Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset

24.05.2014
Ei kai ihan tosissaan?

Ei kai ihan tosissaan?

Crocodiles tekee helteisen reissun Suomen entiseen pääkaupunkiin, Turkuun, sunnuntaina pelatakseen kauden toisen preseason-matsinsa melkoisia hankintoja tehneen Trojansin vieraaksi.

Viime kaudella joukkueet pelasivat eri sarjoissa Trojansin haettua uutta potkua toimintaansa divarista. Tällä kaudella joukkue muistuttaa kaikkea muuta kuin divariryhmää, sillä uusina kasvoina joukkueessa nähdään Crocodilesista hankitut Joc Crawford, Rodney Brown, Juuso Mäkinen ja Wolverinesin Tuomas Mankki, Karri Kuuttila. Northern Lightsista tulivat viime kaudeksi Crocodilesin kanssa sopimuksen tehnyt, mutta Sveitsiin kadonnut laitahyökkääjä Aappo Saloranta, sekä Antonio Harris. Pelinrakentajaksi seura hankki melkoisen mukavat meriitit keränneen Johnny Westin.

Ei siis mikään ihme, että Trojans kuritti ensimmäisessä ottelussaan melkoisia menetyksiä kärsinyttä Wolverinesia 56-8. Viikkoa aiemmin Crocodiles kaatoi varamiehisen Roostersin 27-19.

Joukkueet ovat viimeksi kohdanneet kaudella 2012, jolloin matsi pelattiin Joupiskalla. Kotijoukkue otti voiton numeroin 56-0, mutta sillä ei ole mitään merkitystä sunnuntain kamppailussa. Vuosien saatossa joukkueet ovat kohdanneet todella usein. Voittoja on tullut ja pataankin on saatu ajoittain ihan huolella.

Trojans on muuten melko tavalla menestynyt seura, sillä yhden mestaruuden lisäksi tilillä on kahdeksan hopeista mitalia. Crocodiles muuten saavutti seurahistorian ensimmäisen mitalinsa juuri Turun Yläkentällä kaatamalla isännät pronssiottelussa 20-17.

Historia on historiaa, mennyttä aikaa, eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä. Sunnuntaina Crocodiles peluuttaa varmasti myös jälkikasvuaan ottelussa, jossa ei taatusti ihan hampaat irvessä mennä. Jenkkiapu Prince Gooden saapui viikolla Suomeen, joten on mahdollista, että mies nähdään jo kehissä.

Matsi alkaa klo 16.00 Yläkentällä ja näillä näkymin Crocodiles tarjoilee kotiväelle Twitter-seurantaa pelistä.

 


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle