Crocodiles edustus
Juniorit
Crocodiles naiset
Cheerleaders
Uutiset 2012   Uutiset 2011   Uutiset 2010   Uutiset 2009   Uutiset 2008   Uutiset 2007

Uutiset

03.03.2017
Pari uutta vahvistusta ja kaksi jatkosopimusta Crocodilesiin

Crocojen linja vahvistuu kahdella pelaajalla, kun Mikael Paloniemi jatkaa joukkueessa sekä uutena kasvona jenkkitaklaaja George Jackson iskevät vihreissä ensi kesänä.

Mikael on junnuvuodet pelannut Jyväskylässä, mutta aloittaa jo neljättä kautta peräkkäin CroCoissa. Mies on tuttu näky myös maajoukkuepaidassa.George puolestaan on syntyjään Saksalainen ja omaa myös saksan kansalaisuuden. Pelitausta löytyy kuitenkin jenkeistä Duluth highschoolista, sekä Tusculum collegesta.

Myös hyökkäys vahvistuu kahdella laitahyökkääjällä kun seuran oma kasvatti Vili Rajamäki jatkaa ja britti Kevin Paul Yiminyi uutena pelaajana liittyy Crocovahvuuteen.

Kevin on pelannut Englannissa yliopistosarjaa, sekä edustanut London Olympiansin, Kingston Gougarsin ja London Warriorsin seurajoukkueita. Lisäksi hän vietti kauden Greenwich Mariners universityn joukkueessa jenkeissä. Mieheltä luonnistuu myös puolustuksen takamiehen rooli. Yaminiy littyy Crocojen joukkueeseen heinäkuussa, jolloin lopullinen pelipaikka myös varmistuu.


Takaisin uutisiin


  • mainos__05
  • mainos__07
  • mainos__06
  • plu
  • mustajarvenliikenne
  • eepee
  • amarillo
  • abc
  • joupiska
  • epkk
  • se
  • pop
  • orat
  • marttilankortteeri
  • komiakaupunkiseutu
  • tuoretie
  • tms

 

  • tt-2
  • Eevia main logo circle
  • sponssibox

 

  •                                  Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Investium_2016_vaaka_RGB300
  • Eevia main logo circle