Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset

02.11.2013
PJ:n blogi: Talkoo/kökkä, mitä se on?

PJ:n blogi: Talkoo/kökkä, mitä se on?

Yhdessä tekemistä, toisten huomioimista ja Pohjalaista. Nämä ovat myös seuran arvoissa.

Crocoissa on aina elänyt vahva kökkähenki. Yhteiseen tekemiseen on tartuttu hyvin ja pelkästään 2013 vuoden aikana on crocoissa tehty tuhansia talkootunteja.

Talkoo perinteisessä mallissa ei palkkiota tai korvausta tehdystä työstä anneta. Nykyään talkoilla tehdään seuralle taloudellista tukea ja varsin merkittävääkin sellaista.

Monitoimihallin talkoista täytyy nostaa SSUn ja Sisun väelle hattua, väkeä oli riittävästi ja tekemisen meininki oli kova. Crocoissa emme onnistuneet tiedotuksessa ja tai aikatauluissa niin hyvin ja ikävä kyllä tämä näkyy jatkossa hallimaksuissa. Hallin osakkaana saamme edullisemmat hinnat, mutta talkoilla olisi voitu niihinkin vielä vaikuttaa.

Toivotaan jatkossa aktiivisempaa osanottoa näihin talkoisiin.

Mennyt kausi oli Jenkkifutis puolella seuran historian menestyksekkäin. Kahdeksasta pelanneesta joukkueesta 6 voitti mitalin. C-nuoret voitti Suomenmestaruuden ja E-junioreille sama titteli voidaan myös myöntää, koska eivät havinneet yhtään 14 ottelustaan.

Juniorimäärämme ovat kasvaneet mahtavasti Olemme tällä hetkellä lajissamme suomen suurimpien seurojen joukossa. Varsinkin pienemmissä junioreissa kasvu on kovaa.

Cheerleadereissä määrän kasvua on ollut viime vuodet paljon myös, mutta nyt on myös lajikirjo kasvanut.

Monitoimihalli avasi toimintansa ja se tuo lisää mahdollisuuksia harjoitteluun. Olemme monta vuotta olleet säiden ja halliolosuhteiden armoilla, mutta nyt vuoroja löytyy ja harjoituspaikat on huippuluokkaa. Halliin ei ole vielä kaikki varusteet tulleet, mutta loppuvuoden aikana saamme kalustuksenkin kuntoon. kaikki mukaan hallin käyttöastetta nostamaan.

Halli on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta ja kyselyjä on tullut monesta suunnasta projektista.

Amerikkalaisen jalkapallon liiton syyskokous pidetään Seinäjoella 29.11-1.12. Liiton väki ja muut seurat saavat silloin tutustua hallimme toimintaan ja mielellämme avaamme projektin saloja myös muille.

Jari Jalava


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle