Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset

23.07.2013
Crocodiles hankki QB:n

Crocodiles hankki QB:n

Vaahteraliigassa pudotuspelipaikasta tiukasti taisteleva Seinäjoki Crocodiles on vahvistanut rivejään uudella pelinrakentajalla, Steven Adamsilla.

New Jerseystä kotoisin oleva raamikas (195/101) 23-vuotias pelinrakentaja saapui maahan tiistaina ja on mukana tulevan viikonlopun ottelussa Jaguaareja vastaan.

Uuden pelinrakentajan myötä tähän asti QB:n hommia hoitanut Rodney Brown siirtyy laitahyökkääjäksi ja hän on myös käytettävissä erikoisjoukkueissa ja puolustuksessa.

Crocodilesin manageri, Juha Laitila, on tyytyväinen uuden pelinrakentajan löytymiseen ja siihen, että näin joukkuetta saadaan vahvistettua.

-          Tämän hankinnan myötä me halusimme lähettää signaalin siitä, että emme todellakaan ole nakanneet pyyhettä kehiin, vaan tulemme taistelemaan pudotuspelipaikasta kynsin ja kulmahampain ihan loppuun asti, sanoo Laitila.

-          Yhtään jenkkiä ei lähetetä kotiin, vaan ne kolme pelaavat, jotka ovat kunnossa ja terveinä. Jos kaikki ovat kuosissa, on valmentajien tehtävä päättää, kuka pelaa. Meille tämä on mahdollisuus monipuolistaa peliämme, Laitila lisää.

Adams pelasi nuorempana jenkkifutiksen lisäksi koripalloa ja baseballia, mutta collegessa vain soikiopalloa. Hän ehti edustaa kahta pientä yliopistoa, Shippensburgia ja Pennsylvaniassa sijaitsevaa East Stroudburgia.

Keskushyökkääjänä uransa aloittanut Adams siirtyi QB:n tontille seitsemännellä luokalla ja on siitä lähtien pelannut sillä tontilla. Jenkkifutiksen hän aloitti jo 5-vuotiaana liityttyään lippupallojoukkue Cedar Grove Jr. Panthersiin.

-          En ole erityisen nopea, mutta minulla on vahva käsi. Tykkään pyörittää ns. kahden minuutin hyökkäystä ja tehdä mitä ikinä vaaditaankaan voittoa varten, sanoo Adams, joka googlettaa faktoja Suomesta, maasta, josta ei muuten juuri ollut hajuakaan.

-          Nautin siitä kun voin heittää pallon joukkueen todellisten urheilijoiden hyppysiin, Adams nauraa.

Nuoren miehen perheeseen kuuluvat 27-vuotias Greg-veli, vakuutusasiamiehenä toimiva äiti Susan ja isä, Thomas, joka on jäänyt eläkkeelle poliisin työstä.

Vapaa-aikakin kuluu huippu-urheilua seuratessa. NHL:n suosikkijoukkue on NY Rangers ja kolme Adamsin mielstä kovinta kuuppaa löytyvät akselilta Brett Favre, Eli Manning ja Tom Brady.


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle