mainiosti samalle sivulle. Vaikka pelipaikat ja pelaajat ovat vaihtuneet, homma on kulkenut hyvään suuntaan. Yksi valmennusryhmään kuuluvista, mutta samalla myös pelaavista kavereista on tälle kaudelle liigatasolle palannut Olli Makkonen.

- Olen ollut mukana sparraamassa Henkkaa (Kotanen) ja pelihommien jatkoa katsellaan vasta sitten joskus tuonnempana. Itsekritiikkiä on jopa suotavaa käyttää, eli aina pitää miettiä omiakin tekemisiä, naurahti peruspohjalainen nurmoolainen.
Janne Pisto on pitkään pelannut Crocodilesissa ja kuulunut valmennusryhmään jo viime kaudella, eli luvassa on kolmas kausi sivurajalla. Piston roolina joukkueen valmennuksessa on puolustuksen linjan valmennus. Se osa-alue on ollut kerrassaan erinomaista tällä kaudella, mutta Pisto haluaa vieläkin parempaa.

- Aina on parannettavaa. Heittopeleissä meidän on saatava vieläkin nopeammin painetta vastustajan pelinrakentajalle, Pisto laukoo.

Hyökkäyksen puolella vastuuta jakavat Crocodilesin kertaalleen mestariksi johtanut Vesa Jalava yhdessä Joni Mäkelän, Atte Westerlundin, Harri-Pekka Ahon, Teemu Ivalon, Antti Ojalan ja Mikko Rissasen kanssa. Puolustuksen puolella jatkavat myös Esa Katila ja Eero Martinmäki.

Mäkelä on edustusjoukkueen valmennuksessa mukana ensimmäistä kauttaan toimittuaan aikaisemmin pääsääntöisesti junioripuolella. Sama on tilanne Westerlundin kohdalla. Jalava, Rissanen, Ojala, Katila, Martinmäki ja Ivalo ovat olleet monessa mukana ja taitaapa olla vielä niin, että kaikilta löytyy palkintokaapista tuo Crocodilesin ainoa kultamitalikin. Ikinuori Aho puolestaan lähtee koutsaamaan hyökkäyksen linjaa, mutta kukaan tuskin yllättyy millään tavalla, jos mies kevään tullen kiskoo pelitamineita ylleen.

Myös Mäkelä ja joukkueen managerina toimiva Ari Havulehto olivat aikaansaatuihin ratkaisuihin tyytyväisiä.

- Harppaus edustusjoukkue tasolle on ollut iso. Paljon helpommalla on päässyt tähän saakka. Pelikirjat ovat monipuolisempia. Oma hommani on pääasiassa hyökkäyksen pelien sisään antaminen pelinrakentajalle ja sitten viikolla teen hommia myös laitahyökkääjien kanssa, Mäkelä kertoo ennen kuin päästää ääneen joukkueen kasaamisesta vastaavan Havulehdon.

- Ei ole monta kertaa ollut tämä tilanne. Tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Koko ajan on menty nousujohteisesti näiden kavereiden johdolla eteenpäin. Meillä on hyvät saumat lähteä rakentamaan joukkuetta ajoissa. Tarkoitus on, että jo tällä kaudella mennään kuitenkin ihan päätyyn asti, Havulehto sanoo.

Matkaa sinne päätyyn on kaiken mennessä hyvin kuusi ottelua. Runkosarjaa on jäljellä neljä peliä ja sen jälkeen tarjolla on semifinaali, jonka voittaja etenee taistelemaan Vaahteramaljan voitosta.

 


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle